Seniorimiesten finaalissa John Janawicz oli tiukan taiston jälkeen Chris Barnesia parempi 2-1. Naisten mestariksi keilasi Japanin Eiko Suzuki. Veteraanien mestarit ovat Arturo Hernández ja Angie Brown.
Seniorimiesten finaaliin asettui kaksi kovaa nimeä ja finaalista odotettiin korkeita lukemia. Ensimmäinen sarja alkoikin odotuksella kummalle jää ensiksi, vai jääkö mitään. Seiskaruudussa ei kummallekaan tullut kaatoa, Barnes teki reiän eikä paikannut. Kummallekin jäi sarjassa kaksi kaatoa tekemättä. Janawicz teki kaksi paikkoa (268) ja Barnes kaksi reikää (220). Näin Janawiczille 1-0.

Toisessa sarjassa Barnes päätti viedä pelin kolmanteen sarjaan kun hän aloitti taas kuuden jonolla. Johnille taasen jäi kaksi kertaa keila pystyyn kuuden ruudun aikana. Etu oli Chrisillä ja hän piti sen loppuun asti. Tulos 253-238 ja tilanne 1-1.
Ratkaisevassa pelissä Janawiczille jäi yksi keila pystyyn vain kolme kertaa, muut kaatoja. Barnesin kiusaksi kymppikeila jäi pöydälle viisi kertaa, viimeisin niistä kymppiruudun ekalla heitolla. Kaato olisi jättänyt Chrisille pienen pienen sauman, mutta vastassa oli varmaakin varmempi keilaaja, joka veti perän umpeen. John Janawiczille Masters kultaa 248-217.

Semifinaalissa John Janawicz tiputti Australian Michael Muirin 3-0 ja Chris Barnes voitti Australian Adam Hayesin 2-0.
Naisten mestariksi keilasi Japanin Eiko Suzuki, joka voitti Italian Alessandra Morran puhtaasti 2-0. Morra tiputti semifinaalissa USA:n Jodi Woessnerin 2-0. Suzukilla oli vastassa Reijan tiputtanut Martina Beckel, sekin peli päättyi 2-0.

Veteraanimiesten semifinaalissa molemmat pelit päättyivät 2-0. Englannin Kim Johnson voitti Australian David Farquharsonin ja Venezuelan Arturo Hernández peittosi Saksan Peter Knoppin. Finaali venytettiin kolmanteen sarjaan. Siinä Arturo oli vahvempi tuloksin 222-193 ja voitti mestaruuden.

Naisten semifinaalit venyivät molemmat kolmeen peliin. Australian Julie Harrison ja Meksikon Maria Ruiz pelasivat ensimmäisen ottelun tasan, Julie sen voitti lopulta. Mutta Maria vei kaksi seuraavaa sarjaa ja eteni finaaliin. Vastaan tuli Englannin Angie Brown, joka tiputti Ranskan Pépita Jacquesin pronssille. Jälleen peli ratkaistiin kolmannessa sarjassa. Angie Brown sortui vain yhteen tyhjään, kun Marialle niitä tuli kaksi sarjan alkuvaiheessa. Kultaa Englantiin 2-1.

Kuvat ja teksti: Tiina Viljakka