Veteraanien liittomyllyissä Lahti uusi voiton ja Pori pihisti pytyn
Veteraanien liittomyllyt keilattiin Talissa viime lauantaina 6.10.
Veteraanien liittomyllyt keilattiin Talissa viime lauantaina 6.10.
Valkeakosken Finnish Youth Ranking -osakilpailu huipentuu tänään sunnuntaina pelattaviin kahteen viimeiseen alkukilpailuerään sekä finaaliin. Viikonvaihteen aikana pelataan yhteensä seitsemän alkukilpailuerää. Lauantain tunnelmista pääset lukemaan tästä.
Finnish Youth Rankingin historian kolmannen kauden toinen stoppi tapahtuu […]
Seniorien mestaruussarjassa on jälleen mukana kahdeksan joukkuetta. Kauden aikana keilataan viisi runkosarjan kierrosta, jonka jälkeen kuusi parasta joukkuetta pelaa jatkosarjassa. TKK on voittanut kolme edellistä mestaruutta, tälläkin kaudella ratkaisupelit pelataan Kaupissa Tampereella. Ennen sitä on […]
Kauden FYR-kiertueen toinen osakilpailu on aloitettu jo torstaina pienemmillä erillä. Valkeakoskelle ennakkoon ilmoittautuneita on kaikkiaan huikeat 117 nuorta keilaajaa – olemme saavuttaneet mukavan nuorisokeilaajien määrän lisääntymisen viimeisen vuoden aikana!
Tilanne 4 / 7:
Tähän mennessä on osakilpailun […]
Veteraaninaiset ja -miehet kokoontuvat perjantaina Tali keilahallissa, jossa pelataan 6.10. veteraanien liittomylly. Miehet aloittavat päivänsä klo 10.00 ja naiset klo 13.00.
”Myllytyksiin” osallistuu reilut 20 miesten joukkuetta. Kaikki varteenotettavat voittajaehdokkaat lienevät paikalla puolustavan mestarin Kuopion […]
Etukäteen paljon keskustelua herättäneet keilailun miesten ja naisten MM-kilpailut käynnistyvät tänään keskiviikkona Kuwaitissa. Kilpailuihin osallistuu 23 maata, joista iso osa on Aasian maita ja useat maat loistavat poissaolollaan, kun esimerkiksi Euroopan maista mukana ovat ainoastaan […]
Porin Giantsia edustava ja Kuopiossa asuva Ani Juntunen voitti Kuopion Keilakukon Syysturnauksen. Kolmen sarjan finaalissa naisten maajoukkuekeilaaja Ani Juntunen nousi kirisarjansa ansiosta voittoon tuloksellaan 700.
WBT:n Miro Pikkarainen johti finaalia selvästi kahden […]
Uusimmassa blogikirjoituksessaan Suomen Keilailuliiton puheenjohtaja Olli Hossi kirjoittaa jäsentilanteesta sekä siihen liittyvistä haasteista ja jäsenmäärän vaikutuksesta muun muassa SKL:n talouteen.
Kaikki Hossin blogikirjoitukset löydät tästä linkistä. Tuorein kirjoitus luettavissa suoraan […]
Suomen Keilailuliiton sivuille on avattu keskiarvohaku, joka hakee tiedot uudesta rekisteriohjelmasta. Lisäksi voimassa oleville farmisopimuksille on avattu oma sivunsa.
Keskiarvohakuun pääset osoitteessa: kilpailut.keilailu.fi/averages
Linkki keskiarvohakuun löytyy jatkossa myös SKL:n sivuilta: keilailu.fi/kilpailutoiminta/keskiarvot-ja-tilastot
Farmisopimukset löytyvät […]
Viidennen kerran Talin keilahallissa järjestetyn Finnish Masters -lopputurnauksen voittajaksi nousi lopulta keilaseura Helsingin GB:tä edustava Teemu Putkisto, joka voitti loppuottelussa Kouvolan All Starsin Essi Pakarisen 183-179. Finaalikaksikko raivasi tiensä loppuotteluun pitkän päivän päätteeksi, kun lauantaina […]