Hallilta harrastajalle: ”Olemme ihan eri tilanteessa nyt” – Vaasalainen keilailu otti askeleita keilahallin remontilla

Vaasassa koitti uusi päivä paikallisen keilailun osalta syyskuun alusta alkaen. Vaasan keilahallissa tehtiin suuri remontti, jossa ikääntyneet keilakoneet vaihdettiin uusiin Brunswickin narukoneisiin. Vaasan Keilailuliiton puheenjohtaja Steffan Slotte kertoo tässä haastattelussa remontin mahdollistamista kirkkaammista tulevaisuudennäkymistä. Halliremontti laskee kaupungin omistaman hallin kustannuksia ja parantaa samalla asiakaskokemusta. Samalla turvattiin erittäin aktiivisen Vaasan alueen kilpakeilailun jatkuvuus.

Iso urakka on takana Vaasan keilahallissa. Kesän aikana hallissa uusittiin keilakoneet ja siirryttiin samalla narukoneisiin. Vaasan Keilailuliiton puheenjohtaja Stefan Slotte huokaisi helpotuksesta, kun runsaslukuisen talkooväen työmäärän ja toimitusten aikataulussa pysymisen ansiosta remontti saatiin aikataulussa valmiiksi.

– Pääsimme taas alkuun ja kunnolla käyntiin. Remontti sujui siinä mielessä hyvin, että pysyimme aikataulussa. Remontti tehtiin kaksivaiheisesti ja ensin teimme itse purkutyöt talkootyönä. Täytyy olla erittäin kiitollinen kaikille talkootyöläisille avusta. Laskin, että talkootunteja meni yhteensä noin 450 eli paljon. Meille oli hyvä asia, että saimme kolmisenkymmentä talkoolaista kesällä mukaan. Meillä oli myös eri alan osaajia mukana, Slotte kiittelee.

Hän myös kertoo, että uutta tekniikkaa odotettiin kesällä jännityksellä saapuvaksi. Heinäkuun lopussa saapuikin merikontti Yhdysvalloista ja samalla viikolla rekka saapui ajallaan paikalle.

– Konttiliikenne maailmassa on nyt sellainen, ettei voi luottaa aikatauluihin, mutta hyvä näin. Rekka tuli myös Unkarista, kuten piti. Olimme ennakoineet riittävästi, ettei tule hätä, vaikka toimitukset vähän myöhästyisivät. Jos emme olisi näin toimineet ja toimitus olisi ollut esimerkiksi kuukauden verran myöhässä, se olisi tullut kalliiksi, koska meille on tärkeää saada kilpailut ja sarjat pyörimään syksyllä. Kaikki meni hyvin, kuten myös uusien laitteiden asennus, jota oli hoitamassa hyvät tekijät. Syyskuun ensimmäisenä päivänä päästiin keilaamaan, Slotte kertoo.

Remontti saatiin Vaasassa ajallaan valmiiksi

Hänen mukaansa vanhasta hallista jäivät ainoastaan radat ja pallojen palautuskourut. Kaikki mekaaniset laitteet uusittiin. Kuten muuallakin Suomessa on nähty, koko ajan yleistyvien narukoneiden ero perinteisiin koneisiin on vähäinen.

– Säkäkaadot ovat samalla tasolla. Näin sanoisin. Ja keilojen reaktio on hyvin samanlainen. Joskus harvoin voi tulla sellainen fiilis, että nyt naru teki jotain poikkeavaa, mutta toisaalta taas näissä ei tule sitä, että keila pyörisi erikoisesti ja kaataisi mennessään muita. Siinä mielessä ajattelen, että aika tasan menee tuuri verrattuna aikaisempaan.

Kuten aikaisemmin olemme kertoneet muun muassa Helsingin Urheilutalon keilahallin narukoneista, ei tavallinen harrastajakeilaaja usein edes huomaa, että käytössä on narukoneet.

– Ei. Meillä isompi ero tulee itse asiassa jo siitä, kun remontin yhteydessä keilat vaihdettiin uusiin. Ne ovat tasapohjaisia. Sen takia kaatoja on nyt vaikeampi saada, sillä keilat eivät heilu. Tällaisellakin asialla on isompi vaikutus kuin sillä, että onko meillä perinteiset koneet vai narukoneet. Iso muutos meillä asiakkaiden näkökulmasta on nyt myös hallin äänimaailma. Hallissa ei ole meteliä samalla tavalla eikä kolise vanhaan malliin. Ympäristö on miellyttävämpi ja asiakkaat ovat huomanneet, että voi keskustella eri tavalla, Slotte kertoo.

Tavan keilaaja ei välttämättä edes huomaa, että kyseessä on niin sanottu naruhalli

Koneiden takana ei tarvitse samalla tavalla käydä huoltamassa. Se on Slotten mukaan iso osasyy siihen, miksi Vaasassa lähdettiin juuri tällaiseen muutokseen.

– Sen lisäksi, että investointisumma oli näissä koneissa pienempi, myöskään nyt ei tarvitse samanlaisia resursseja käyttää henkilökuntaan. Mekaaniset vanhat laitteet tarvitsivat paljon enemmän huoltoa ja varsinkin korjaamista sekä tietysti sen osaajan, joka niitä huoltaa. Lisäksi ennen meidän piti kilpailuissa pitää pari rataa tyhjänä siltä varalta, jos kesken kisan tulee mekaaninen ongelma. Sehän oli tietysti pois myynnistä, hän täsmentää ja lisää.

– Jos tulee jokin ongelma, niin sehän haittaa asiakaskokemusta. Vaikka asiakas kuinka ymmärtäisi tilanteen ja saisi kompensaatiota, jää ongelmien sattuessa huono kokemus siitä hetkestä. Se jää mieleen.

Slotte kertoo, että keilaajille muutos näkyy, mutta itse keilailu on pysynyt samana.

– Edelleen se sama kymppi jää pystyyn ja välillä jää reikiä. Siinä mielessä arki on pysynyt samana, hän nauraa.

Aktiivinen kilpailutoiminta

Vaasan keilahalli on ennen kaikkea kilpakeilahalli myös remontin jälkeen.

– Meillä on siinä mielessä harvinainen tilanne, että puolet myynnistä tulee kilpakeilailusta. Iso osa siitä tulee paikallissarjoista, mutta olemme myös aktiivinen kilpakeilahalli ja pyrimme järjestämään aktiivisesti kisoja. Meillä keilaseurat (Hellas, VPS ja VIS) järjestävät omat kilpailunsa ja loput paikallisliitto järjestää. Ja meillä on muodostunut tästä koko kauden sykli, jolla kilpailut pyörivät kauden ympäri. Sitten meillä on vakiovuoroja tiistaista torstaihin. Meillä ei ole niin paljoa kalenterissa tilaa virkistyskeilailulle, mutta siihen pyritään saamaan muutosta esim. sunnuntain aukiolotunneilla.

Slotte kertoo keskustelleensa kollegoiden kanssa, ja monessa paikassa vastaava suhde on usein luokkaa 70 prosenttia viihdekeilailua ja 30 prosenttia kilpakeilailua.

– Tämä on liiton ylläpitämä halli, niin ehkä sen takia meillä on pysynyt kilpakeilaus vahvana. Jos katson kuitenkin tulevaisuuteen, niin meillä tulee myös tulevaisuudessa olla enemmän viihdekeilailua, koska harrastajamäärissä trendi on sama kuin muualla, kuten myös keilaajien ikäjakauma. Tietysti pyrimme panostamaan juniorikeilaajiin.

Vaasan keilahallin kilpakeilaajista  osa tulee Slotten mukaan sisämaasta.

– Monet meillä käyvät keilaajat ovat esim. Seinäjoen Keilailuliiton jäseniä. Kurikka, Lapua, Kauhajoki, Kokkola, Närpiö ja Pietarsaari ovat vahvasti edustettuina. Se on luonnollista, koska olemme samoissa sarjoissa pelaamassa. Waasa Open vetää näistä paljon väkeä, mutta myös pienemmät erikoiskilpailut. Eli muista ilmansuunnista meille tullaan paitsi lännestä, kun siinä tulee vesi vastaan, hän veistelee.

Vaasa on urheilukaupunki, mikä on hyvä asia itsessään, mutta näkyy myös siinä, että eri lajit kilpailevat samoista sponsoreista.

– Toivoisin itse, että saisimme junioreiden ja nuorten keilailuun tukea, jotta saisimme tehtyä heidän harrastamiseen sponsorien avulla perusteltuja hankintoja. Vaasan kaupungilla on tällainen nuorille koululaisille suunnattu Lajikokeilu. Seurat voivat tarjota omaa toimintaa ja nuoret pääsevät keväällä ja syksyllä ilmaiseksi kokeilemaan eri lajeja. Siinä saa samalla eri lajit myös näkyvyyttä kouluissa. Se on aika fiksua toimintaa ja kaupunki myös käy läpi lajien osalta, että mitkä asiat toimivat ja mihin toivotaan uudistusta, Slotte kertoo.

Vaasassa kouluryhmät keilaavat myös edullisemmin.

– Se on hauskaa liikuntaa koululaisille ja näihin ryhmiin meidän pitää panostaa entistäkin kovemmin. Kuten aikaisemmin sanoin, harrastajien ikäjakauman takia keilailu tarvitsee nuoria ja perheitä. Näihin asioihin aiomme panostaa remontin jälkeen entistä enemmän.

Slotte kertoo, että onnistuneen remontin myöstä vaasalainen keilailu näkee valoa tunnelin päässä.

– Aika ennen remonttia alkoi olla meidän henkilökunnalle raskasta. Nyt kun raskas aika on saatu pois ja pystymme panostamaan paremmin asiakaskokemukseen ja markkinointiin, voimme suunnitella tulevaa paremmin. Aikaisempien keilakoneiden vuoksi tarvitsimme henkilöitä, joilla oli mekaanista osaamista. Nyt me haemme hyviä asiakaspalvelijoita. Siinä on iso ero aikaisempaan. Olemme nyt ihan eri tilanteessa. Hieno juttu on myös se, että meillä keilaajat ovat hyväksyneet muutokset, koska keilaajat haluavat keilata.

Teksti: Henri Havusela

Kuvat: Stefan Slotte/Vaasan Keilailuliitto