Maakunnan liikunta- ja urheiluväen yhteen kokoava tilaisuus, Kymenlaakson Urheilugaala pääyhteistyössä Kymenlaakson Liikunnan, Suomen Urheilugaalan, Veikkaus Oy:n, Kotkan kaupungin ja Kymenlaakson Liiton kanssa pidettiin tänä vuonna Kotkassa 30.1.2026 Kotkan Satama Areenalla. Gaalaan osallistui 240 henkilöä.
Gaala on osa Suomen Urheilugaala perhettä. Maakunnallinen gaala toimii valtakunnallisen Urheilugaalan rinnalla vahvistamassa suomalaisen urheilun palkitsemista ja arvostamisen osoitusta. Gaalassa palkittiin huippu- ja kilpaurheilussa ansioituneita, seuratoiminnan aktiiveja, kuntoliikkujia sekä liikuttaja aktiiveja. Jokaisesta maakunnan kunnasta tuli palkituksi vähintään yksi liikunnan- ja urheilun aktiivinen liikuttaja.
Vuoden urheilijana palkittiin Essi Pakarinen. Hän saavutti naisten keilailun ensikertalaisena MM-tasolla neljä maailmanmestaruutta. Yksilö-, pari-, trio- ja all event kilpailut.
Gaalassa kuultiin Suomen kautta aikojen menestyneimmän keilaajan Mika Koivuniemen onnittele video Essille ja -terveiset. Hän kuvasi Essin saavutuksia aivan sensaatiomaisiksi ja totesi mm., ettei kukaan Suomalainen ole aiemmin neljää kultaa voittanut.
– On erittäin hienoa saada tämä palkinto. Vuosia ollaan tehty töitä omien tavoitteiden eteen ja nyt se kova työ on tuottanut tulosta. On hienoa, että Kymenlaaksossa arvostetaan lajiamme ja on kunnia tulla valituksi Kymenlaakson Vuoden Urheilijaksi, Essi Pakarinen kommentoi palkintoaan.
Palkittavista päätökset oli tehnyt Kymenlaakson Liikunnan hallitus. Urheilijoiden valinnoissa tehtiin yhteistyötä Kymenlaaksolaisten urheilutoimittajien kanssa. Vammaisurheilija esityksen teki Suomen Paralympiayhdistys. Kuntien liikuttajia palkittaessa jokaisesta kunnasta tuli päätösehdotus palkintoraadille. Tänä vuonna oli käytössä yhdeksättä kertaa ns. Suuri raati. Siihen oli kutsuttu 15 maakunnan vaikuttajaa kunta- ja valtakunnan politiikasta, yrityksistä sekä urheiluseuroista. Heille tehdyistä viidestä ehdokkaista he äänestivät elämänura palkittavan.
Kymenlaakson Liikunta oli keväällä 2024 valitsemassa ja palkitsemassa palkittavaa Kymenlaakson Kulttuurigaalassa. Urheilugaalassa vastavuoroisesti Kymenlaakson kulttuurintuki ry / Kulttuurigaala oli valinnut vuoden liikuntakulttuurin palkinnonsaajan. Kulttuuri ja liikunta lyö näin kättä.
Elämänurasta palkittiin Veijo Oinonen Kouvolasta. Hänellä on mittava ura liikunnan järjestökentällä niin paikallis-, alue-, kuin valtakunnantasollakin.
Kymenlaakson Liikunta halusi tuoda menestyneitä nuoria urheilijoita esille aiempaa vahvemmin ja tänä vuonna jaettiin ensimmäistä kertaa gaalassa vuoden akatemiaurheilija palkinnot molemmista Kymenlaakson akatemioista. Valinnat tekivät Etelä-Kymenlaakson Urheiluakatemia ja Kouvolan Urheiluakatemia. Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemian vuoden akatemiaurheilijana palkittiin Inka Räsänen sekä Kouvolan urheiluakatemian akatemiaurheilijana Jenna Laitinen.
Maakunnallisessa urheilugaalassa halutaan edistää maakuntahenkeä. Juhlassa nostettiin esiin sitä osaamista, mitä kymenlaaksolainen liikunta- ja urheilukulttuuri pitää sisällään.
– Liikunta- ja urheiluseuroissa tekee tuhansia ihmisiä päivittäin vapaaehtoistyötä, jota ei koskaan tarpeeksi muisteta, toteaa Kymenlaakson Liikunta ry:n toiminnanjohtaja Tommi Lehtinen ja jatkaa.
– Liikunta- ja urheiluseurat liikuttavat yli miljoonaa suomalaista ja ovat Suomen suurimman kansanliikkeen kivijalka. Seuratoiminta on merkittävä hyvinvoinnin tuottaja ympäri maata. Mutta kuten tänään palkituista nähtiin, on liikuntaa, liikettä ja fyysistä aktiivisuutta lisäämistä monissa muissakin paikoissa. Esimerkiksi varhaiskasvattajat, koulut ja työpaikat mm. liikuttavat laajasti.
Palkitsemisien lisäksi juhlassa oli mukana esiintyviä taiteilijoita. Lavalla osaamistaan esittelivät ja vieraita viihdyttivät Kotkan Hyrrien tanssijat sekä Sirkuskoulu Bravuurin taitajat. Musiikista etkoilla ja juhlassa vastasit nuoret taitajat Emmi Tirkkonen ja Silja Kääpä.
Lähde: Kymenlaakson Liikunnan tiedote