Kupittaan osakilpailun voitot menivät Joensuuhun ja Hämeenlinnaan.

Mainareiden Luukas Väänänen voitti uransa toisen Junnu Tour -osakilpailun.
– Karsinnan ja loppukilpailun alussa keilailu tuntui huonolta. Loppua kohden kuitenkin peli parani ja loppukirillä ylsin neljän parhaan joukkoon. Kausi on lähtenyt hyvin käyntiin, sillä elokuussa pelatun Grande Finalen ja Imatran Junnu Tourilla olin sijoitukseltani toinen. Lisäksi pääsin Juniorien Suomen Mestaruuskilpailuiden finaaliin. Kauden tavoitteena on osallistua Ballmaster Openiin sekä päästä EM-kisoihin mukaan.

Mila Nevalaiselle täydennystä palkintokaappiin, juniorien ja naisten SM 2020 -mitalien rinnalle.
– Päivä lähti käyntiin haastavin tunnelmin. Heiton rentouduttua ja oikea pelipaikan löydyttyä pelaaminen alkoi sujumaan. Samalla peli-idealla sai keilata alusta loppuun asti. Kuluva kausi on käynnistynyt odotettua paremmin. Ensin kultaa juniorityttöjen Suomen Mestaruuskisoista, sitten hopeaa naisten A-SM -kilpailusta. Kauden tavoitteena pääsy EM-kisoihin ja sielä pärjääminen. Lisäksi tarkoitus kiertää Ranking-osakilpailuja.

Seuraava osakilpailu keilataan Kuusankoskella 21.-22.11.2020. Ilmoittautuminen avautuu lähiaikoina.

2. osakilpailun tulokset

Finaali

Poikien ottelussa Onnin ja Luukaksen välinen peli päättyi 158-215 tuloksin, Luukaksen hyväksi. Tyttöjen ottelussa Marjaana kohtasi Milan tuloksin 136-172, Milan hyväksi.

Lopullinen järjestys:
Pojat:
1. Luukas Väänänen, Mainarit
2. Onni Riikonen, Mainarit
3. Jani Soukka, Ice-Bowling
4. Otso Kahila, Mistral

Tytöt:
1. Mila Nevalainen, Juvel-Team
2. Marjaana Hytönen, Giants
3. Reetta Neuvonen, Nasevat
4. Pinja Laukkanen, Nasevat

Semifinaali

Pojissa ottelupareina pelasivat Onni Riikonen ja Otso Kahila tuloksin 211-203, Onnin hyväksi. Toinen pari olivat Jani Soukka sekä Luukas Väänänen tuloksin 213-235, Luukaksen hyväksi. Finaalissa ottelevat Mainari-toverukset Onni ja Luukas.

Tytöissä Marjaana Hytönen kohtasi Reetta Neuvosen tuloksin 187-166, Marjaanan hyväksi. Toinen pari oli Mila Nevalainen ja Pinja Laukkanen tuloksin 174-156, Milan hyväksi. Finaalissa kohtaavat Marjaana ja Mila.

Loppukilpailun ensimmäinen vaihe saatu päätökseen. 

Poikien 4 parasta:

  1. Jani Soukka, Ice-Bowling, 1247
  2. Onni Riikonen, Mainarit, 1118
  3. Otso Kahila, Mistral, 1108
  4. Luukas Väänänen, Mainarit, 1088

Tyttöjen 4 parasta:

  1. Marjaana Hytönen, Giants, 1109
  2. Mila Nevalainen, Juvel-Team, 1103
  3. Pinja Laukkanen, Nasevat, 1032
  4. Reetta Neuvonen, Nasevat, 1004

Semifinaalissa kohtaavat sijat 1. ja 4. sekä 2. ja 3.

 

Finaalistit selvillä!

Viimeisessä karsintaerässä keiloja kaatui hieman maltillisemmin poikien puolella. Tyttöjen sarjassa sen sijaan paukuteltiin useampi paritulos. Viimeisen erän parhaat Jani Soukka (Ice-Bowling) 1304 ja Peppi Konsteri (Giants) 1274. Karsintarajaksi muodostui pojissa 1179 ja tytöissä 1034.

Loppukilpailu alkaa radanhoidon jälkeen n. klo 15.00.

Palloarvonnassa onni suosi Marjaana Hytöstä (Giants).

Alkukarsinnan tulokset

Online scoring

 

Sunnuntain ensimmäinen karsintaerä pelattu. 

Tamperelainen Oskari Salmivesi (TKK) pelasi mahtituloksen Kupittaan radoilla, tehden kärkituloksen 1469. Tyttöjen puolella kärkeen keilasi Nasevien Pinja Laukkanen tuloksella 1157.

Lauantaina korkeimman tuloksen keilannut Porilainen Santeri Viljanen (Ke-Ka-53), tuloksella 1253, on tuloslistalla nyt neljäntenä. Tyttöjen sarjan lauantain parhaan tuloksen keilasi Cherryn Ella Rantamäki 1032, joka on listalla kolmantena.

Sunnuntain viimeinen karsintaerä käynnistyi klo 12.00. Tuloksia voit seurata suoraan online scoringista, linkki alla.

Loppukilpailuun pääsee tasoituksellisella tuloksella 16 parasta poikaa ja 8 parasta tyttöä. Loppukilpailussa pelataan aluksi 5 sarjaa am minkä jälkeen 4 parasta poikaa ja 4 parasta tyttöä pelaavat pudotuspelit. Loppukilpailu alkaa n. klo 14.30.

Osakilpailun tulokset 4/5

Online scoring

Radanhoito

 

Jani Koivukangas