Heti tammikuun alkuun 2.1.-10.1.2021 suunniteltu Brunswick Ballmaster Open 2021 joudutaan siirtämään, kertoo kilpailujärjestäjä tiedotteessaan. 

Tuttuun tapaan tapahtumapaikkana on Talin keilahalli, jossa ei koronaviruksen takia pystytä kilpailua järjestämään vajaan kolmen viikon päästä.

Ote kilpailujärjestäjän tiedotteesta:

Brunswick Ballmaster Open siirtyy tammikuun alkupuolelta myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan. Tällä hetkellä turnaukselle etsitään paikkaa touko-kesäkuulta. Pyrimme ilmoittamaan lopullisen ajankohdan tammikuun alkupuolella.

Vaikka pääkaupunkiseudun koranatilanne on vakiintunut, jatkuvat rajoitukset ja suositukset vielä ainakin 10.1.2021 asti. Oletettavasti myös aluehallintovirasto ilmoittaa kokoontumisrajoitusten jatkumisesta lähipäivinä. Emme myöskään koe vastuulliseksi järjestää mitään, mikä kokoaa suurempia ihmisryhmiä samaan paikkaan, vaikka se ei suoraan vastoin lakia olisikaan, eikä keilahalleista olisi tartuntaketjuja vielä levinnytkään.

Uskomme myös, että myöhemmin keväällä pystymme järjestämään tapahtuman, joka vastaa paremmin sitä mihin me kaikki olemme Brunswick Ballmaster Openissa tottuneet. ”

Tammikuun alkuun kilpailuvarauksen tehneitä kehotetaan olla perumatta varauksia.

” Nyt tehtyjä varauksia ei kannata peruuttaa vaan siirrämme varaukset uuteen ajankohtaan mm. erikoiserien siirtyessä vastaaville päiville. Kun uudet pelipäivät on julkaistu, ehditte hyvin muokata varauksianne. Varausjärjestelmään voi myös tehdä uusia varauksia, vaikka heti mm. erikoiseriin. Lähtökohtaisesti siirrämme erikoiseriin tehdyt varaukset vastaavaan erikoiserään, vaikka viikonpäivä milloin ko. erä pelataan muuttuisi. Erät ovat siis ensimmäisen viikon lauantaista toisen viikon lauantaille” , tiedotteessa ohjeistetaan.

Linkki: Bowlingin tiedote