Suomen Keilailuliiton hallitus käsitteli 26.8. kokouksessaan muun muassa jäsenmäärän kehitystä, kilpailutoimintaa, tulevaa liittokokousta sekä maajoukkueiden valmennusta.

Liiton jäsenmäärä oli 4.8.2026 yhteensä 6 481 jäsentä, mikä on 302 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Markkinoinnissa kesän painopiste on ollut liiton omissa tapahtumissa, kuten Finnish Bowling Tourissa (FBT) ja Finnish Youth Rankingissa (FYR). Televisioitavien Ballmaster Openin ja SM-kilpailujen finaalien mainosmyynti sujui kevätkaudella hyvin.

FBT:n kausi käynnistyy 59 osallistujalla, mikä ylitti kilpailun järjestämisen vähimmäisrajan. Seuraavat osakilpailut järjestetään Tampereella ja Raisiossa.

SM-kilpailujen ilmoittautumisjärjestelmää aiotaan uudistaa vuoden 2028 kilpailuihin. Hallitus päätti selvittää nykyistä järjestelmää taloudellisesti kevyempiä vaihtoehtoja kuluvan kauden aikana.

Liittokokous Porissa

Lokakuun 10. päivä järjestettävän liittokokouksen järjestelyvastuu myönnettiin Porin Keilailuliitolle ja Bowling 4 Youlle. Hallitus hyväksyi kokouksen esityslistan lisäksi liiton kaksivuotisen toimintakertomuksen, talousselvityksen ja toimintasuunnitelman sekä päivitetyn suomalaisen keilailun strategian ja toimintasääntöesityksen esitettäväksi liittokokoukselle.

Maajoukkuetoiminnasta

Hallitus hyväksyi esityksen vuoden 2027 arvokilpailujen joukkueenjohdosta ja tiedotuksista. Päävalmentajan sopimuksen optio vuosille 2027–2028 päätettiin käyttää.

Muiden valmentajien sopimukset päättyvät vuoden lopussa, ja uusien valmentajien hakuprosessi toteutetaan syyskuussa. Haettavana ovat miesten maajoukkuevalmentajan, tyttöjen ja poikien nuorisomaajoukkueiden valmentajien sekä tulevaisuuden ryhmän valmentajien tehtävät. Esitys uusista valmentajista tuodaan hallituksen lokakuun kokoukseen.

Kilpailusääntöihin muutoksia

Hallitus hyväksyi uuden ohjeistuksen keilapallojen kovuusmittauksiin. Mittauksilla pyritään ehkäisemään pallojen manipulointia, ja virallisia mittauksia saavat tehdä vain tehtävään nimetyt ja opastetut henkilöt.

Valtakunnansarjojen sääntöjä täsmennettiin. Lepovuorot poistetaan kaikista sarjoista.

SM-kilpailujen erityisryhmien erien (esim. naiset, seniorit) järjestämistä helpotetaan pienentämällä vähimmäisratavaatimusta. Jatkossa järjestäjän tulee varata erityisryhmille eriä vähintään 50 prosentissa pelattavista sarjoista aiemman 100 prosentin sijaan.

Veteraanien maaotteluvoitto ja uusi valiokunnan puheenjohtaja

Suomi voitti kesäkuussa Tukholmassa pelatun perinteisen veteraanien maaottelun Ruotsia vastaan pistein 14 376–14 352. Veteraanien liittomylly järjestetään Tampereella 1.–2.10.2026.

Veteraanivaliokunnan puheenjohtajana aloittaa Kalevi Ekman. Hän seuraa tehtävässä Mikko Isakowia.

Parakeilailun osalta MM-kilpailujen järjestelytilannetta seurataan edelleen. Alustavasti Suomelle on muodostumassa joukkue kilpailuihin.

Liittokokous ja valtuuston valinta tulossa

Suomen Keilailuliiton sääntömääräinen liittokokous järjestetään lauantaina 10.10.2026 Porin keilahallilla. Kokouksessa valitaan uusi liittovaltuusto vuosille 2026-2028.
SKL pyytää jäsenliittoja alueiden ehdotuksineen valmistautumaan myös esityslistalla olevaan valtuuston valintaan (varsinainen jäsen, 1.varajäsen ja 2.varajäsen).
Kokouksen agendalla on myös valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinnat. Nykyinen puheenjohtaja Marko Saarni ja varapuheenjohtaja Jorma Lappeteläinen ovat ilmaisseet halunsa olla käytettävissä.

 

Sami Järvilä