Suomen naisten MM-joukkue Julia Vesanen, Tiiamari Laukkanen, Emma Palermaa ja Stella Lökfors keilasivat tänään joukkuekilpailussa tavoitteenaan MM-joukkuemitali. Tuo tavoite ei valitettavasti toteutunut, mutta kauas se ei myöskään jäänyt. Erityisesti 16 parhaan matsipeleissä Suomen tytöt pelasivat vahvasti voittamalla viisi ottelua seitsemästä. Samaan saldoon ylsivät Suomen lohkossa myös USA ja Tshekki. Tämä tarkoitti sitä, että kolme joukkuetta pelasivat yhden sarjan uusinnan ja parhaan tuloksen tehneelle palkintona oli mitalin varmistuminen ja matka välieriin. Uusinnan voitti USA Suomen jäädessä uusinnassa toiseksi. Lauantaina nuorten MM-kilpailuiden viimeisenä kisana pelataan sekajoukkuekilpailu, jossa Suomella on kaksi joukkuetta.
Karsinnassa Suomen nuorten naisten joukkue oli viides. MM-kilpailuissa tosiaan pelataan bakerina kaikki pari- ja joukkuekilpailut ja myös tänään karsinnassa pelattiin kymmenen sarjaa. Pääsy 16 joukkoon oli Suomelle vain ensimmäinen askel, sillä kilpailussa oli mukana 19 joukkuetta ja niistä 16 eteni matsipeleihin. Lähes käsittämätön asia on lähtökohtiin nähden se, että Ruotsin joukkue jäi 16 parhaan ulkopuolelle.
Suomi sai kovan lohkon matsipeleihin, josta se suoriutui hienosti. Alkuun joukkue kärsi tappion Tshekkiä vastaan.
– Siinä vaiheessa, kun ensimmäinen peli hävittiin ja tiedettiin, mitä ennakkosuosikkeja lohkossa on mukana, oli meillä edessä lähestulkoon pakkovoitto USA:ta vastaan ja hienosti tytöt sen voittivatkin, kertaa tyttöjen valmentaja Simo Uosukainen.
Yhteensä seitsemästä pelistä Suomi voitti viisi. Matsipeleissä ei kerätä keilapisteitä, vaan jokaisesta voitosta saa kolme ja tasapelistä yhden pisteen. Yhtenä ratkaisunpaikkana päivälle voidaan pitää ottelua Malesiaa vastaan. Sen voittamalla Suomi olisi voinut voittaa lohkon ja ansaita suoran välieräpaikan. Malesia voitti lopulta lohkon, ja heidän takanaan Suomi, USA ja Tshekki jakoivat kakkossijan, mistä seurasi kolmen joukkueen uusintaottelu. Siinä USA piti tiukassa paikassa hermonsa parhaiten ja nappasi paikan välieristä. Ratkaisevassa uusintamatsissa USA 187, Suomi 177 ja Tshekki 171.
– Aika hyvin tänään pelattiin, mutta pettymys on päällimmäisenä mielessä. Niin lähelle päästiin, mutta kuitenkin kauas. Matsipeleissä pelattiin karsintaa paremmin ja meillä oli joukkueena hyvä vauhti päällä. Malesiaa ei onnistuttu voittamaan ja siinä kohtaa oli jo aika selvää, että uusintaan mennään. Uusinnat ovat vaikeita ja aika kaksijakoinen olo jäi päivästä. Ylpeä olen silti joukkueesta, että päästiin tuohon asti, kertoi Suomen pelaajista Stella Lökfors.

Hallissa oli tänään todella hyvä tunnelma ja joukkueet pääsivätkin pelaamaan kovan kannustuksen keskellä.
– Erityisesti kotijoukkue Malesialla oli paljon kannattajia ja onhan se siistiä pelata tuollaisen tunnelman keskellä, Stella kertoi.
Myös naisten välierät keilattiin tänään. Niissä USA voitti Australian sarjoin 2-0 ja Singapore voitti Malesian 2-1, eli finaalissa kohtaavat USA ja Singapore
Valmentaja Simo Uosukainen oli myös tietysti pettynyt siihen, miten niukasti Suomi jäi mitalien ulkopuolelle.
– Toisaalta ylpeä saa olla pelaajista, miten pitivät avaimet koko päivän omissa käsissä. Kyllä me pääsääntöisesti suoriuduttiin oikein hyvin tänään ja pienestä oli kiinni. Harmittavan monta täpärää tilannetta meillä on tässä kisojen aikana ollut ja siis sellaisia, jotka ovat kääntyneet meitä vastaan. Huomenna lähdetään hakemaan isoa onnistumista. Sekajoukkuekilpailu tulee olemaan mielenkiintoiset ja kentät menevät varmaan aika ”sohjoksi”. Näissä kisoissa on tähän asti pelattu vain miesten ja naisten linjoja, joten kulutus tulee olemaan erilaista kuin aikaisemmissa osioissa. Pallojen osaltakin saatetaan tehdä erilaisia ratkaisuita ja pieniä fiksauksia. Huomenna ei saa hirttäytyä yhteen peli-ideaan vaan ajatella, että on uusi päivä ja uudet aseet matkassa.
Myös Stella odottaa sekajoukkuekilpailua.
– Hyvillä mielin siihen lähdetään. Pettymyksestä huolimatta jäi tänään varma fiilis omasta tekemisestä. Sekajoukkuekisat ovat hauskoja ja hyvää vaihtelua. Jos peli ei kulje, niin sitten ei varmaan ole hauskaa, Stella naurahtaa.
Huomisen sekajoukkuekilpailun aikataulu ja Suomen joukkueet:
klo 4.00 Juho Vuoppola, Roni Leskinen, Julia Vesanen ja Tiiamari Laukkanen
Klo 8.00 Markus Lahti, Luukas Väänänen, Emma Palermaa ja Stella Lökfors
Pelataan samalla tavalla kuin turnausta tähän asti. Bakerina 10 sarjan karsinta ja yhteensä 16 joukkuetta etenee matsipeleihin, joissa pelataan kahdessa kahdeksan joukkueen lohkossa seitsemän peliä. Molempien lohkojen kaksi parasta välieriin, jotka keilataan myös huomenna Suomen aikaan klo 12.00 alkaen.
MM-kisojen tarkemmat tiedot:
Livelähetykset IBF:n YouTube-kanavalla
Teksti: Henri Havusela