Nuoret ja juniorit ratkoivat mestaruuksia Lahdessa myöhään sunnuntai-iltaan. Junioreissa tuoreet mestarit ovat Roosa Pusa ja viime vuoden kultamitalinsa uusinut Lenni Juutilainen. Nuorissa pitkän päivän veivät Reetta Neuvonen ja Jarno Lahti.

– Voittoahan täältä tultiin hakemaan! Alkuun tosin oli vähän hankalaa se tekeminen, ei ihan uskonut että voitto voisi vielä tulla. Heitto oli kankeaa ja ei saanut palloa radalle järkevästi. Mutta loppu menikin sitten aika paljon paremmin, löytyi rennompaa tekemistä niin alkoi sujumaan! Lahti iloitsi finaalin jälkeen.

Neuvonen oli päästään pyörällä.
– Raskas päivä takana. Pitkä pelipäivä. Suurinpiirtein ihan hyvä mieli kuitenkin, tuore mestari naureskeli. – Peli oli välillä tosi tiukkaa, yritin olla seuraamatta mutta väkisinhän sitä aina tulee tehtyä kuitenkin. Alkupäivästä oli hyvin virtaa ja pysyi hyvin pelissä mukana. Round robineissa alku meni vielä hyvin mutta sitten pelipaikka hävisi. Paikkasin sitten vaan kaiken mitä jäi. Round robinien jälkeen alkoi väsyttämään ja sen huomasi. Kahteen viimeiseen sarjaan jännitystä oli sen verran ilmassa, etten saanut toivottua avausheittoa, mutta onneksi sai pidettyä paikkoheitot edelleen hyvin kasassa.

Junioreiden toisen perättäisen mestaruuden saavuttaneella Juutilaisella oli edessään vielä pitkä kotimatka. Arvioitu perilläoloaika oli n. kahden aikaan yöllä.

– Toisaalta tämä oli vähän positiivinen yllätys. Päällimmäisenä mieleen jäi huonot heitot ja hyvä tuuri, ja sitten taas hyvät heitot ja huono tuuri. Välillä ei lähtenyt mistään, välillä sitten onneksi silloinkin kun ei välttämättä olisi pitänyt. Radat muuttuivat päivän läpi, ensimmäiset kahdeksan sarjaa tuntui ehkä helpoimmalta. Oli paljon vasenkätisiä mukana ja radat kului helpommaksi, kun osasi pelata oikein. Kun väki väheni niin joutui taktikoimaan enemmän.

Peppi Konsteri hallitsi juniorityttöjen listaa koko päivän, joka aiheutti myös finaalin voittaneelle Roosa Pusalle hieman epäuskoisuutta.

– En kyllä oikeasti osannut odottaa tätä. Peppi on todella kova vastus, ainakin minulle, niin vähän yllätyin itsekin että voitin. Heitin heiton kerrallaan, enkä miettinyt mitään sen enempää. Ehkä se taika oli siinä, Pusa hymyili.

Alkukilpailuista jatkoon päässeet aloittivat päivän keilaamalla kahdeksan sarjaa, joiden jälkeen jokaisen sarjan kuusi parasta jatkoivat round robineihin. Lopulta nähtiin vielä kolmen parhaan pudotuspelit. Finaali alkoi aamulla klo 11 ja päättyi pitkälle yli iltayhdeksän, joten nuorten kuntoa todellakin koeteltiin.

Voit katsoa päivän lähetyksen jälkikäteen Suomen Keilailuliiton YouTube-kanavalta. Selostajina toimivat Pertti Tapola ja Timo Palermaa.

Ensimmäisestä osiosta eteenpäin

Junioritytöissä Giantsia edustava Peppi Konsteri pääsi finaaleihin vasta viidenneltä sijalta, mutta hallitsi päivää suvereenisti ensimmäiset kahdeksan sarjaa. Konsterin, 1581, johdolla round robiniin jatkoivat kuusi parasta, joista viimeinen TKK:n Ella Rantamäki tuloksella 1404.

Poikien puolella kuudennen rajaksi jäi tulos 1593, jonka kaatoi niin ikään TKK:lainen Oskari Salmivesi. Poikien kärjessä ensimmäisen osion jälkeen oli alkukilpailun 15. sijan Mainareiden Max Räsänen, 1785, joka vastasi samalla myös koko päivän parhaasta tuloksesta.

Nuorten naisten puolella osanottajia oli vain kuusi, joten kaikki jatkoivat suoraan seuraavaan osioon. Ykköspaikalla oli Nasevien Reetta Neuvonen, 1484. Miehissä rajaksi muodostui pienen jännitysnäytelmän jälkeen Alex Rämäsen 1602. Kärjessä Mainareiden Nico Kärkkäinen tuloksella 1747.

Ikäkausi- ja parimestaruuksien palkitseminen

Finaalipäivänä palkittiin myös suoraan alkukilpailujen perusteella jaetut ikäkausi- ja parimestaruudet.

Nuoremmissa tytöissä voiton vei Turun HHB:n Sofia Laine tuloksella 1125. Hopealle tuli TKK:n Jenniina Järvilä ja pronssille Mainareiden Neea Pöllänen. Nuorempien poikien mestaruus lähti Patterin Jussi Laineen matkaan komealla tuloksella 1588. Hopeaa Tomas Tissarinen (CPS, Kokkola) ja pronssia Selim Rönn (Hellas, Vaasa).

Vanhempien tyttöjen mestaruus jäi kotiyleisön iloksi Lahden Bayn Tiiamari Laukkaselle tuloksella 1451. Toiselle sijalle GB:n Stella Lökfors ja kolmannelle Melina Vikström Raision Nasevista. Poikien puolella kultamitalin sai kaulaansa Mainareiden Luukas Väänänen, 1685, lähes sadan pisteen erolla toiseksi tulleeseen TKK:n Markus Lahteen. Prossille Kalajoen BC Islandersin Miro Saari.

Poikien parimestaruus matkasi All Starsille Rami Mukkulalle ja Niko Oksaselle, tyttöjen GB:lle Mila Nevalaiselle ja Jaana Rapelille.

Kaikki alkukilpailujen tulokset

Poikien round robin

Pojat pääsivät jatkamaan ensimmäisenä. Kahden ensimmäisen sarjan jälkeen junioreissa Lenni Juutilainen nosti sijoitustaan yhdellä tiputtaen Mukkulan kolmanneksi ja tämä asetelma säilyi loppuun saakka. Pudotuspeleihin lähdetään siis Max Räsäsen johdolla.

Nuorissa voitot menivät hyvin tasaisesti. Onni Riikonen käväisi kärjessä, vain luovuttaakseen paikan toisen sarjan jälkeen Jarno Lahdelle. Tilanne säilyi viidennenkin sarjan loppuun saakka, joten pudotuspelit alkavat Riikosen ja Kärkkäisen ottelulla. Ensimmäinen putoaja oli huimasta loppukiristään huolimatta Niko Oksanen vain 25 pisteellä.

Tulokset, juniorit
Tulokset, nuoret

Tyttöjen round robin

Peppi Konsteri jatkoi vahvaa tekemistään junioreissa ja pysyi kärjessä koko round robinin ajan. Roosa Pusa heitti ensimmäiseensä hienosti 231 ja nosti itsensä toiseksi, mutta Pinja Laukkanen kiri juuri ja juuri itsensä Pusan ohi. Ero kolmen sarjan jälkeen oli kaksi pistettä, kun Mila Nevalainen hengitti jatkopaikkaa 16 pisteen päässä. Neljäs sarja nosti Nevalaisen vielä lähemmäs, Pusan kanssa samoihin pisteisiin. Viimeinen sarja ei tuonut yllätyksiä Konsterin tai Laukkasen osalta. Pusa keilasi kotiyleisön edessä itsensä jatkoon.

Nuorissa erot olivat yhtä pieniä. Kolmen sarjan jälkeen Reetta Neuvonen johti 27 pisteellä Marjaana Hytöstä. Vilma Salo oli yhdeksän pisteen päässä Hytöstä ja neljäntenä Rapeli kahdeksan pistettä pudotuspeleistä. Neljännen sarjan jälkeen Salo johti Hytöstä pisteellä, kolmantena Neuvonen ja neljäntenä Rapeli tässä vaiheessa 50 pisteen päässä. Hytönen nosti lopulta itsensä viimeisellä 221 pisteen sarjalla kärkeen. Salo ja Neuvonen aloittavat pudotuspelit. Rapeli jäi vain 11 pisteen päähän.

Tulokset, juniorit
Tulokset, nuoret

Pudotuspelit

Rami Mukkula – Lenni Juutilainen    417 – 424
Pinja Laukkanen – Roosa Pusa    370 – 386

Nico Kärkkäinen – Onni Riikonen    379 – 393
Reetta Neuvonen – Vilma Salo    413 – 315

Finaaliottelut

Max Räsänen – Lenni Juutilainen    385 – 411
Peppi Konsteri – Roosa Pusa    342 – 363

Jarno Lahti – Onni Riikonen    413 – 330
Marjaana Hytönen – Reetta Neuvonen    332 – 356

 

Mitalistit

Juniorit, tytöt
1. Roosa Pusa, Bay, Lahti
2. Peppi Konsteri, Giants, Pori
3. Pinja Laukkanen, Nasevat, Raisio

Juniorit, pojat
1. Lenni Juutilainen, Mainarit, Varkaus
2. Max Räsänen, Mainarit, Varkaus
3. Rami Mukkula, All Stars, Kouvola

Nuoret, naiset
1. Reetta Neuvonen, Nasevat, Raisio
2. Marjaana Hytönen, Giants, Pori
3. Vilma Salo, Bay, Lahti

Nuoret, miehet
1. Jarno Lahti, TKK, Tampere
2. Onni Riikonen, Mainarit, Varkaus
3. Nico Kärkkäinen, Mainarit, Varkaus

 

Tulokset 8+5 sarjaa

 

Junioritytöt
RR
8/8s. 5/5s. Bon. Yht. ka.
1) Konsteri Peppi 1581 874 90 2545 188,85
2) Laukkanen Pinja 1446 957 60 2463 184,85
3) Pusa Roosa 1436 898 120 2454 179,54
4) Nevalainen Mila 1463 885 60 2408 180,62
5) Huhmarkangas Riia 1405 868 90 2363 174,85
6) Rantamäki Ella 1404 764 30 2198 166,77
7) Laukkanen Tiiamari 1351 1351 168,88
8) Lökfors Stella (ei paikalla) 0 0,00

 

Junioripojat
RR
8/8s. 5/5s. Bon. Yht. ka.
1) Räsänen Max 1785 986 90 2861 213,15
2) Juutilainen Lenni 1692 1011 150 2853 207,92
3) Mukkula Rami 1717 1012 60 2789 209,92
4) Väänänen Luukas 1598 993 90 2681 199,31
5) Soukka Jani 1598 978 0 2576 198,15
6) Salmivesi Oskari 1593 860 60 2513 188,69
7) Kivioja Lauri 1590 1590 198,75
8) Lahti Markus 1581 1581 197,63
9) Päiviö Patrik 1574 1574 196,75
10) Laine Jussi 1564 1564 195,50
11) Uosukainen Simo 1555 1555 194,38
12) Broms Atte 1551 1551 193,88
13) Hilokoski Karo 1519 1519 189,88
14) Tissarinen Simon 1463 1463 182,88
15) Saari Miro 1375 1375 171,88
16) Hillberg Niko 1374 1374 171,75

 

Nuoret naiset
RR
8/8s. 5/5s. Bon. Yht. ka.
1) Hytönen Marjaana 1415 993 120 2528 185,23
2) Salo Vilma 1479 931 90 2500 185,38
3) Neuvonen Reetta 1484 912 30 2426 184,31
4) Rapeli Jaana 1452 903 60 2415 181,15
5) Pakarinen Essi 1302 913 90 2305 170,38
6) Toivonen Heta 1322 902 60 2284 171,08

 

Nuoret miehet
RR
8/8s. 5/5s. Bon. Yht. ka.
1) Lahti Jarno 1735 1121 90 2946 219,69
2) Kärkkäinen Nico 1747 1024 90 2861 213,15
3) Riikonen Onni 1730 1039 90 2859 213,00
4) Oksanen Niko 1639 1105 90 2834 211,08
5) Rämänen Alex 1602 992 60 2654 199,54
6) Ahokas Jesse 1621 838 30 2489 189,15
7) Susiluoto Simon 1593 1593 199,13
8) Kukkonen Juho 1591 1591 198,88
9) Korpi Artturi 1553 1553 194,13
10) Varis Panu 1529 1529 191,13
11) Turunen Tomi 1525 1525 190,63
12) Ros Sebastian 1510 1510 188,75
13) Puharinen Pyry 1497 1497 187,13
14) Sola Eetu 1456 1456 182,00
15) Kahila Otso 1405 1405 175,63
16) Rasi Niko 1352 1352 169,00