Neljäs International Hammer Challenge alkoi perjantai-iltana Early Bird erällä klo 18.00. Paikalle saapui melkein täysi erä, yksi paikka jäi vapaaksi.

Radoilla oli laaja kattaus keilaajia neljästä eri maasta. Suurin osa tietysti suomalaisia, mutta erässä oli keilaajia myös Virosta, Latviasta sekä yksi juniori Turkista. Nuorimman ja vanhimman keilaajan ikäerokin oli melkein 63 vuotta. Nuorimmat keilaajat erässä olivat 11-vuotiaat Osku Huomo ja Sini Jetsu. Erän ikäkonkari Ray Spooner täyttää tänä vuonna 74 vuotta.

Turnaus lähti käyntiin pitkillä jonoilla ensimmäisessä sarjassa. Kuulutuksiin pääsivät Joonas Jähi, Teppo Ryhänen sekä Saana Hänninen, joka teki yhdeksän alkujonolla 279. Naisten kahdeksan pisteen tasoituksin, Saana kisan johtoon tuloksella 287, toisena oli Valtter Verronen 269.

Toisessa sarjassa kaadot tuntuivat häviävän melkein kaikilta, parhaasta sarjasta vastasi Juhani Tonteri 246. Kahden sarjan jälkeen johdossa Verronen 485, Tonteri toisena 468. Kolmannen sarjan jälkeen Verronen jatkoi kärjessä 715, toisena Tonteri 709. Neljännen sarjan jälkeen Tonteri siirtyi kärkeen tuloksella 913. Viidennen jälkeen Tonteri jatkoi johdossa 1133, Verronen toisena 1104.

Ensimmäisen erän paras oli Juhani Tonteri 1365, toisena Verronen 1308, kolmas Karo Hilokoski 1252. Juhani kommentoi, että kaksi ensimmäistä sarjaa olosuhde tuntui helpolta, mutta sitten tuli rataparikohtaisia eroja.

Turnaus jatkuu lauantaina kahdella erällä. Klo 11.00 on 185 keskiarvon pelaajien erikoiserä ja klo 15.00 nuorten erikoiserä.

Kokonaistulokset

IHC:n kilpailusivut

IHC:n YouTube-kanava

 

Teksti ja kuva: Jukka Savolainen