Essi Pakarisen alku Euroopan mestarien cupissa ei paljoa paremmin olisi voinut käynnistyä Tshekin Olomoucissa. 23-vuotias aikuisten arvokisadebytantti keilasi avausblokin kahdeksaan sarjaansa 1837 pistettä upealla keskiarvolla 229,6. Tuloksella irtosi tässä kohti kilpailua selkeä kärkisija. 

Essi Pakarinen jätti taakseen toiselle sijalle 71 pisteen kaulalla Puolan Daria Pajakin. Pakarinen keilasi kaikissa sarjoissaan yli 200 pistettä ja päivän isoin sarjatulos oli kuudennen sarjan 257 pistettä.

– Alku oli ihan perus tekemistä. Viidennessä sarjassa (203 pistettä) oli eniten ongelmia, kun ei meinannut saada keiloja lähtemään, mutta siinäkin onnistuin rauhoittumaan ja muutoksilla sain keiloja tippumaan. Keskityin tänään omaan tekemiseen ja yllättävän nopeasti tuntui kahdeksan sarjaa etenevän, Pakarinen sanoi suorituksensa jälkeen.

Pakarisen sanojen mukaan hyvän tuloksen takana oli onnistuminen perusasioissa ja ehjässä tekemisessä.

– Muutokset ja paikkopelaaminen onnistuivat tänään ja niiden ansiota ei tullut tullut turhia missejä. Hyvä fiilis on ja luottavainen olo siitä, että tiedän mitä tehdä. Hyvä arvokisastartti, hän kertoo.

Valmentaja Heli Turja kehuu Pakarisen keskiviikon suoritusta.

– Missään vaiheessa ei suurempia ongelmia ollut. Tänään hänellä oli erittäin hyvä pelipäivä ja tuntui, että valmentajana sain tänään lähinnä antaa aplodeja hyvistä suorituksista. Hienoahan se on katsoa nyt Essin nimeä kärkipaikalla. Tästä on huomenna hyvä jatkaa kohti molempien suomalaispelaajien pelejä, Turja sanoo.

Tosiaan, huomenna sekä Pakarinen että Tomas Käyhkö nähdään radoilla. Käyhkö pelaa oman avausblokkinsa klo 11.00 Suomen aikaan ja Pakarinen pelaa naisten toisen kahdeksan sarjan blokin klo 16.00 alkaen.

Kilpailujärjestäjällä oli keskiviikkona isoja haasteita saada livestream-lähetystä toimimaan, mutta toivottavasti tähän saadaan muutos seuraavina päivinä.

Seuraa kilpailuiden etenemistä:

ECC – tulossivu

ECC – Aikataulut (aikataulut tunnin Suomen aikaa jäljessä)

ECC – Kotisivut

Livestream – ECC