EM-kilpailujen kolmas ja viimeinen parikilpailun erä keilattiin päätökseen Ranskassa. Tomas Käyhkö (1442) ja Niko Oksanen (1240) taistelivat hyvin loppuun saakka, mutta viimeisiin sarjoihin olisi tarvittu hirmupisteet. Miesten sijoitus 2682 pistein antoi parhaana suomalaisparina sijan 14. Matkaa mitalipeleihin jäi 114 pisteen verran.

Ensimmäisessä sarjassa peli oli hyvin hallussa, mutta nurkkakeiloja jäi hyvistäkin osumista. Molemmat pelasivat uretaanilla. Paljon enemmänkin oli tarjolla kuin saatu 429. Niko kohahdutti ranskalaisyleisöä paikkaamalla 4-6 reiän.
Toinen sarja oli ensimmäisen kaltainen eikä millään saatu pitkiä kaatojonoja. Tulos parani hieman ja 442 pistettä tarkoitti jo tässä vaiheessa, että loput neljä sarjaa pitäisi pelata hirmuista vauhtia noustakseen mitalisijoille neljän joukkoon.
Tomas ja Niko laittoivatkin pelivaihteen päälle ja 494 antoi toivoa viimeisiin sarjoihin. Neljänteen sarjaan Tomas tuli ylemmäksi ja rupesi heittämään palloa pidemmälle. Niko vaihtoi reaktiiviin. Nikolla oli edelleen vaikeuksia saada peräkkäisiä kaatoja ja pitää peli ehjänä. 446 tulos oli huono tähän kohtaan.
Viidennessä sarjassa Niko oli edelleen ongelmissa reaktion kanssa ja teki kaiken lisäksi pari tyhjää. Tomaksella pallo asui pesässä, mutta nurkkakeiloja jäi. Tulosta toki tuli. Tomas teki ensimmäisen tyhjänsä koko peliin. Ei saatu toivottua jättisarjaa ja 433 murskasi melkein lopullisesti mitalihaaveet.
Kuudes sarja jatkui mainiosti Tomaksen kohdalta, kun puolestaan Nikolla oli tuskaista. Tulos jäi 438 ja sijoituskin hieman putosi.

Tomas Käyhkö pelasi parikilpailuun 1442 pistettä ja nousi yhteispistein 2850 All eventissä jo neljännelle sijalle. Kärkeen on eroa ainoastaan 35 pistettä. Juhani Tonteri on sijalla 22 pistein 2713.

Muiden suomalaisten sijoitukset;
32. Santtu Tahvanainen 2668
47. Jarno Lahti 2618
75. Joonas Jähi 2513
110. Niko Oksanen 2416

Mastersiin selviytyy 24 parasta.

Lähes robottimaisella varmuudella päivän pelannut Tomas Käyhkö oli tyytyväinen päivän esitykseensä, vaikka parikilpailu ei tuottanutkaan toivottua mitalia.

– Aika hyvin taskuun osuin koko päivän. Vähän joutui eri lailla pelaamaan tätä peliä kuin ekassa. Nikolla ei löytynyt oikeanlaista reaktiota koko peliin. Neljänteen pallo rupesi kääntymään enemmän ja tulin ylemmäksi sekä heitin pidemmälle. Ihan hyvä peli. Katsotaan taas triossa mitä radat sanoo, niissähän radat muuttuvat nopeammin ja niihin pitää reagoida.

Parikilpailun Euroopan mestaruuden voitti Italian Nicola Pongolini ja Antonino Fiorentino, jotka kukistivat loppuottelussa Ruotsin Jesper Svenssonin ja James Blomgrenin 534-482.
Pronssit menivät Tanskan Tim Stampelle ja Dan Ostergaard-Poulsenille sekä Hollannin Mark Jacobsille ja Jord Van Weerenille.

EM-kilpailut jatkuvat huomenna tiistaina alkavilla trion ensimmäisillä kolmen sarjan peliosioilla. Klo 11.00 pelaavat Joonas Jähi, Jarno Lahti ja Niko Oksanen. Klo 15.00 pelaavat Tomas Käyhkö, Juhani Tonteri ja Santtu Tahvanainen. Keskiviikkona pelataan trion kolme viimeistä sarjaa samoin kelloajoin, mutta käännetyssä eräjärjestyksessä.
Triossa pelataan kuusi sarjaa, jonka jälkeen neljä parasta selviytyvät mitalipeleihin.

Wittelsheimin EM-kilpailujen kisasivu

EM-kilpailujen aikataulu

Tulossivu

Livestream kisahallista

Online scoring

Lanemap Guide

 

Sami Järvilä/Wittelsheim