PWBA Go Bowling Classicin on voittanut saksalainen Birgit Noreiks. Noreiks voitti kaikki kolme pudotuspeliotteluaan ja nappasi itselleen uran toisen PWBA-tittelin. Ensimmäisen hän ansaitsi vuonna 2017 Striking Against Breast Cancer -sekaparikilpailusta Jason Sternerin kanssa. Ensimmäisen tittelin jälkeen Noreiks sai kuulla kuittailua siitä, ettei parikilpailun titteli olisi yhtä arvokas kuin henkilökohtainen ja hän on halunnut siitä asti todistaa voivansa voittaa tittelin myös itsekseen. Nyt se haave toteutui. 

Loppuottelussa Noreiksia vastaan asettui ykkössijoitettu Dasha Kovalova, joka hallitsi kilpailua karsinnasta lähtien. Kovalovan alku otteluun oli vaisu, hän sai kaadon vasta kuudennessa ruudussa. Noreiks pelasi ehjää peliä muttei pystynyt tuplaa tekemään, joten peli pysyi jännittävänä. Seitsemännessä ruudussa Kovalovalle jäi iso reikä, jonka myötä Noreiks sai mahdollisuuden kasvattaa johtoaan. Noreiks teki neljä kaatoa kahdeksannesta ruudusta alkaen ja otti voiton 228-177.

Semifinaalissa Noreiksia vastassa oli Jordan Richard. Kaksikko eteni lähes tasatilanteessa sarjan puoliväliin, kunnes Richardin 4-10 -reikä käänsi pelin Noreiksin eduksi. Noreiks teki kolme kaatoa sarjan loppuun ja kymppiruudun ensimmäisellä kaadolla varmisti voiton itselleen lukemin 225-196. Ensimmäisessä ottelussa Verity Crawleyta vastaan Noreiks pääse melko helpolla, kun Crawley jätti kaksi reikää ja puhkaisun eikä saanut sarjaansa kahta kaatoa enempää. Noreiks jatkoon lukemin 204-157.

Eurooppalaisittain tämä kilpailu oli hyvin menestyksekäs, kun kolme neljästä pudotuspeleihin selvinneestä oli eurooppalaisia ja 12 parhaan joukossa heitä oli peräti viisi. Karsinnan voitti Dasha Kovalova, toinen oli Birgit Noreiks, kuudes Daria Pajak, kahdeksas Verity Crawley ja kymmenes Diana Zavjalova. Round robin peleissä Kovalova piti kärkipaikkansa voittamalla 12:sta ottelustaan kymmenen. Jordan Richard nousi toiselle sijalle ottamalla myös kymmenen voittoa. Noreiks ansaitsi kolmannen sijan voittamalla seitsemän ottelua ja Crawley neljännen sijan voittamalla viisi. Lopputuloksissa Daria Pajak oli seitsemäs kuudella voitolla ja Diana Zavjalova yhdeksäs seitsemällä voitolla. Maria Bulanova oli 36:s ja hän jäi reilun sata pistettä jatkopaikasta.

Tahti Summer Classic Series -kilpailusarjassa on kova, sillä tänään naiset jatkavat seuraavaan kilpailuun PWBA International Bowling Campus Classiciin. Kilpailu keilataan samalla formaatilla kuin eilen päättynyt Go Bowling Classic. Eräjako myös sama kuin edellisessä kilpailussa, mutta nyt B erä keilaa aamulla (klo 18 Suomen aikaa) yhdeksän sarjaa ja A erä illalla (klo 00.00 Suomen aikaa).

 

BowlTV

Live scoring

Kilpailun sivut

 

Eliisa Hiltunen 

 

Kuva: PWBA