Ystävyysturnaus Dohassa huipentui mastersin finaalipeleihin. Suomalaisittain kisat saivat hienon päätöksen, kun Max Räsänen voitti poikien mastersin kukistamalla loppuottelussa Ruotsin Robin Nobergin 2-1. Tytöissä Stella Lökfors oli parhaana suomalaisena viides.

– Mastersin voittoni kruunasi koko leiri- ja kisaviikon. Ensimmäisen pudotuspelikierroksen jälkeen tuntui, että tänään voin voittaa. Aika lailla uretaanilla pelasin koko ajan, ainoastaan singlessä kokeilin reaktiivilla pelata. Täällä oli mukavaa leireillä. Keilailu sujui koko viikon hyvin.  Tykkäsin todella paikasta ja leiriviikosta, Räsänen kertoi palkintojenjaon jälkeen.

Suomen joukkue pärjäsi kokonaisuudessaan hienosti. Singlessä Stella Lökfors ja Markus Lahti sijoittuivat neljänsiksi. Parikilpailusta Roni Leskinen ja Jussi Laine ottivat voiton. Joukkuekilpailusta sekä pojat että tytöt veivät kakkostilat ja leiri- ja kisaviikon kruunasi Max Räsäsen voitto mastersista.

Joukkue matkaa takaisin Suomeen sunnuntaiaamuna ja on perillä iltapäivällä.
Alla vielä mastersin eteneminen.

Ensimmäisellä kierroksella sijat 5-12. suomalaisten ottelut;

Markus Lahti – Hazeem Al Muraikhi
223-236. 248-196, 183-213

Roni Leskinen – Jussi Laine
203-213, 268-246,  278-245

Tytöissä Stella Lökfors sijoittui kuuden sarjan karsinnan sijalle 5. Hän eteni näin ollen kahdeksan parhaan pudotuspeleihin. Emma Palermaan sijoitus oli 11. ja Melina Vikström 12.

Kahdeksan parhaan pudotuspelit, suomalaisten pelit

Pojat

Max Räsäsnen – Anton Andersson (2-0)
234-204, 251-196

Roni Leskinen – Felix Bergman (0-2)
149-257, 199-244

Tytöt

Stella Lökfors – Valeria Viramontes Millan (1-2)
233-139, 187-187 (9-10 ruudun uusinta 17-30), 180-211

Neljän parhaan pudotuspelit

Pojat

Max Räsänen – Felix Bergman (SWE) 2-0
259-236, 249-206

Robin Noberg (SWE) – Mikael Vilhelmsson (ISL) 2-1
280-240, 193-248, 185-166

Tytöt

Alice Lindqvist (SWE) – Aram Flientes (MEX) 2-1
200-134, 190-203, 197-196

Emma Mewen (SWE) – Valeria Viramontes Millan (MEX) 2-0
279-183, 255-203

Loppuottelut

Max Räsänen – Robin Noberg (SWE) 2-1
197-257, 258-225, 228-214

Emma Mewen (SWE) – Alice Lindqvist (SWE) 2-1
235-176, 193-257, 279-189

Tulossivulle

 

Sami Järvilä