Ranskan Wittelsheimissa keilatun Brunswick Openin on voittanut Englannin Dominic Barrett. Barrett keilasi kovatasoisessa kilpailussa erittäin vakuuttavasti koko turnauksen ajan. Loppuottelussa vastassa oli ranskalainen Maxime Dubois. Dubois kangerteli pahasti ensimmäisessä sarjassa ja sai kasaan vain 189 eikä hänen parannuksensa 238 toiseen sarjaan enää riittänyt Barrettia vastaan. Barrett otti vuoden toisen tittelinsä sarjoin 238 ja 256, yhteistuloksella 494. Hän voitti aiemmin tänä vuonna Saksassa keilatun Euro Challengen.

Tomas Käyhkö ja Jesse Kallio jakoivat kolmannen sijan kilpailussa, kun he eivät välierissä pystyneet voittoja ottamaan. Kallio koki tappion Duboisille 465-565.

-Ihan ok viikonloppu, ei vaan ihan riittänyt päätyyn asti. Kaveri kun heittää välierään 565 kahteen, niin ei siinä paljon saumaa jäänyt, Kallio totesi pelien päätyttyä. Kallion karsintatulos oli 1461, toisen finaalivaiheen tulos 914 ja kolmannen 891. Matsipelien ensimmäisessä ottelussa Kallio kaatoi Quentin Deroon 509-399.

Käyhkön ja Barrettin välieräottelun lukemat olivat yhtä karut 450-545.

-Ihan hyvää tekemistä oli koko kisan ja suhteellisen helposti pääsin kaikista vaiheista jatkoon. Ei ollut tällä kertaa antaa kuitenkaan Barrettille vastusta. Pitää metsästää ekaa EBT-voittoa seuraavalla kerralla sitten, Käyhkö kommentoi Ranskasta. Käyhkö keilasi karsintaan 1402 ja loppukilpailun kolmessa ensimmäisessä vaiheessa 914, 939 ja 901. Kahdeksan parhaan peleissä kaatui Keny Billaut 453-408.

Finaalipeleissä oli mukana myös kaksi muuta suomalaista. Santtu Tahvanainen jäi kolmannen finaalivaiheen toiseksi viimeiseksi neljän sarjan tuloksella 744 ja saavutti sillä sijan 15 koko kilpailussa. Roosa Lundén putosi heti ensimmäisessä vaiheessa keilattuaan tuloksen 851 (puhtaana 819) ja oli näin finaalin 37. Juho Rissanen jäi niukasti loppukilpailun ulkopuolelle tuloksellaan 1383, kun viimeisen suoran paikan loppukilpailuun otti Thomas Larsen lukemin 1387. Rissasen lopullinen sijoitus siis 50. (karsinnan 40.) Karsinnan parhaan tuloksen 1504 keilasi Maxime Dubois.

Kolmensadanpisteen sarjoja kilpailussa nähtiin ainakin viisi kappaletta, joista kaikki karsinnan aikana. Niistä vastasivat Dominic Barrett, Robin Ilhammar, Jan Macek, Gaetan Mouveroux ja Andrea Mangiacotti.

Näin Euroopan kiertue on siinä vaiheessa, että jäljellä on tälle vuodelle enää yksi kilpailu: Leandersson Christmas Tournament joulukuussa.

 

Kilpailun tuloksiin

 

Eliisa Hiltunen

Kuva: Juho Rissanen