Mainareiden Juho Rissanen voitti Kuopion Keilakukossa pelatun Topin kisan. Rissanen pelasi finaalin hyvällä 237 pinnan sarjavauhdilla. Toiseksi sijoittui Veljmiesten Sami Päiväniemi ja kolmanneksi niinikään Veljmiesten Toni Laine.
Loppukilpailussa keilattiin ensin 5 sarjaa ja sen jälkeen viisi parasta jatkoi sarjan pudotuspeleihin. Juho Rissanen kaatoi tasaisen varmasti komean sarjasetin 236, 226, 248, 246 ja 219 eli yhteensä 1175. Silti Rissanen nousi kärkeen vasta neljännen sarjan jälkeen – kolmen sarjan jälkeen hänen edellään olivat Nousun Hannu Miettinen (722) ja Rojjaasin neljä pinnaa Rissasta edellä ollut Pekka Hein (714).
Kun Juho Rissanen pääsi paalupaikalle, hän ei siitä enää suostunut luopumaan. Sami Päiväniemi nosti itsensä toiseksi kaatamalla kolmeen viime sarjaan 723 ja Toni Laine kiilasi kolmanneksi niin ikään hyvällä loppukirillä. Jatkoon selvisi myös Pekka Hein ja viimeisen sarjansa (235) ansiosta Mainareiden Ilkka Mannila.
Toni Laine oli sarjallaan 220 paras ensimmäisessä pudotussarjassa ja hän jatkoi finaaliin Rissasta ja Päiväniemeä vastaan. Ilkka Mannila (199) sijoittui neljänneksi ja Pekka Hein (198) viidenneksi.
Juho Rissanen jatkoi takuuvarmaa pelaamistaan eikä ollut yllätettävissä. Voitto irtosi sarjalla 237. Toiseksi kaatoi Sami Päiväniemi pistein 195 ja kolmanneksi 167 tehnyt Toni Laine.
Seitsemänneksi kisassa tuli pinnalla jatkopeleistä tippunut JBC:n Leevi Salonen. Kymppisakkiin pääsi myös Rojjaasin kolmikko Juho Pesonen, Risto Pitkänen ja Janne Kyttä.
-Minulla oli onnistunut peli. Pallo toimi tänään oikein hyvin, reaktio oli kohdallaan. Reikiä tuli vähän, kymppi-seiskakaan ei jäänyt kuin kerran. Finaalissa sain sarjan alkuun paikon jälkeen neljä kaatoa ja kun kilpakumppaneilla oli molemmilla tyhjä, sain hyvän etumatkan heihin, sanaili Juho Rissanen kisan jälkeen.
Teksti: Markku Lahikainen
Kuva: Tommi Poutiainen