Tämän viikon Yhdysvaltain keilailun ammattilaiskiertue viettää Columbus Square Bowling Palacessa, Ohiossa. Sen 64 radalla jyskytetään kilpailu, jonka koko nimi on Pilgrim’s PBA Ohio Classic. Jenkit tykkäävät komeista titteleistä, oli kyseessä halli tai kilpailu. Nimi ja puitteet ovat komeat ja niin on tulostasokin. Tänä vuonna on PBA:ssa keilattu kovaa ja tuo tahti jatkuu myös Columbuksessa. Karsinnan ensimmäisessä blokissa viisi veikkosta keilasi päälle 1500, eli 250 keskiarvoon, parhaana Gary Haines, 1544 (keskiarvo 257,3). Myös toisessa pelissä tuon rajan ylittäneitä oli viisi ja vielä kovemmilla tuloksilla. Chris Via veteli aivan hurjan lukeman, 1590 (ka. 265,0). Myös Kyle Sherman, 1556 ja EJ Tackett (kuvassa) , 1549, ylittivät Hainesin edellisen erän tuloksen.

12 sarjan pisteittä ei kukaan päässyt 250-tahtiin, mutta ei Tackett siitä kaukana ole, 2996, desimaalipyöristyksen jälkeen voisi sanoa 250. Packy Hanrahan on toisena vajaat kolmekymmentä pistettä EJ:n perässä. 13 ukkelia on keilannut päälle 240-keskiarvolla ja karsintaraja 40 parhaan kohdalla kulkee tässä vaiheessa tuloksessa 2804 (ka. 233,7). Tuon tuloksen on keilannut muuan Tomas Käyhkö. Santtu Tahvanainen on seitsemän pisteen päässä pari sijaa alempana. Vielä ei ketään pudoteta pois, vaan keskiviikkona keilataan toiset 12 sarjaa. Siinä vaiheessa leikkuri käy. Torstaina nuo 40 pelaavat vielä 12 sarjaa ja siitä sitten viisi miestä etenee sunnuntain porraspeleihin ilman sen enempiä kommervenkkeja.

Ratahoito Columbuksessa on 47 jalkaa, 14,3 metriä pitkähkö Dragonin nimellä kulkeva. Se tarkoittaa tällä tasolla, että keilaajat vierittävät palloaan melko keskellä rataa ja loppua kohti pelipaikka nousee viitos-, jopa kuutosmerkkiin.

Käyhkö keilasi blokit 1380 (ka. 230) ja 1424 (ka. 237,3). Ensimmäiseen peliin lipsahti yksi sarja alle parin, kolmanteen tuli kahdella isolla reiällä ja kahdella tuplalla 185, muuten hän veteli reilua paria. Avaussarja oli komea 279, jossa viitosruutuun tuli seiskakeilan paikko, muut lyönnit olivat kaatoja. Muut sarjat olivat 247 ja jo mainittu 185. Neljännessä sarjassa koneet reistasivat niin paljon, että kahdeksan kaveria, mm. Tomas, joutui jättämään yhden sarjan väliin ja keilaamaan sen muiden lopetettua. Käyhkön viides ja kuudes olivat 223 ja se jälkisarja meni samaan tahtiin, 223. Kovaa, mutta ei tarpeeksi, koska ympärillä keilattiin paremmin.
Toisessa blokissa Tomas osui kiitettävän hyvin, joko kaatoja tai yhtä keilaa. Alkuun tuli taas 279, nyt yhdeksän ruutua alusta oli rukseja, kunnes viimeiseen jäi kymppikeila. Kaksi seuraavaa sarjaa oli yksitoikkoista, kun paikattiin, se oli yhtä keilaa, ei siis tyhjiä. Tulokset olivat 236 ja 247. Viidennen alkuun räpsähti 7-10, muuten samaa tahtia kuin edellä, 227. Viimeiseen jäi kerran kolme keilaa ja taas 7-10 ja sarja oli 209.
Kaikkiaan siis 2804 ja sija 40.

Tahvanainen keilasi ensimmäisen blokkiin mukavasti 1439. Hänen pöytäkirjansa on yleensä mielenkiintoisempi kuin Käyhköllä, nyt alku meni samaan tapaan, 269 kahdella kymppipaikolla. Sitten kolmen kymppipaikon rasittama 218 ja 255 yhdellä kymppipaikolla. Neljännen alkuun jäi kaksi reikää, ensin kasi-kymppi ja sitten seiska-kymppi. Tupla ja neljän jono nostivat sen 216:een. Viidennessä paukkui taas, nelos- ja seiskakeilojen paikot kaatojen joukossa antoi 257 ja viimeiseen neljän jonolla 224.
Santun toinen peli oli hieman risaisempi. Alkuun puhdas 237, sitten 2-8-10 ja 4-6 pudottivat lukemaksi 201. Kolmannessa hän paikkaili muutaman kerran kaatojen väliin, 238. Neljänteen tuli loppupuolelle pari huonompaa heittoa, joista toinen jätti tyhjän, mutta kun kaatoja riitti, kertyi siihen 243. Viides sarja alkoi huonosti kahdella isolla reiällä ja kun kaatojakin tuli vain kaksi tuplaa, jäi tulo alle parin, 195. Viimeinen rallatti taas nätisti, kerran seiskapaikko ennen viimeistä ruutua, johon tömähti taas 2-4-10 ja tyhjä. Silti 244. Blokin lukema oli 1358 ja kokonaistulos 12 sarjaan on 2797 (ka. 233,1) ja sijoitus siis 42.

Keskiviikkona klo 18 keilataan seuraavat kuusi sarjaa ja aamuyhdeltä vielä kerran ennen katkoa.

 

Pekka Korpi

Kuva PBA

Tulokset

PBA:n sivuille