Sunnuntaina oli vuorossa parikilpailu EM-kisoissa. Ensimmäisessä erässä keilasivat Emma Palermaa ja Sanna Oksanen. He saivat yhteistulosta 2493 ja keilasivat sillä kärkeen. Toisessa erässä nähtiin Ani Juntunen ja Eliisa Hiltunen. Naiset olivat lähellä päästä neljän parhaan joukkoon, mutta tulos 2359 ei riittänyt. Yhteistuloksissa he menivät sijalle kuusi.
Päivän aamuerässä ensimmäinen suomalaispari radoilla oli Emma Palermaa ja Sanna Oksanen. Naiset keilasivat erittäin hienoa peliä koko erän aikana ja he menivät kärkeen yhteistuloksella 2493. Saksan pari Maxime De Rooij ja Saskia Malz meinasivat mennä heidän ohitse, mutta onneksi Emma ja Sanna ohitti heidät viimeisen sarjan aikana.
Sanna oli niin sanottuna liekeissä erän aikana eikä hän saanut pelin aikana yhtään missiä. Sanna sai tulosta 1361. Muutamia reikiä ja missejä nähtiin Emmalta, mutta niistä huolimatta keilasi hän erinomaisesti yhtä sarjaa lukuun ottamatta. Emma sai puolestaan pisteitä 1132.
– Varmaan aika kaksijakoiset fiilikset jäi. Jos oltaisiin saatu lisäpisteitä, niin päästäisiin jännittää miten käy. Vähän on ristiriitainen fiilis, parhaamme tehtiin ja katsotaan mihin riittää. Ei olla ikinä heitetty Emman kanssa yhdessä, mutta omasta mielestä oli kiva pelata Emman kanssa. Pysyi hyvä henki päällä vaikka tuli yksi sellainen notkahdus hetki, niin sen jälkeen tuli taas kuitenkin hyvä sarja. Oskulle (Palermaalle) terkkuja, että sain keilata tällaisen nätin Palermaan kanssa kerrankin, kertoi Sanna kisan jälkeen.
– Kymppikeila aiheutti vaikeuksia, se on huono keila. En tykkää varsinkaan tässä hallissa. Yksi kymppi oli vähän epäreilu, koska kaikki luuli minä mukaan lukien, että paikkasin sen, mutta sitten pallo jotenkin koukkasi reunasta, lisäsi Emma.
– Ehkä se loppu itsellä oli vähän vaikea, koska sieltä reunasta pitää tulla pois kun siellä oli aika pieni tila niin siinä oli omat haasteensa, päätti Sanna.
Iltapäiväerässä parina pelasivat Ani Juntunen ja Eliisa Hiltunen. Molemmilla oli ensimmäisen sarjan aikana vähän vaikeuksia, kun reikiä tuli ja he olivat sarjan jälkeen viidensiä. Toisen sarjan jälkeen naiset menivät johtoon yhteistuloksella 820 ja olivat myös Norjan kanssa tasoissa.
Myös kolmannessa sekä neljännessä sarjassa kaksikko oli kärkisijalla. Sitten alkoi viides sarja ja vaikeuksia tuli lisää. Ratapari oli erittäin haastava, reikiä ja tyhjiä tuli tässä kohtaa. Viimeisessä sarjassa naiset taistelivat hienosti loppuun asti, mutta Norjan pari Sanne Ordal ja Heidi Thorstensen olivat parempia, joten he menivät Anin ja Eliisan ohi kärkeen sekä yhteistuloksissa neljän parhaan joukkoon.
– Aika paljon puurtamista oli koko ajan kummaltakin, minun oma tulos ei vastaa ehkä fiilistä. Ellultakin jäi aika monta pistettä lopusta. Ellulla osui vielä paremmin taskuun kuin minulla, joten aika huono fiilis, pettynyt Ani kertoi.
– Hankala päivä oli, näytti välillä tosi hyvältä mutta sitten tuli välillä enemmän vaikeuksia. En oikein tiedä mitä muuta voisi sanoa. Kyllä me taisteltiin ja tehtiin parhaamme, kommentoi Eliisa.
– Eikä me oikein tehty missään kohtaa huonoja päätöksiä tai ratkaisuja. Oltiin periaatteessa kuusi sarjaa koko ajan taskussa. Käytiin vielä myöhemmin läpi, että vaikka keilaa taskuun niin huonosta vedosta voi tulla pahin mahdollinen rangaistus.
– Minua itseäni ärsytti vähän enemmän ja vähemmän. Toivottavasti se ei hirveästi Ellua häirinnyt. Tsempattiin toisiamme hyvin vaikka tuli välillä kiukuteltua varsinkin viidennen sarjan aikana, mutta se menikin paljon tunteisiin, molemmat Ani ja Eliisa kertoivat.
Parikilpailun kaksi viimeistä erää on vielä jäljellä ja ne pelataan huomenna maanantaina. Aamulla Peppi Konsteri ja Essi Pakarinen nähdään radoilla klo 9 eli klo 10 Suomen aikaa. Viimeinen erä alkaa klo 13.45. Tällä hetkellä siis Emma ja Sanna ovat johdossa ennen viimeisiä eriä. Illalla on mitalipelit, semifinaali alkaa klo 18.
Teksti ja kuvat: Bertta Hartikka