Ensimmäistä kertaa järjestettävä EBT-kiertueen International Hammer Challenge kokoaa isosti yhteen sekä suomalaiset että ulkomaalaiset keilaajat kaikista ikäluokista Talin keilahallissa. Turnaus polkaistaan käyntiin perjantaina klo 17.00 ensimmäisellä karsintaerällä ja reilun viikon kestävä turnaus pelataan 11.-20. elokuuta välisenä aikana. Sunnuntaina 20. elokuuta kruunataan historian ensimmäinen International Hammer Challenge -voittaja, joka kuittaa itselleen kuuden tuhannen euron pääpalkinnon. Brunswick Ballmaster Openin tavoin Oy Bowling Ab on kiinnittänyt turnauksen järjestelyissä eritysitä tarkkuutta eri kohderyhmien huomioimiseen, jopa enemmän kuin BBO:ssa.

Kilpailun ollessa nurkan takana, keilailuyhteisöllä on lupa odottaa loistavaa turnausta ja reilun viikon kestävää urheilujuhlaa.

– Osallistujia on ihan kiitettävä määrä, varsinkin ulkomailta. Tilanne näyttää siis varsin hyvältä turnauksen tulevaisuuden kannalta. Ulkomaalaisista iso osa on myös junnuja ja nuoria. Tämä antaa myös erinomaista kokemusta Suomen junnuille päästä mittaamaan itseään muiden maiden junnujen kanssa ja toisaalta tulla myös katselemaan millaisia junnuja muualla kehittyy. Uskon, että tämä antaa lisää intoa kaikille Suomalaisille junnuille, kertoo Oy Bowling Ab:n toimitusjohtaja Kai Virtanen.

Nuoriso on vahvasti esillä myös perjantain 18.8. klo 18 kilpailuerässä, sillä tuon erän ohessa pelataan nuorten ja junioreiden Suomi-Ruotsi-maaottelu. Ruotsin alustava joukkue maaottelussa : Alex Joki, Kevin Melin, Alvin Kvarnström, Carl Eklund, Robin Noberg, Anton AnderssonNicole Layrisse ja Elissa Mehmet. Suomen joukkueessa pelaavat puolestaan: Mila Nevalainen, Tiiamari Laukkanen, Roni Leskinen, Karo Hilokoski, Lenni JuutilainenSimon Tissarinen, Luukas Väänänen ja Rami Mukkula.

– Kyseessä on epävirallinen alle 23-vuotiaiden nuorten Suomi-Ruotsi-maaottelu, jonka tarkoituksena on lisätä jo ennestään hienosti toimivaa yhteistyötä Ruotsin maajoukkueen kanssa. Ruotsin maajoukkueen päävalmentajan Robert Anderssonin kanssa syntyi tämä idea, kun nuorilla ei ole nyt PM-kisoja ja tarkoituksena on ollut muutenkin kasvattaa yhteistyötä, ja tällä lähdetään nyt liikkeelle. Ruotsi on meidän nuorille hyvä tason mittari, kuten mekin olemme samaa Ruotsille. Maaottelu pelataan Hammer Challengen kilpailuerän yhteydessä joukkuekisana ja voittajajoukkue saa palkinnon, josta tulee toivottavasti kiertopalkinto. Lisäksi ennen maaottelua Tomas Käyhkö ja Peppi Konsteri tulevat  kertomaan  nuorille maajoukkuekeilaajille huippukeilaajan arjesta. Tervetuloa katsomaan, kun Suomen ja Ruotsin nuoret lahjakkuudet pelaavat Hammer Challengessa vastakkain, kertoo Suomen maajoukkueen päävalmentaja Jarmo Ahokas.

Kai Virtanen kertoo, että suomalaisia odotetaan osallistuvan vielä lisää Hammer Challengen kilpailueriin ja varmasti osallistumisia viime hetkillä vielä tuleekin.

– Aikainen ajankohtahan on suomalaisittain aina haaste, mutta ajankohta oli myös tarkoituksella valittu. Pyrimme herättelemään suomalaisia aloittamaan keilailua aikaisemmin kesän jälkeen eikä välttämättä edes lopettamaan ollenkaan kesäksi. Tai ainakaan pitämään niin totaalista taukoa kuin joskus menneisyydessä on totuttu. Tämä palvelee varmasti kaikkia Suomen keilahalleja, joissa kilpakeilailua järjestetään, Virtanen summaa.

Linkki: Kilpailueriin pääset kätevästi ilmoittautumaan tästä!

Linkki: International Hammer Challengen rataolosuhde

– Idea International Hammer Challengen radanhoidosta oli selvä melko aikaisessa vaiheessa. Annoin Jukka Savolaiselle vasaran käteen ja pyysin suunnittelemaan kelin. Todellisuudessahan se ei ole niin kulmikas, mitä paperilla näyttää, koska öljyä kuitenkin on melko paljon ja se öljyä levitettäessä kuitenkin tasoittuu. Peruslähtökohta on kuitenkin helpohko ja voimakas profiili todennäköisesti aiheuttaa wetdry-ilmiötä pelien edetessä, Virtanen kuvailee.

Lisäksi kilpailun suunnittelussa on pyritty huomioimaan eri ikäluokat sekä eritasoiset keilaajat. Eri ikäluokkien erikoiserien lisäksi ohjelmassa on B-finaali. 41 karsinnan parasta etenee A-finaaliin, minkä lisäksi 36 keilaajaa etenee B-finaaliin, joten yhteensä 77 keilaajaa jatkaa pelejään loppukilpailuihin. Katso tarkemmat tiedot säännöistä tästä:

Linkki: Tarkemmat tiedot turnauksen kilpailueristä, pelimaksuista, palkinnoista ja säännöistä

– Loppukilpailuun pääseminen on myös monin verroin helpompaa kuin esimerkiksi Brunswick Ballmaster Openissa. Loppukilpailupaikkoja on enemmän, osallistujia on vähemmän ja lisäksi osa loppukilpailupaikoista on varattu eri kohderyhmille: junnuille, nuorille, senioreille ja veteraaneille. Naiset saavat EBT-kiertueelle tutun +8 pistettä. Lisäksi mukana on tietysti Brunswick Ballmaster Openista tuttu 300eXtra mukaan lukien No250eXtra ja 250eXtra. Osallistumalla siihen joku loppukilpailupaikka aukeaa siis 100% varmuudella. Nyt ei kannata missata elämänsä tilaisuutta päästä Euroopan kiertueen osakilpailun loppukilpailuun, Virtanen täsmentää ja jatkaa.

– Lisäksi loppukilpailun pelitapa matsipeleineen antaa suuremman yllätysmahdollisuuden eri pelaajille, jolloin loppukilpailusta tulee varmasti mielenkiintoinen ja voittaja voi olla lähes kuka tahansa, Virtanen lisää.

International Hammer Challengen palkinnot:

1. 6.000€
2. 4.000€
3.-4. 2.500€
5.-8. 1.500€
9.-16. 800€
17.-32. 400€
33.-50. 250€
51.-59. 150€
60.-77. BBO2024 Lahjakortti (100€)

SKL tiedottaa aktiivisesti International Hammer Challengen etenemisestä. Kirjoitamme jokaisen kilpailupäivän päätteeksi raportit kisapäivien tapahtumista, minkä lisäksi olemme ratkaisupäivinä tiiviisti seuraamassa tapahtumaa Talin keilahallilla.

Linkit:

Teksti ja kuva: Henri Havusela