Suomen joukkueen pelaajat paransivat hienosti parikilpailun karsinnassa tiistaina mollivoittoisen singlen jälkeen. Nuorten naisten kisassa Suomen molemmat parit pelasivat itsensä jatkopeleihin huomiselle, kuten myös miesten kilpailussa Roni Leskinen ja Juho Vuoppola pelasivat loistopelin ja olivat oman eränsä toiseksi paras pari. Hieno asia on se, että naisten parikilpailun 16 parhaan joukossa on neljä eurooppalaista paria ja kaksi niistä tulee Suomesta. Lisäksi miehissä Leskinen ja Vuoppola jättivät monia kovia maita taakseen. Keskiviikkona Luukas Väänänen ja Markus Lahti keilaavat miesten toisessa karsintaerässä klo 4.00 Suomen aikaan. Jatkopelit pelataan myös keskiviikkona sekä naisissa että miehissä. 

Emma Palermaa ja Stella Lökfors aloittivat suomalaisista radoilla tiistaina. Tulos kymmeneen sarjaan 1922 bakerina pelattuna oli sellainen, että kaksikko joutui jännittämään vielä toisen erän ajan, riittääkö se jatkopaikkaan. Lopulta Emma ja Stella etenivät 16. sijalta jatkoon. Jatkopeleissä tällä sijoituksella ja pistemäärillä ole väliä, kun niitä lähdetään pelaamaan nollista.

– Meillä tuli tänään hyvä määrä kaatoja, mutta vieläkin liian paljon missejä ja reikiä. Singleen verrattuna tuo kaatojen määrä oli meillä parannus pelaamiseen. Paikkaamisessa pitää vielä parantaa, Emma sanoi ja Stella kommentoi omaa peliään.

– Minulla puolestaan jäi kymppejä tänään enemmän pystyyn, että ne olivat aika tiukassa, mutta hyvin pystyin niitä paikkaamaan. Osuimme tänään paremmin taskuun ja olimme ihan hyvin kartalla, Stella sanoi.

Stella Lökfors ja Emma Palermaa

Toisessa erässä Tiiamari Laukkanen ja Julia Vesanen onnistuivat hienosti ja varmuus paistoi tekemisestä. Palkintona hyvästä keilaamisesta ja onnistuneesta yhteispelistä karsinnan seitsemäs sija ja tulos 2033.

– Single oli sellainen pettymys, että nyt saatiin kaivettua sellaista perkelettä esiin. Oli meillä varmasti parempaa tuuriakin tänään, eli kaikista virheistä ei tullut maksimirangaistusta. Paikkoprosentti oli aika paljon suurempi myös tänään, Tiitu kuvaili jatkopaikan varmistuttua.

Julia on pelannut vahvan kevään ja nyt ensimmäisissä MM-karkeloissa myös jatkopelit kutsuvat.

– Itselläni lähti ainakin parempaa heittoa suurimman osan ajasta tänään ja varmasti paikkopelikin oli parempaa. Tosi hyvillä mielin lähden jatkopeleihin, Julia sanoi haastattelussa, jonka voit myös katsoa Facebookista.

Tiiamari Laukkanen ja Julia Vesanen.

Tyttöjen valmentaja Simo Uosukainen myös summasi päivää.

– Bakerissa on iso merkitys sillä, että saa onnistumisia peräjälkeen. Siinä varsinkin Tiitu ja Julia onnistuivat tänään ja heidän pelaaminen oli tänään todella lähellä toisiaan ja paikkopelaaminen oli todella hyvää. Emmalla ja Stellalla oli tänään vielä hieman hakemista, mutta heidän kohdalla sellainen hyvä perustekeminen riitti jatkopaikkaan, mikä oli hieno asia ja hyvä merkki, vaikka parannettavaa jäi. Kaikilla oli tänään selvästi parempi mindset, että miten lähdetään pelaamaan. Oltiin paremmin valmistauduttu ja pieniä fiksauksia tehtiin myös pelaamiseen. Hyvillä mielin lähdetään jatkopeleihin ja kävi hyvä tuuri, että meidän parit ovat eri lohkoissa, Uosukainen kertoi.

Nuorten miesten parikissassa nähtiin suomalaisittain todella hieno onnistuminen. Roni Leskinen ja Juho Vuoppola keilasivat kaikkiin sarjoihinsa yli 200 pistettä ja tuloksella 2189 irtosi hienosti erän toinen sija.

– Tänään oli vähän enemmän luottoa noihin ratoihin ja enemmän olin kartalla. Paikkasin myös paremmin tänään, niin ihan kiva oli heittää. Jatkopeleissä matsipelit tulevat olemaan todennäköisesti kovempitasoisia, niin pitää myös heittää siellä kovempaa, Roni sanoi päivän päätteeksi.

– Kokonaisuutena oli jo ihan eri fiilis pelata ja toki ase auttoi, kun teimme tänään myös välinemuutoksia, mutta yleisesti ottaen sain tänään paremman flown omaan tekemiseen, Juho puolestaan kertoi. Myös tämän kaksikon mietteet katsottavissa Facebookista linkin takaa.

Poikien valmentaja Toni Palermaa kehui Ronin ja Juhon peliä, mutta heti aamulla ollaan valmiina myös Luukas Väänäsen ja Markus Lahden erään.

– Singleistä opittu piti paikkansa ja pelillisesti idean muutos ja tarvittava nöyryys ilman yliodotuksia tuotti hienoa tulosta Ronilla ja Juholla. He pelasivat tosi aikuismaisesti nöyrää ”pallo pesään ja paikataan”, vaikka kaatoreaktio ei vielä ollut optimaalinen. Tiedostettiin tilanne ja pelitapa. Se, että tänään riittää rajan yli jatkoon, johon olimme tietyn arvion laittaneet. Hienosti luottivat siihen ja omaan tekemiseen, niin saivat nyt palkinnoksi jatkopelit. Toki vielä toivon lopputurnaukseen laadukkaampaa toteuttamista ja ihan vain siitä syystä, että heillä on kykyä millä sitä toteuttaa. Hyvä päivä tänään kokonaisuudessaan ja opittiin lisää niin pakko olla tyytyväinen, Palermaa sanoo.

– Makelta ja Lukelta odotan laadukasta peliä ja tämän päivän vahvistetuilla arvioilla uskon, että saamme pallopinnat huomiseksi oikeanlaisiksi, ettei siitä jää kiinni. Rentoa vetoa huomenna, niin on latu auki ja en näe juuri mitään estettä, etteikö pojat huomenna pelaisi hyvän pelin. Toivotaan, ettei tule mahdottoman haastavia ratoja eteen, koska käytössä oleva eurooppalainen pelitapa hyvin äkkiä tekee sen, että jotkut radat on todella erikoisesti koitettu aloittaa. Innolla huomiseen.

Keskiviikkona Make ja Luke aloittavat radalla ennen kukonlaulua Suomen aikaan klo 4.00. Tämän jälkeen naisten 16 parhaan jatkopelit alkavat klo 8.00 ja miesten klo 11.

Jatkopeleissä keilataan siis round robinit kahdessa kahdeksan parin lohkossa. Kerätään raskaita pisteitä ja voitosta saa kolme pistettä. Molempien lohkojen kaksi parasta etenevät mitalipeleihin, jotka pelataan turnauksen loppupäässä eri päivänä. Mikäli parit ovat round robinin päätteeksi kärjessä tasapisteissä, pelataan yhden sarjan uusinta.

MM-kisojen tarkemmat tiedot: 

Tulokset

Livelähetykset IBF:n YouTube-kanavalla

MM-kilpailuiden kotisivut

Online scoring

MM-kilpailuiden aikataulu 

Rataolosuhde

Teksti: Henri Havusela