Loviisan keilahallissa sunnuntaina 22.3.2026 tehtiin historiaa, kun Lahden Bay keilaseuraa edustava Rami Mukkula teki Keilis Open 2026 finaalissa 3 x 300 ja voitti myös kyseisen finaalin. Rami on vasta toinen suomalainen, joka on tehnyt kolme 300-sarjaa samaan peliin. Ensimmäisen teki CPS:n Jani Kumpulainen Kokkolassa vuonna 2013.

– Kyllähän se tuntui tosi hyvältä, kun onnistuin saamaan ne. Ekan 300 jälkeen oli jo hyvä fiilis, mutta se että sen jälkeen tuli vielä kaksi lisää, niin se oli ihan uskomatonta. Fiilis oli huikea! Muutaman kerran olen aiemmin onnistunut tekemään 2 x 300 samaan peliin, niin sen toisen treban jälkeen en niinkään ajatellut sitä kolmatta vielä. Tulostaso oli finaalissa korkea, joten keskityin tekemään hyviä heittoja, sillä kaatoja tarvittiin, kertoi Rami fiiliksistään ja jatkoi.

– Silloin kun kolmannessa oli jo yhdeksän kaatoa alusta, niin aloin jo tiedostamaan että nyt ollaan lähellä sellaista, mikä on tehty vain kerran aiemmin Suomessa. Kyllä siinä tuli semmoinen pieni lisäjännitys. Otin vähän enemmän aikaa siihen 10-ruutuun ja keskityin vain tekemään hyvät heitot. Ne onnistui ja keilat totteli!

Teksti: Bertta Hartikka

Kuva: Henri Havusela