Keskiviikko oli hieno päivä suomalaiselle keilailulle, kun nuorten MM-kisojen parikilpailussa sekä miehistä että naisista varmistui mitalit. Emma Palermaa ja Stella Lökfors keilasivat 16 parhaan matsipeleissä oman lohkonsa jaetulle toiselle sijalle ja etenivät uusinnan kautta mitalipeleihin. Myöhemmin miesten kilpailussa Juho Vuoppola ja Roni Leskinen voittivat oman lohkonsa hienolla pelillä. Suomi oli selvästi parikilpailun ykkösmaa. Naisten toisessa lohkossa Julia Vesanen ja Tiiamari Laukkanen jäivät harmittavasti hyvällä pelillä mitalisijojen ulkopuolelle. Samoin miehissä Luukas Väänänen ja Markus Lahti jäivät yhden sarjavoiton päähän mitalisijoista ja olivat lohkonsa kolmansia.
Vaikka Suomi on menestynyt keilailussa laajasti viime vuosina, nuorten MM-mitalit ovat olleet tiukassa. Stella Lökfors voitti kaksi vuotta sitten edellisissä nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa henkilökohtaisen hopean, mikä oli Suomen ainoa mitali noista kilpailuista ja tuo mitali oli naisissa ensimmäinen kymmeneen vuoteen.
Tänään mitalit varmistuivat sekä nuorissa naisissa että miehissä. Suomen kaikki neljä paria etenivät karsinnoista tämänpäiväisiin 16 parhaan matsipeleihin ja niissä joukkueet jaettiin kahteen lohkoon. Miehissä Suomen parit Roni Leskinen-Juho Vuoppola ja Luukas Väänänen-Markus Lahti keilasivat samassa lohkossa. Naisissa Emma Palermaa-Stella Lökfors ja Tiiamari Laukkanen-Julia Vesanen olivat eri lohkoissa.
Miehissä suomalaiset pelasivat heti keskinäisen ottelun. Siinä Leskinen ja Vuoppola aloittivat takkuillen oman pelinsä 126 pisteen sarjalla. Eipä olisi uskonut, millaiseen lentoon kaksikko siitä lähtee. He voittivat kaikki kuusi jäljellä olevaa otteluaan ja tekivät niihin bakerina pelattuna huimat 1476 pistettä eli pelasivat tuon heikon alun jälkeen loput sarjat 246 pisteen keskiarvolla. Leskinen ja Vuoppola voittivat oman lohkonsa ja kohtaavat tulevassa välierässä toisen lohkon kakkosen USA:n Dawson Petersonin ja Landin Jordanin. Mitalipelit keilataan vasta tämän viikon sunnuntaina.
Molemmille Vuoppolalle ja Leskiselle kyseessä on ensimmäinen MM-mitali. Molemmilla oli ymmärrettävästi sanaton olo ihan siitäkin syystä, että miehet keilaavat heti huomenna torstaina joukkuekilpailussa, joten tämänpäiväinen onnistuminen pitää myös nollata hyvin.
– Aika vaikea sitä tunnetta on tässä vaiheessa kuvailla. Pitää muistaa, että meillä on paljon pelaamista muissa osioissa ennen sitä parikisan välierää. Huomisessa joukkuekilpailussa meillä tällä porukalla on mahdollisuudet kaikkeen, Vuoppola summasi ajatuksiaan.
– Todella hyvältä, mutta nyt täytyy nollata ennen joukkue- ja sekajoukkuekisaa. Aika sanaton fiilis. Nollattiin tänään se ensimmäinen sarja hyvin ja keskityttiin olennaiseen. Matsipeleissä on oma jännityksensä, kun niissä ei pelata kokonaistulosta, vaan joka sarjassa tulee pelata vastustajaa paremmin, Leskinen komppasi vieressä.
Lähellä tosiaan oli myös se, että miehissä olisi viimeisen sarjan päätteeksi saatu kaksi mitaliparia. Luukas Väänänen ja Markus Lahti voittivat kolme ensimmäistä peliään ja neljänteen osui tasapeli. Viimeisessä sarjassa voitolla he olisivat nousseet lohkon toiseksi, mutta japanilaispari oli parempi lukemin 202-193. Väänänen ja Lahti olivat lohkon kolmansia. lohkon toisena olivat Leskiselle ja Vuoppolalle viimeisen pelin hävinnyt qatarilaispari.
Stella Lökfors ja Emma Palermaa mitaleille – Tiiamari Laukkanen ja Julia Vesanen keilasivat vahvasti
Naisissa mitalin varmistumista saatiin odottaa pitkän kaavan kautta. Emma Palermaa ja Stella Lökfors voittivat omassa lohkossaan neljä peliä seitsemästä ja jakoivat kakkossijan korealaisten Jung Miteumin ja Noh Hyemin kanssa. Tämä tarkoitti yhden sarjan mittaista uusintaa, jossa Palermaa ja Lökfors olivat parempia lukemin 215-188 ja marssivat mitalipeleihin.
– Hyvältähän tämä tuntuu. Heitollisesti meillä oli tänään hyvä päivä ja hienoa oli onnistua voittaa tuo uusintapeli. Se oli iso matsi, Palermaa sanoo.
Lökfors oli samoilla linjoilla.
– Meidän lohko oli tällä kertaa tuollainen tasainen ja mahdollisuudet pysyivät elossa koko ajan. Oli hienoa päästä tuohon uusintapeliin ja voittaa se. Edellisissä nuorten MM-kisoissa Suomen joukkueen pelaajat olivat usein noissa uusinnoissa, emmekä voittaneet niitä. Hyvä fiilis on myös siitä, että Tiitu ja Julia pelasivat tänään tosi hyvää peliä, joten hyvillä mielin ylihuomenna joukkuepeliin, Lökfors kertoo.
Niin, kuten miehissä oli lähellä kaksi mitaliparia, myös naisissa oli täysin sama tilanne. Tiiamari Laukkanen ja Julia Vesanen jäivät lohkon kolmanneksi, vaikka keilasivat seitsemän sarjaa tänään lähes 210 pisteen keskiarvolla, millä usein ollaan mitalissa kiinni näissä peleissä. Kaksikko myös voitti kahden hävityn sarjan jälkeen viisi seuraavaa, mutta upeasta kiristä huolimatta USA:n ja Malesian parit pitivät pintansa edellä.
Torstaina tosiaan pelataan miesten joukkuepeli ja nyt ohjelma muuttuu siten, että karsinnan lisäksi huomenna pelataan myös 16 parhaan jatkopelit sekä välierät. Päivä alkaa Suomen aikaan klo 4.00. Naisten joukkueella on perjantaina sama vuorossa, eli huomenna heillä peleistä välipäivä.
MM-kisojen tarkemmat tiedot:
Livelähetykset IBF:n YouTube-kanavalla
Teksti: Henri Havusela