Kanadalainen Graham Fach osoitti hallitsevansa Bowlero St. Petersin radat ja otti komean voiton Pete Weber Missouri Classicissa. Fach oli selvästi kilpailun paras keilaaja matsipeleistä alkaen, kun keilattiin vain yhdellä rataparilla. Eikä häntä varmaan haitannut yhtään, että televisiofinaalit keilattiin juuri samalla rataparilla, jolla hän torstaina ruhjoi neljän sarjan tuloksen 1128 (keskiarvo 281,5).

Aivan samaa tahtia hän ei sunnuntaina pelannut kahdessa ottelussaan, mutta ei hänen myöskään tarvinnut. Välieräpelissään hän vaihtoi kymppiruudussa palloa kokeillakseen sen kulkua, kun peli oli jo selvä. Sama finaalissa, kymppiin ei tarvinnut enää tehdä täydellistä heittoa, kun voitto oli jo taskussa.

Loppuottelussa Fach kohtasi ykkössijoitetun Justin Knowlesin. Tämä on myös vasuri, toki heittää kahdella kädellä, kun taas Fach pelaa perinteisemmin yhdellä kädellä. Televisiossa näytettiin, kuinka Knowlesin palloedustaja hioi yhtä palloa karkealla hiomatyynyllä, ja Justin heitti lämmittelyssä ennen viimeistä sarjaa sillä radan reunasta pilatakseen Fachin pelilinjat. Kanadalainen keilasi uretaanipallolla kakkosmerkistä loivahkolla kaarella, kun taas Knowles veteli reaktiivilla nelosnuolen kautta.
Oliko vika tuossa ”linjasabotaasissa” tai ei, Fachin avausheitto nousi paksuksi, paikko toki tuli. Sitten hän teki tarvittavan muutoksen heittoonsa ja paukutti viisi kaatoa jonoon. Ilman voittoa oleva Knowles oli varmastikin hermostuneempi ja se näkyi alkusarjan pelissä. Ehjää sarjaa toki tuli, mutta kaadot olivat harvassa, vain kaksi ennen seitsemättä ruutua, johon tuli kaato ja kasiin toinenkin. Vaikka Grahamin jono katkesi paksuhkoon osumaan, oli hän jo 30 pisteen johdossa tuossa vaiheessa. ja parilla lisäkaadolla hän varmisti voiton sarjallaan 258 Knowlesin jäädessä pisteisiin 191.
Jenkkitapaan voittaja lähti heti etsimään palkintopyttyä ja itse Pete Weber sen hänelle lykkäsikin, mutta järjestäjä kävi heti ottamassa sen takaisin ja siispä pytyn jako tehtiin pian virallisemmin. Mukana jaossa oli Weberin lisäksi myös PBA:n komissaari Tom Clark. Pete ojensi pokaalin parilla sanalla höystettynä ja kirjoitti sitten nimikirjoituksensa peltipytyn kupeeseen tussilla. Savannah Huemoellerin haastattelussa Fach kertoi, että lämmittelyssä ennen TV-lähetystä hän oli huomannut, että muut kolme vasuria, Knowles, Hayden Stippich ja Matt Russo, keilasivat reaktiivipalloilla nelosmerkin tietäviltä. Siispä hän haki puhtaampaa linjaa ja päätti pelata uretaanipallolla kakkosnuolesta. Ja hyvinhän tuo toimi.

Välieräottelussa Fach kohtasi illan ainoan oikeakätisen, tanskalaisen Thomas Larsenin. Vasurimme aloitti sarjan kahdeksalla kaadolla ennen täydellisestä osumasta jäänyttä imuysiä. En juuttikaan huonosti keilannut, vaikka missasikin kakkosruutuun jääneen 2-8 ryhmän. Sitten tuli kolme kaatoa ja parin kymppipaikon jälkeen vielä neljä lisää, mutta Fach meni finaaliin selvästi tuloksin 268-235.

Illan toisessa matsissa 1-2 merkkien välistä suoraviivaisesti keilannut Larsen kukisti tylyllä kuuden kaadon aloituksella Russon. Tämä teki kakkosruutuun ison reiän ja vielä toisen myöhemmin ja homma oli selvä. Larsenin voittopisteet olivat 246-191.

Finaalin avausottelussa Russo puolestaan tylytti kokematonta vastustajaansa Stippichiä viiden kaadon aloituksella. Stippich vetäisi alkusarjassa ohi seiskasta ja teki loppua kohti vielä reiänkin. Triplan ja tuplan avulla sarjaksi tuli kelvollinen 203, mutta Russo meni jatkoon tuloksella 238.

Classic-turnauksissa pelitapaan kuuluvat mies-miestä vastaan ottelut. Stippich voitti Richie Teecen 4-2, Jason Belmonten 4-2 ja Anthony Neuerin 4-0.

Russo puolestaan pudotti Brandon Runkin 4-2 ja hävisi Knowlesille 3-4, mutta karsinnassa parhaiten sijoittuneena viime kierroksen häviäjänä hän sai viitospaikan porraspeliin.

Larsenin matsit menivät: 4-3 voitto TJ Rockista, 4-2 Cameron Crowesta ja 4-3 itse EJ Tackettista.

Fach ruhjoi Eric Jonesin 4-0, Packy Hanrahan kaatui 4-2 ja Santtu Tahvanaisen pudottanut Tom Smallwood meni suoraan 4-0.

Knowlesin voitot tulivat 4-1 AJ Chapmanista ja siis Russosta.

 

Ensi viikolla Indianapolisissa keilataan yksi PBA-kiertueen maagisimmista kilpailuista U.S. Open. Osa maagisuutta on se, että mukana on paljon amatöörejä, mutta ennen kaikkea vaikeaksi tunnetusta radanhoidosta ja pitkästä formaatista. Ennen porraspelejä gladiaattorimme keilaavat muutaman päivän aikana 56 sarjaa. On siinä tahkoamista.

Kisa alkaa tiistaina klo 16 Suomen aikaa.

 

Pekka Korpi

Kuva PBA

PBA:n sivuille