Sunnuntai-iltana Tallinnassa päättyi Estonian Open kilpailu, jonka voitti ruotsalainen Emil Holmberg. Porraspelifinaalissa Holmberg voitti William Svenssonin lukemin 218-205 ja palkintorahaa hän sai 5000 euroa. Markus Lahti sijoittui kilpailussa kolmanneksi.

Alkukarsintaa keilattiin yli viikon verran ja 165 pelaajaa osallistui kilpailuun seitsemästä eri maasta. Karsinnan kärkituloksen teki Tomas Käyhkö 1419 ja hänen lisäkseen Emma Halttunen, Emanuel Jonsson, Linus Boström, Luukas Luostarinen ja Fiona Lindemann keilasivat myös yli 1400 tuloksia. Loppukilpailuun pääsi suomalaisia yhteensä 23.

Ensimmäisessä vaiheessa nähtiin 15 suomalaiskeilaajaa. Juho Rissanen oli kuuden sarjan jälkeen johdossa ja hänelle kertyi tulosta 1461 ja Juho pääsi jatkamaan toiseen vaiheeseen. Hänen lisäkseen myös seitsemän muuta suomalaista eteni seuraavaan vaiheeseen.

Toisessa vaiheessa yhteensä 32 keilaajaa pelasi kuusi sarjaa. Tällä kertaa Markus Lahti keilasi ykköseksi pistein 1451 ja jatkoi kolmanteen vaiheeseen. Hänen seuraansa liittyivät Luukas Väänänen, Roni Leskinen, Luukas Luostarinen, Henry Laine, Eliisa Hiltunen, Karo Hilokoski, Tomas Käyhkö ja Jonne Kaisku.

Kolmannessa vaiheessa 16 parasta keilasivat paras kolmesta -ottelut. Suomalaisista Markus voitti Tomaksen 2-0, Karo Eliisan 2-1, Jonne Luukas Väänäsen 2-1 ja Roni Anton Ahlgrenin 2-1. Nämä neljä jatkoivat neljänteen vaiheeseen ja heidän lisäkseen vaiheeseen jatkoivat myös William Svensson, Robin Miklas, Emil Holmberg ja Emanuel Jonsson.

Neljännessä vaiheessa kahdeksan parasta jatkoivat vielä paras kolmesta -otteluita. Roni voitti Emanuelin 2-1, Markus Jonnen 2-1, Emil Karon 2-1 ja William Robinin 2-0. Voittajanelikko eteni porraspelifinaaliin.

Viimeisen vaiheen ensimmäisessä finaalissa vastakkain keilasivat Emil ja Roni. Ottelu oli tasainen, mutta Holmberg voitti Leskisen niukasti lukemin 238-231. Seuraavaksi Emil keilasi Markusta vastaan. Tässä ottelussa ruotsalainen oli ylivoimaisempi ja voitti Markuksen 259-233. Ottelun voitosta mittelivät Holmberg ja Svensson. Holmberg jatkoi voittoputkeaan ja voitti kilpailun 218-205.

Kokonaistulokset

 

Teksti: Bertta Hartikka

Kuva: Elamus Bowling