Kesällä 2025 Talissa järjestetyissä kisoissa Suomi rohmusi mitaleita kassikaupalla. Tällä kertaa matkassa ei ollut ESBC Finlandin terävin kärki koko vahvuudellaan. Silti paluumatkalla oli mukava määrä eri värisiä mitaleja ja onnellisia mitalisteja. Diana Salmela oli joukon ykkönen voittamalla naisten A-luokan All Eventin ja ollen singlen hopealla. Mastersissa Dianan matka tyssäsi viikon ainoaan heikkoon vetoon kisan toisessa sarjassa ja sijoituksena 5.
Christer Ehnlund piti miesten mainetta yllä ottamalla kuudennen sijan C-luokan All Eventissä. Masters-paikkaa saatiin odotella aivan finaalien alkuun asti ja lopulta viimeisenä mukaan. Peli kulki mallikkaasti aina finaalin ensimmäisiin ruutuihin asti. Kolme tyhjää alkuun ja kaveri pääsi karkuun. Chrisun kiri ei irronnut ja italialainen Giorgio Calluzzo vei kultaisen plaketin luvuin 217-174.
Päivi Uusinarkaus oli kolmas suomalainen Mastersissa. Hänellä sama askelkuvio kuin Dianalla ja toinen sarja vei pihalle. Tiukalla väännöllä tasapinnoin italialaisen kanssa ja vasta roll-offin jälkeen.
Kisassa oli mukavia ja iloisia yllätyksiä. Monica Tallberg ja Katri Vendelin ottivat C-parihopeaa Katin viimeisellä hyvällä sarjalla, jota sattumalta useampi silmäpari seurasi Lefin puhelimen näytöltä online scoringista. Päivi Uusinarkaus ja Soile Elo-Kuusela rohmusivat pronssia naisten B-luokassa. Lisäksi pieniä pettymyksiä nelossijoina.
58 lähti, 57 palasi
Perjantai-ilta ja kisan viimeinen lähtö oli varmasti dramaattisin kisalähtö paikalla olleille. Tapani Peltola sai sairaskohtauksen ja menehtyi toista tuntia kestäneistä elvytyksistä huolimatta. Lähtö peruutettiin ja päätettiin pelata loppuun lauantaiaamuna. Iso osa suomalaisista jätti erän pelaamatta. Lähdöstä kukaan ei noussut Masteriin eikä parikisan mitaleille asti. Kisojen päätös olisi saanut olla vähemmän mieleenpainuva.
Ensi kesänä Saksaan
München on kesän 2027 kisapaikkakunta. 26.6.2027 aloitetaan ja taas viikko vierähtää. Toivotaan että hellekupoli ei osu tuolloin kohdalle. Roomassa oli 34-38 astetta koko viikon ja lähtöpäivänä nousi vielä asteen pari. Luotetaan että saksalaiset osaavat kuljetukset ja pelijärjestelyt paremmin kuin tämän vuoden järjestelijät. Kisa ei ollut kunnollinen maiden välinen mittelö vaan kisahotelleissa asuvien sisäinen kilpailu. Vasta Masterissa ja banketissa nähtiin mm. tanskalaisia ja norjalaisia.
Kesällä 2028 kilpaillaan Dublinissa ja kesällä 2029 vietetään rantalomaa keilailun ohella Belgian rannikolla. Mukaan mahtuu!
Tulokset sarjoista, josta saatiin mitalit ja Masters-finaalit
Naiset A, Masters
1 Tóth, Mária Unkari
2 Zwart, Debbie Hollanti
3 Materne, Antje Saksa
4 Jørgensen, Karina Bakke Tanska
5 Salmela, Diana Suomi
6 Perniaux, Véronique Belgia
Naiset C, Masters
1 Buzzelli, Daniela Italia
2 Zietlow, Elke Saksa
3 Beckel, Martina Saksa
4 Morra, Alessandra Italia
5 Uusinarkaus, Päivi Suomi
6 Natoza, Erlene Italia
Miehet C, Masters
1 Galluzzo, Giorgio Italia
2 Ehnlund, Christer Suomi
3 Branchesi, Massimo Italia
4 Rescazzi, Vittore Italia
5 Ancarani, Dario Italia
6 Gomez, Fernando Katalonia
All Event naiset A
1 Salmela, Diana Suomi
2 Tóth, Mária Unkari
3 Zwart, Debbie Hollanti
Naiset B-pari
1 Italia, Buzzelli, Daniela / Morra, Alessandra
2 Italia Colazza, Maria / Natoza, Erlene
3 Suomi Uusinarkaus, Päivi / Elo-Kuusela, Soile
Naiset C-pari
1 Italia Locatelli, Grazia /Santamaria, Giuseppina
2 Suomi Tallberg, Monica / Vendelin, Katri
3 Italia Gagliolo, Concettina / Memmola, Rosalba
Naiset single A
1 Hollenbach, Manuela Saksa
2 Salmela, Diana Suomi
3 Jørgensen, Karina Bakke Tanska
Kisan kaikki tulokset https://www.seniorsbowling.eu/esbc-2026-rome/2026-results.html
Teksti ja kuvat: Risto Spora