Tallinnassa saatiin sunnuntai-iltana päätökseen Estonian Open kilpailu, jonka voitti Juhani Tonteri. Porraspelifinaalissa Tonteri voitti Teemu Putkiston niukin lukemin 223-222 ja palkintorahaa hän sai huikeat 5000 euroa.

Alkukarsintaa keilattiin yli viikon verran ja pelaajia osallistui kilpailuun yli 170. Karsinnassa nähtiin myös viisi kappaletta yli 1400 tuloksia, ensimmäisen teki virolainen Siim Henrik Saar 1404. Kuitenkin hänen ohitseen menivät karsinnan lopussa olleet suomalaiset Juhani Tonteri 1450, Roni Leskinen 1428, Simon Tissarinen 1411 joka teki heti ensimmäiseen sarjaansa 300 pistettä ja Nooa Vilokkinen 1410. Yhteensä 26 suomalaista pääsivät suoraan loppukilpailuun karsinnasta.

Loppukilpailun ensimmäisessä vaiheessa kärjessä oli lähes koko ajan Linus Boström. Jo kahden sarjan jälkeen Boströmillä oli tulosta alla 547 pistettä. Kuuden sarjan tulosta hänelle kertyi 1371 ja pääsi jatkamaan kisojaan toiseen vaiheeseen. Hänen lisäkseen myös kuusi muuta suomalaista pääsi etenemään seuraavaan vaiheeseen.

Toisessa vaiheessa yhteensä 32 keilaajaa pelasivat kuusi sarjaa. Kahden sarjan jälkeen johdossa oli Robin Miklas ja hän piti siitä kiinni viidenteen sarjaan asti, kunnes Tonteri meni hänen ohitseen viimeisen sarjan jälkeen yhteistuloksella 1396. Juhani pääsi siis jatkamaan kolmanteen vaiheeseen ja hänen mukaansa liittyi suomalaisista Roni Leskinen, Rami Mukkula, Teemu Putkisto, Jussi Laine, Juho Rissanen, Eliisa Hiltunen ja Emma Palermaa.

Kolmannessa vaiheessa 16 parasta keilasivat paras kolmesta -ottelun. Suomalaisista Juho voitti Anton Ahlgrenin 2-0, Juhani Emil Holmbergin 2-0, Teemu Rihards Kovalenkon 2-0 ja Jussi Eliisan 2-1. Nämä neljä pääsivät jatkamaan neljänteen vaiheeseen ja heidän lisäkseen vaiheeseen jatkoivat myös Kaisa-Ly Lee, Karl Martin Veiderpass, Robin Miklas ja William Svensson.

Neljännessä vaiheessa kahdeksan parasta jatkoivat vielä saman paras kolmesta -ottelun. Juhani voitti Kaisa-Lyn 2-0, Jussi Karl Martinin 2-1, Teemu Juhon 2-1 ja Robin Williamin 2-1. Nämä neljä siis etenivät porraspelifinaaliin.

Viimeisen vaiheen porraspelifinaalissa ensin aloittivat vastakkain keilaamaan Jussi ja Teemu. Ottelu oli alussa suhteellisen tiukka, mutta Teemu otti tästä voiton 215-187 ja keilasi seuraavaksi Robinia vastaan. Sarja oli erittäin tasainen näiden kahden välillä, ratkaisu kuitenkin nähtiin vasta lopussa ihan viimeisessä ruudussa, kun lopulta Teemu voitti niukasti 217-213. Ottelun voitosta mittelivät Juhani ja Teemu. Molemmat miehet olivat tasoissa jo heti sarjan alussa, mutta Teemu alkoi tekemään kaatoja ja otti johdon itselleen. Kuitenkin tilanne muuttui kokonaan täysin, kun miehet oli jälleen tasoissa ja juuri viimeisessä ruudussa Juhani voitti kisan 223-222.

– Turnaus sujui kyllä poikkeuksellisen hyvin, kun voitin karsinnan, finaalin alkuosion, molemmat matsit suoraan 2-0 ja sitten suoraan piikkipaikalta loppuotteluun ja siitä vielä voitto yhdellä pisteellä. Eipä ole tälläistä turnausta osunut vielä omalle kohdalle. Todella hyvä fiilis on ja hienoa nähdä, että pystyy vielä tämmöisiäkin voittamaan ja haastamaan tosissaan nuorempia pelaajia. Turnaus oli todella hyvin järjestetty ja puitteet upeat, kun keilahalli on remontoitu vastikään ja avajaisetkin on vasta parin viikon päästä. Iso kiitos myös suomalaisille kannustusjoukoille paikanpäällä, kertoi Juhani voiton jälkeen.

Kokonaistulokset

 

Teksti: Bertta Hartikka

Kuva: Roni Leskinen