Keilailuliitto päätti keväällä 2021 uudistaa Junnu Tour-kiertueen jo tulevalle kaudelle 2021 – 22. Junnu Tour on koettu hyvänä tapahtumana kautta aikojen, koska Suomen keilaavat juniorit ovat tutustuneet toisiinsa ja päässeet kilpailemaan ikäistensä kanssa. Uudistaminen koettiin kuitenkin tarpeelliseksi, sillä osallistujamäärät ovat tippuneet vuosien saatossa merkittävästi.

Nuoriso- ja koulutusvaliokunta yhdessä hallituksen tuella muokkasi tapahtumaksi FINNISH YOUTH RANKINGin eli FYR-kiertueen. Uudistetussa kiertueessa on kaksi oleellista muutosta: kiertue on nyt tarkoitettu myös nuorille keilaajille (U23) sekä sarjoja uudistettu niin, että tilalla on kaksi sarjaa, ROOKIE ja PRO. Tytöt ja pojat keilaavat jatkossa samoissa sarjoissa ja tytöt saavat Pro-sarjassa kansainvälisen toimintamallin mukaisesti tasoitusta 8 pistettä sarjaa kohden. Rookie-sarjassa keilaavat alle 175 keskiarvolla olevat tasoitustaulukoin ja Prossa muutoin ilman tasoituksia yli 175:n keskiarvon omaavat sekä lisäksi kaikki maajoukkueryhmäläiset.

Rookie-sarjan tavoitteena on saada lisää uusia junioreita tapahtumaan ja näin juniorikeilaajien kilpailumäärät lisääntymään. Ikärajan nostamisen myötä saadaan enemmän osallistujia tapahtumaan sekä maajoukkueryhmäläiset kilpailemaan keskenään samoissa olosuhteissa.

Osakilpailujen yhteyteen on myös tarkoitus luoda oheistapahtumia, kuten valmennusta, Pro Shop-esittelyä ja junioritoiminnan esittelyä valtakunnallisesti. Yhtenä uudistuksena on myös se, että osakilpailuissa kaikki finaaliin päässeet palkitaan; Rookie-sarjassa tuotepalkinnoin (tuotepalkinnot ovat Bowling.fi-lahjoittamia) ja Pro-sarjassa rahapalkinnoin.

FYR-kiertueen pääyhteistyökumppanin, Oy Bowling Ab:n toimitusjohtaja Kai Virtanen pitää junioritoiminnan ja nuorten tukemista lähes itsestäänselvyytenä.
”Yhtiömme on sitoutunut kilpakeilailun edistämiseen monilla eri tavoilla ja junioritoiminta on ehdottomasti tärkeä osa sitä. Olemme iloisia voidessamme jatkaa pitkään jatkunutta Junnu Tour yhteistyötä nyt uuden Finnish Youth Ranking -kiertueen kanssa.”

Tällä hetkellä ensi kauden osakilpailujen keilahallit ovat hakuvaiheessa ja valinnat tehdään kesäkuun loppuun mennessä. Uudistetun FYR-kiertueen säännöt ovat kokonaisuudessaan luettavissa Suomen Keilailuliiton sivuilta.

Odotamme, että uudistetun FYR-kiertueen kautta saamme mukaan uusia, innokkaita juniorikeilaajia ja ikärajan nousemisen myötä kovatasoisia finaaleja. Näin toivomme kiertueen myös tavoittavan keilahalleille innokkaita katsojia katsomoihin tulevalle kaudelle.

 

SKL:n nuoriso- ja koulutusvaliokunnan puolesta;

Teija Laukkanen    25.5.2021