PWBA International Bowling Campus Classicin on voittanut USA:n 39-vuotias Jen Higgins. Hän selviytyi pudotuspeleihin neljäntenä ja keilasi pudotuspeliottelut yli 250 pisteen keskiarvolla. Titteli on Higginsin ensimmäinen PWBA-kiertueella. Hän voitti loppuottelussa Englannin Verity Crawleyn, joka on keilannut upeasti nämä kaksi kilpailua, mutta pudotuspeliotteluista paras vire on puuttunut. Higgins aloitti pelin viidellä kaadolla, jätti 4-6-7 reiän, jota ei paikannut ja teki vielä neljä kaatoa sinetöidäkseen voiton. Kun Crawley ei saanut juuri mitään aikaan, meni voitto selvästi Higginsille lukemin 252-155.

Edellisessä ottelussa Higginsiä vastaan asettui kakkossijoitettu, jo kaksi titteliä voittanut rookie Stephanie Zavala. Higgins aloitti kolmella kaadolla ja kahden paikon jälkeen teki jälleen paljon kaatoja. Zavala aloitti paikolla ja tyhjällä eikä hänen kirinsä enää riittänyt Higginsiä vastaan. Ottelu päättyi Higginsille 257-196.

Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli Bryanna Cote. Higgins aloitti vahvasti neljällä kaadolla, paikkasi viidenteen ruutuun kymppikeilan ja teki vielä neljä kaatoa sarjaansa. Kun Cote oli vaikeuksissa lähes koko sarjan, otti Higgins tästäkin selvän voiton 248-176.

Stephanie Zavala hallitsi kilpailua lähes koko ajan, kunnes Verity Crawley otti hänestä voiton sijoitussarjassa ennen pudotuspelejä 268-204. Verity Crawley eteni ykkösenä pudotuspeleihin, Zavala toisena. Tällä kertaa Crawley oli ainoa eurooppalainen, joka pääsi mukaan 12 parhaan round robin kierrokselle ja pudotuspeleihin. Yhdeksän sarjan karsinnan vei siis Zavala ja Crawley oli siinä vaiheessa neljäntenä. Jatkopaikkaan vaadittiin reilun 219 pisteen keskiarvo. Crawleyn jälkeen parhaana eurooppalaisena oli Diana Zavjalova sijalla 22 ja siinä aivan perässä tulivat Birgit Noreiks ja Maria Bulanova jaetulla 25:llä sijalla ja Daria Pajak 27:nä. Dasha Kovalovalla oli suuria vaikeuksia pelissään ja hän jäi sijalle 52. 

Kilpailut jatkuvat tänään 24 parhaan PWBA BowlTV Classiciin selvinneiden harjoituksilla ja alueellisella päiväturnauksella PWBA Dallas/Fort Worth Regionalilla. Alueellisessa turnauksessa on mukana Maria Bulanova, joka ei päässyt mukaan 24 parhaan joukkoon ja viimeiseen kilpailuun. Tämäkin on seurattavissa BowlTV:llä.

 

BowlTV

Live scoring

Kilpailun sivut

 

Eliisa Hiltunen

 

Kuva: PWBA