Junioreiden SM-finaalit saivat upean päätöksen Tuusulan keilahallissa. Tyttöjen Suomen mestaruuteen nousi vasta 13-vuotias Emma Palermaa, joka samalla kirkasti viime vuoden hopeamitalin. Poikien tuore Suomen mestari on puolestaan upean loppukilpailun pelannut Juho Vuoppola, jolle kulta oli samalla ensimmäinen henkilökohtainen SM-mitali. Tytöissä hopeaa saavutti Stella Lökfors ja pronssia Anni Javanainen. Pojissa hopealle ylsi Markus Lahti ja pronssille Anton Leppänen. 

Tuloslinkit junioreiden SM-finaaleissa:

Junioripojat 

Junioritytöt

Pitkän urakan mitalistit saivat tänään tehdä. Loppukilpailussa pelattiin ensin kahdeksan sarjaa, minkä jälkeen sekä pojissa että tytöissä kuusi parasta jatkoivat Round Robiniin, jossa pelattiin viisi sarjaa lisää. Tämän jälkeen kolme parasta pelasivat mitalipeleissä, joissa välierässä sekä loppuottelussa pelattiin kaksi sarjaa tulosta.

Poikien SM-kultaan nousi keilaseura Oulun OPS:ää edustava 17-vuotias Juho Vuoppola, jolle päivä oli ikimuistoinen. Vuoppola keilasi päivän toiseen sarjaansa 300 pisteen täydellisen sarjan, keilasi kahdeksan avausosion kärkituloksen yli 240 pisteen keskiarvolla, oli Round Robininkin jälkeen kärjessä sekä keilasi loppuottelussa Tampereen TKK:n Markus Lahtea vastaan kahteen sarjaan 488 pistettä.

– Kyllä väsyttää aika paljonkin nyt. Sarjojen aikana tänään yritin olla ajattelematta sitä, että peli kulkee hyvin. Koitin vain pysyä mahdollisimman rauhallisena ja pitää pelin kasassa. Se riitti tänään. Tämä oli tosiaan ensimmäinen henkilökohtainen SM-mitali ja hienoa, että se on kultainen, Vuoppola sanoi hymyillen kultamitali kaulassa.

Poikien kilpailussa taso oli korkea. Varsinkin Round Robinissa tulostaso oli korkea, kun pelaajat jahtasivat paikkaa mitalipeleissä. Vuoppolan taakse tuloksissa tänään jäivät muun muassa kaikki poikien junioreiden EM-joukkueen pelaajat, mikä kertoo siitä tasosta, millä tänään piti suoriutua matkalla Suomen mestaruuteen.

– Totta kai se luo itseluottamusta ja kokee, että pystyn mihin vain. Omia tavoitteita keilaajana en ole tarkasti asettanut, mutta niin pitkälle mennään kuin päästään. Voittoa tietysti näistäkin kisoista lähdin hakemaan. Loppuottelussa Markus Lahti oli tietysti kova vastustaja, mutta oma itseluottamus nousi alkujännityksen jälkeen, kun peli lähti kulkemaan, Vuoppola kertoo.

Poikien välierässä Markus Lahtea vastaan pelasi Helsingin GB:n Anton Leppänen, joka myös hienosti taisteli itsensä mitalipeleihin. Round Robinin viimeiseen sarjaan Leppänen keilasi 276 pistettä ja nousi mitaleille.

– Henkilökohtainen mitali tuntuu hyvältä, enkä osannut odottaa sitä, kun tekniikan kanssa on ollut kevään aikana haasteita ja se on vaikuttanut henkiseen puoleenkin. Nyt on alkanut mennä paremmin. Tänäänkin oli haasteita, mutta sitten jokin naksahti kohdilleen ja sain ratkaisevilla hetkillä isoja sarjoja. Olen tyytyväinen. Treenaan todella paljon, joten olen tottunut pitkiin päiviin, mutta kyllä lopussa oli aika raskasta. Mitali merkitsee paljon ja ensi vuonna tähdätään kultaan. Kun tekee vain paljon töitä, niin onnistumisia tulee, Leppänen sanoo

Poikien mitalistit: Kultaa Juho Vuoppola (kesk.), hopeaa Markus Lahti (vas) ja pronssia Anton Leppänen.

Emma Palermaa kirkasti viime vuoden hopean 

Emma Palermaalle kulunut vuosi on ollut upea varsinkin, kun asiaa katsotaan viime vuoden junioreiden SM-finaaleista saakka. Viime vuonna Palermaa oli vasta 12-vuotias, kun hän saavutti tyttöjen SM-hopeaa. Nyt hän on 13-vuotiaana tyttöjen Suomen mestari. Helsingin GB:tä edustava Palermaa kohtasi loppuottelussa seura- ja maajoukkuekaveri Stella Lökforsin.

Kaksikko juhli vastikään yhdessä tyttöjen joukkuekultaa EM-kilpailuissa. Palermaa eteni loppuotteluun suoraan Roun Robinin kärkisijalta. Lökfors raivasi tiensä loppuotteluun voittamalla välierässä Rauman GH:ta edustavan Anni Javanaisen, jolle pronssia kaulaan tänään.

Palermaa oli silminnähden liikuttunut Suomen mestaruuden varmistuttua.

– Tosi hienolta tuntuu, että pystyin heti vuoden päästä kirkastamaan sen viime vuoden hopean kullaksi. Arvostan tätä mitalia, koska täällä pelaavat Suomen parhaat juniorit. Varmasti viimeisen vuoden aikana olen kehittynyt myös tuloksellisesti, mutta ennen kaikkea henkisellä puolella. Tuntuu, että olen tällä hetkellä paljon rauhallisempi niissä tilanteissa, joissa siinä pitääkin onnistua, Palermaa sanoo.

Tyttöjen mitalistit: Stella Lökfors, Emma Palermaa ja Anni Javanainen.

Ja mielettömästi ovat kauden aikana täyttyneet Palermaan omat tavoitteet.

– Tämä SM-kulta oli heti toisena tavoitteena sen EM-joukkuekullan lisäksi. Isoja saavutuksia molemmat itselleni. Aika uskomatonta, miten nämä tavoitteet kauden aikana toteutuivat ja pystyin saavuttamaan unelmia, Palermaa sanoo.

Tuusulassa pelit  jatkuvat sunnuntaina nuorten SM-finaaleilla, jotka pelataan samalla kaavalla kuin lauantai. Pelit käynnistyvät klo 10.00 ja SKL lähettää tapahtumat suorana YouTubessa. Junioreiden SM-finaalit näet jälkilähetyksenä:

Linkki SKL:n livelähetykseen 

Näin päivä eteni ennen mitalipelejä:

Juho Vuoppola, Anton Leppänen ja Markus Lahti poikien mitalipeleihin 

Isoja tuloksia nähtiin poikien Round Robinissa ja sitä kautta myös kova taistelu mitalisijoista. Poikien loppuotteluun ykkössijalta matkaa Juho Vuoppola, joka keilasi 13 sarjaa lähes 240 pisteen keskiarvolla. Toiseksi nousi lopulta Anton Leppänen, joka nousi mitalipeleihin keilattuaan viimeiseen sarjaan upean tuloksen 276. Leppänen kohtaa välierässä Markus Lahden, joka sijoittui kolmanneksi. Eroa neljänneksi sijoittuneeseen Nooa Vilokkiseen jäi lopulta vain 22 pistettä. Vilokkinen keilasi viimeiseen sarjaansa 280 pistettä, mutta se ei tällä kertaa riittänyt.

Emma Palermaa, Stella Lökfors ja Anni Javanainen mitalipeleihin 

Emma Palermaa keilasi itsensä ykkössijalle tyttöjen Round Robinissa ja hän etenee toista vuotta peräkkäin tyttöjen SM-finaalien loppuotteluun. Välierässä kohtaavat toiseksi ja kolmanneksi yltäneet Stella Lökfors ja Anni Javanainen.

Mitalipelejä ennen pelataan poikien Round Robin, jossa selvitetään poikien kilpailun kärkikolmikko.

Kahdeksan sarjan avausosiot keilattu – kuusi parasta jatkavat Round Robiniin 

Avausosiot on pelattu ja Tyttöjen sekä poikien kuusi jatkoon etenevää pelaajaa on selvillä.

Poikien Top 6:

1 Vuoppola Juho OPS, Oulu 1942
2 Vilokkinen Nooa GB, Helsinki 1864
3 Leppänen Anton GB, Helsinki 1843
4 Lahti Markus TKK, Tampere 1781
5 Koivunen Kasper Ratavaltiaat, Ylöjärvi 1767
6 Laine Jussi Patteri, Helsinki 1767

Tyttöjen Top 6: 

1. Lökfors Stella GB, Helsinki 1680
2. Palermaa Emma GB, Helsinki 1666
3. Laukkanen Tiiamari Bay, Lahti 1545
4. Javanainen Anni GH, Rauma 1516
5. Pöllänen Neea Mainarit, Keski-Savo 1352
6. Vesanen Julia GB, Helsinki 1346

Kahdeksan sarjan avausosiossa nähtiin heti päivän alussa kaksi 300 pisteen sarjaa. Päivän avaussarjassaan Juho Leivo keilasi täydellisen sarjan, ja heti perään toisessa sarjassa Juho Vuoppola onnistui makeassa paikassa tekemään ensimmäisen 300 sarjansa. Vuoppola oli myös kahdeksan sarjan jälkeen poikien tulosten ykkönen keilattuaan hienon tuloksen 1942 keskiarvolla 242,75. Tiiamari Laukkanen joutui valitettavasti tässä kohtaa keskeyttämään kilpailun loukkaantumisen takia.

 

Teksti ja kuvat: Henri Havusela