PWBA Spokane Open on pelattu loppuun viime yönä ja kilpailun voittoon keilasi USA:n Danielle McEwan. Hän nappasi voiton tiukassa ottelussa Liz Johnsonia vastaan lukemin 203-192. McEwan lähti loppuotteluun ykkössijoitettuna ja sai vastaansa kakkossijoitetun, edellisessä ottelussa Kelly Kulickin voittaneen Liz Johnsonin. Ottelu oli jännittävä ja tasainen, kun McEwan lipsautti missin kymppikeilasta viidennessä ruudussa, mutta Johnson sen sijaan ei saanut kuin kolme kaatoa sarjaansa. Johnsonin 3-10 reikä kymppiruudussa jätti hyvän mahdollisuuden McEwanille, joka tarvitsi ehjän ruudun voittaakseen. Hän teki upealla heitolla kaadon ja sinetöi itselleen uran kuudennen PWBA-tittelin.

Edellisessä ottelussa Liz Johnson voitti Kelly Kulickin lukemin 238-192 tekemällä sarjaansa viiden kaadon jonon. Pudotuspelien ensimmäisessä ottelussa nähtiin vaikeuksia molemmilla pelaajilla, Kelly Kulickilla ja Dasha Kovalovalla, kun heidän välinen ottelu päättyi Kulickin voittoon 178-115. Pelaajat tekivät yhteensä 10 tyhjää ruutua otteluun. Kovalovalla oli suuria vaikeuksia osua ykköskeilaan avausheitoilla ja kilpailun 45 jalan mittainen lähes tasainen öljyprofiili näytti todella vaikealta, kun Kulick taas missasi useamman kerran sisään päin ja pallo meni ykköskeilan vasemmalle puolelle. Kulick selvitti vaikeudet paremmin ja otti voiton neljän kaadon jonolla sarjan loppuun. 

Tulostaso kilpailussa jäi melko alhaiseksi yleisesti ottaen, vaikka kärki keilasi yli 210 keskiarvon vauhtia. Danielle McEwan ansaitsi ykköspaikkansa pudotuspeleihin yli 100 pisteen erolla toiseksi tulleeseen Liz Johnsoniin heittämällä viimeisellä kuuden sarjan kierroksella 1310. Singaporen Hui Fen New jäi ensimmäisenä ulos pudotuspeleistä, vaikka lopetti pelinsä 300 pisteen sarjaan. Hän jäi jatkopaikasta 21 pistettä, Shalin Zulkifli 24 pistettä ja seitsemänneksi sijoittunut Daria Pajak 29 pistettä.

Diana Zavjalova keilasi sijalle 19, Maria Bulanova sijalle 20, Birgit Noreiks sijalle 21 ja Verity Crawley sijalle 29. Näin ollen kaikki eurooppalaiset pääsivät rahoille eli 32 parhaan joukkoon ja keilasivat vähintään 18 sarjaa. Jatkopaikkaan 32 parhaan joukkoon vaadittiin yli 193 pisteen keskiarvo.

Dasha Kovalova nousi neljännellä sijallaan Player of the Year -tilaston kärkeen, kun Julia Bond ja Verity Crawley eivät yltäneet hyville sijoille. Ensi viikolla PWBA-kiertue jatkuu Californian Rohnert Parkissa, jossa keilataan U.S. Women’s Open 2021. 

 

Kilpailun sivuille

 

Eliisa Hiltunen

 

Kuva: PWBA