Helsingin GB oli lopulta miesten SM-liigan runkosarjan ykkönen. GB keräsi kauden 44 ottelustaan 586 sarjapistettä, joka oli kuusi pistettä enemmän kuin Varkauden Mainareilla. TPS puolusti sunnuntaina loppuun asti kolmatta sijaansa. joten turkulaiset kohtaavat klo 14.30 alkavassa välieräottelussa Mainarit. Välierän voittaja matkaa loppuotteluun GB:tä vastaan. SKL lähettää mitalipelit suorana YouTube-kanavallaan!

Miesten SM-liiga on runkosarjan osalta pelattu ja seuraavaksi jännitetään mitalipelejä. Välierä TPS:n ja Mainareiden välillä pelataan klo 14.30. Loppuottelua päästään jännittämään klo 16.45 alkaen.

Mitalipeleissä pelataan kahden ottelun raskaiden pisteiden yhteistuloksella. Porrasfinaaleissa pelataan miesten SM-liigan pelitavalla. Tasatilanteessa pelataan kahden ruudun uusinta pelaaja kerrallaan, kunnes ratkaisu löytyy.

Jännittävä oli lähtökohta sunnuntaihin, kun GB ja Mainarit taistelivat loppuun asti runkosarjan voitosta, minkä lisäksi TPS:n kolmassija ratkesi vasta viimeisessä ottelussa. Neljänneksi sarjataulukossa ylsi loistavan kauden pelannut Seinäjoen WRB, joka jäi kolmannesta sijasta lopulta 16 sarjapistettä. Viidenneksi sijoittui Tampereen TKK ja kuudenneksi Lahden Bay.

Sarjataulukon kärkikuusikko jatkaa suoraan ensi kauden SM-liigassa. Viimeisille sijoille jääneet OPS ja RäMe putoavat ykkössarjaan. Sijoille 7.–10. sijoittuneet BC Story, All Stars, Patteri ja GH pelaavat ykkössarjan lohkojen 1. ja 2. sijoittuneiden kanssa SM-liigakarsinnoissa, jotka pelataan 23.4. Lahden keilahallissa. Karsinnan kaksi parasta joukkuetta pelaavat seuraavalla kaudella SM-liigassa ja kuusi heikointa ykkössarjassa.

Lopulliset sijoitukset ja henkilökohtaiset tulokset koko kaudelta:

Linkki: Miesten SM-liigan lopullinen sarjataulukko 

Linkki: Henkilökohtaiset tulokset koko kausi 

Linkki: Sunnuntain henkilökohtaiset tulokset

SKL lähettää mitalipelit YouTube-kanavallaan selostettuna livelähetyksenä, selostajina toimivat Timo Palermaa ja Pasi Uotila. 

Linkki: Livelähetykset YouTubessa

Miesten ja naisten SM-liigojen kolmen parhaan joukkueen mitalipelit pelataan seuraavalla aikataululla sunnuntaina:

klo 14.30: miesten ja naisten välierät

klo 16.45: miesten ja naisten loppuottelut

Tulosseuranta 

Loppuottelut 

GB on miesten SM-liigan mestarihoukkue kaudella 2022-23! GB oli toisessa finaaliottelussa parempi lukemin 18-2 ja yhteispistein 32-8. Aiheesta lisää hetken päästä erillisessä uutisessa!

Tasainen oli ensimmäinen loppuottelu Mainareiden ja GB:n välillä. GB voitti lopulta keilapisteet 1107-1028 ja raskaat pisteet 14-6. Pisteiden jakautuminen selittyy pitkälti sillä, että GB:n Pyry Puharinen (277) ja Joonas Jähi (257) onnistuivat omassa pelaamisessaan kasvattivat helsinkiläisten kokonaissaldoa merkittävästi.

Ensimmäisen finaaliottelun kaikki tulokset

Välierät 

Välierän ratkaisussa nähtiin todellista draamaa! Ensimmäisen ottelun 16-4 hävinnyt Mainarit kiri toisessa ottelussa rinnalle voittamalla TPS:n niin ikään 16-4, joten ratkaisu joukkueiden välillä eteni ysi- ja kymppiruudun uusintaan pelaaja kerrallaan. Ratkaisu löytyi jo ensimmäisestä parista, kun Tomas Käyhkö keilasi kahteen ruutuun: 9/ ja XXX. TPS:n Jaakko Rantala heitti X ja (8)-, joten Mainarit loppuotteluun GB:tä vastaan!

Välierän toisen ottelun tulokset

TPS otti vahvan kiinnityksen kohti loppuottelua voittamalla Mainarit ensimmäisessä ottelussa 16-4. Mainarit jäi kauas parhaastaan, ja TPS vei keilapisteet 1034-940. TPS:n riveissä loisti nuori Jonne Kaisku, joka keilasi välierässä 262 pistettä

Välierän avausottelun kaikki tulokset

Tässä uutisessa seuraamme sunnuntain runkosarjaotteluiden tapahtumia.

Sunnuntain 1. ottelut

TKK – Patteri 2 – 18
AllStars – Bay 2 – 18
BcStory – TPS 16 – 4
GH – Mainarit 4 – 16
OPS – WRB 2 – 18
RäMe – GB 2 – 18

Ensimmäisten otteluiden kaikki tulokset

Taistelu lopullisista sijoituksista kiihtyy. Sunnuntain ensimmäisten otteluiden jälkeen kolmantena oleva TPS sekä turkulaisten takana olevat TKK ja WRB ovat  kaikki 20 pisteen sisällä sarjataulukossa, kun WRB onnistui voittamaan OPS:n 18-2. TKK ja TPS puolestaan hävisivät omat ottelunsa. Mukana taistelussa on myös Lahden Bay, joka on kahdesta edellisestä pelistään kerännyt 32 pistettä ja kuudentena olevilla lahtelaisilla on matkaa kolmanteen sijaan 21 pistettä.

Mainarit sai sunnuntaille ison avun, kun Tomas Käyhkö saapui PBA-kiertueelta auttamaan varkauslaisia ratkaisupeleissä. Viikonloppuna Yhdysvalloista palannut Käyhkö ei ilmeisesti liikaa kärsi aikaerorasituksesta, sillä hän keilasi heti ensimmäiseen sarjaansa 254 pistettä Mainarien voitossa GH:ta vastaan. Myös sarjakärki GB jatkoi hyvää viikonloppuaan voittamalla RäMeen. Mainarit ja GB taistelevat vielä tiukasti runkosarjan voitosta, eroa 12 sarjapistettä ja kolme ottelua jäljellä.

Sunnuntain 2. ottelut

Mainarit – TPS 20 – 0
GB – BcStory 18 – 2
AllStars – WRB 2 – 18
Bay – TKK 2 – 18
Patteri – RäMe 16 – 4
GH – OPS 16 – 4

Toisten otteluiden kaikki tulokset

Todella jännittäväksi menee taistelu kolmannesta sijasta, kun Mainarit voitti TPS:n puhtaasti 20-0. Samaan aikaan kokonaistilanteen kannalta tärkeässä ottelussa TKK voitti Bayn 18-2, ja WRB All Starsin 18-2. Nyt TKK ja WRB ovat vain kaksi pistettä TPS:n perässä, kun kaksi ottelua on jäljellä. Kärjessä Mainarit kavensi eroa GB:hen kahdella pisteellä, joten joukkeiden ero on kärjessä vain 10 pistettä.

Sunnuntain 3. ottelut

RäMe – WRB 4 – 16
GH – TKK 16 – 4
Mainarit – Patteri 20 – 0
GB – OPS 18 – 2
AllStars – TPS 4 – 16
Bay – BcStory 4 – 16

Kolmansien otteluiden kaikki tulokset

TPS pitää kolmossijastaan tiukasti kiinni, kun joukkue voitti All Starsin 16-4. Ennen viimeistä ottelua turkulaisilla on edelleen vain kaksi pistettä eroa WRB:hen, joka keräsi jälleen 16 pistettä RäMettä vastaan. Tiukka paikka tulee olemaan seinäjokelaisilla nousu kolmen joukkoon, kun se kohtaa viimeisessä ottelussaan Mainarit.

Voittoa lähtee kuumeisesti jahtaamaan GB, joka on lähellä runkosarjan voittoa. Mainarit onnistui jälleen kaventamaan kahdella pisteellä eroa voitettuaan Patterin 20-0, mutta eroa kärkikaksion välillä on vielä 8 pistettä ennen viimeisiä otteluita. Mainareiden Tomas Käyhkö käänsi katseita Lahden keilahallissa tekemällä 300 pistettä Patteria vastaan. Käyhkö on keilannut kolmeen sarjaansa mielettömät 777 pistettä keskiarvolla 259.

Vielä yhdet ottelut jäljellä, joiden jälkeen tiedetään runkosarjan lopullinen tilanne.

Sunnuntain 4. ottelut

GH – BcStory 0 – 20
TPS – OPS 16 – 4
RäMe – Bay 2 – 18
Patteri – AllStars 4 – 16
GB – TKK 16 – 4
WRB – Mainarit 2 – 18

Neljänsien otteluiden kaikki tulokset

GB varmisti runkosarjan voiton kukistamalla TKK:n 16-4. WRB:n haave  mitalipelipaikasta mureni joukkueen hävittyä Mainareille, mutta upean kauden pelasivat seinäjokelaiset, joiden tavoite kauteen oli varmistaa paikka sarjassa. TPS varmisti kolmannen sijan runkosarjassa ja paikan välierässä voittamalla OPS:n 16-4.