Las Vegasissa jatkui eilen USBC Senior Masters kilpailu toisella karsintablokilla. Mika Koivuniemi jatkoi hienoa keilaamistaan myös avauspäivän jälkeen ja on sijalla yhdeksän. Teemu Raatikainen puolestaan nousi tuloslistalta sijalle 46 ja Timo Raatikainen on sijalla 216.
Mika Koivuniemi aloitti eilisen blokin hienosti sarjoilla 202, 213, 269, 242 ja 258. Viiden sarjan tulosta tuli 1184 ja 10 sarjan jälkeen yhteistulosta on alla 2386, jolla irtosi sija 9.
– Alku ei ollut kovin hyvä, en oikein keksinyt mitään siihen. Onneksi pääsin sitten hyvin kolme viimeistä ja pääsee hyvistä asemista huomiseen. Huomenna tietysti on double burn, näyttää siltä ettei se kauhean ylös mene, todennäköisesti vähän hankalampaa tulee olemaan kuin esimerkiksi eilen mutta hyvistä asemista lähdetään, Mika kertoi kisan jälkeen.
Timo Raatikaisella ei oikein sujunut toinen blokki vaikka sai parannettua tulostaan. Viiden sarjan tulosta hän sai 1066 pistettä ja sijoitus on 216:sta 10 sarjan jälkeen. Eroa rajaan on 184 pistettä.
– Samaa huonoa keilaamista. Tulos eilistä parempi, mutta ei toiveita jatkoon pääsystä, 10 sarjaa ja 2070. Ei oikein tuo olosuhde ole itselle sopiva. Ja paljon tuli tyhjiä ruutuja, kertoi Timo.
Myös Teemu Raatikainen paransi tulostaan huomattavasti ja sarjoilla 244, 239, 238, 224 ja 227 keilasi hän tuloksen 1172. Yhteistuloksella 2279 Teemu on sijalla 46 ja hyvin kisassa mukana jatkopaikkaa ajatellen.
– Double burn oli haastava, mutta suoraan heittämällä tuli tulosta tänään. Samalla pallolla koko kisat on mennyt. Vielä pitää saada hyvää peliä aikaan, taso on kuitenkin niin kova, kommentoi Timo.
Kilpailun kärkeen keilasi Michael Machuga, joka keilasi 10 sarjan yhteistuloksen 2486. Toisena on Andy Neuer 2471 ja kolmantena Parker Bohn III 2449.
Tänään torstaina keilataan vielä yksi ja samalla viimeinen karsintablokki. Blokit alkavat klo 18, klo 22 ja klo 2.00 Suomen aikaa. 15 pelatun sarjan jälkeen 64 keilaajaa jatkaa pudotuspeleihin. Kilpailuja voi seurata BowlTV:n kautta.
Toisen karsintablokin tulokset
Teksti: Bertta Hartikka
Kuva: PBA50