USBC mastersin 15-sarjainen karsinta päätti neljän suomalaisen pelit. Vain Tomas Käyhkö (kuvassa) selvitti tiensä 64 parhaan joukkoon, joka aloittavat perjantai-iltana kolmen sarjan ottelut kahden häviön cupissa.
Käyhkön torstainen peli oli erinomainen. Hän aloitti keilaamisensa aivan radan reunasta aloittelijatason palloksi luettavalla Hammerin Axella, joka on kovapintainen reaktiivipallo. Ja ensimmäisessä sarjassa tuo kuula pelasi todella hyvin, ysipaikon jälkeen paukkui seitsemän kaatoa ja se antoi 258 pistettä. Tuolla Tomas nousi jo laskennallisen karsintarajan tienoville. Laskennallisen siksi, että C-ryhmän miehet, Käyhkö ja Santtu Tahvanainen, keilasivat viimeisen blokkinsa ensimmäisenä ja muiden osanottajien keilaaminen oli siis vasta tulossa. Toinen sarja oli Käyhköllä yhtä hurjaa menoa. Sama kaava, paikko alussa, nyt kymppi, ja sitten seitsemän kaatoa ennen kahta yhden puikon paikkoa antoi tähän 257 ja hyvältä näytti. Vielä kolmannessa sarjassa radalla rullasi sama Axe, mutta nyt alkoi hoito kulua alta. Paikkoja ja tupla. Sitten kuudenteen ruutuun tuli todella harvinainen missi 2-5-keiloista. Tupla perään pelasti sarjaksi 202. Neljänteen Tomas vaihtoi voimakkaamman pallon ja homma alkoi jälleen sujua, vaikka alkuun paha missi lipsahtikin 3-6-9-10-kuvasta. Viiden kaadon lopulla sarjaksi nousi 227 ja jatkopaikka alkoi olla varma. Suomalainen ei kuitenkaan jäänyt varmistelemaan, vaan veteli kaadon ja kymppipaikon jälkeen seitsemän rastia lisää pöytäkirjaan ja kirjasi 256-sarjalla peliin tasan 1200 (keskiarvo 240). Yhteensä tuon avulla lopputulokseksi nousi 3343 (ka.222,9) ja sillä sijaluku 42. Eroa karsintarajaan venyi lopulta 60 pistettä.
Tomas oli toki tuloksesta tyytyväinen ja kertoili pelistään: ”Pieniä muutoksia vaan tein, mutta suurin piirtein sama idea kuin ennenkin. Axella ekat kolme sarjaa ja sitten vaihdoin reaktiiviin pari viimeistä. Kolmas sarja oli vähän haastava, mutta muuten meni pallo aika hyvin koko päivän.”
Perjantaina klo 18.30 Suomen aikaa alkavassa kolmen sarjan ottelussa Käyhköllä vastassa on kova luu, Kyle Troup, joka oli karsinnassa sijalla 23 tuloksellaan 3385. Mutta nuo tulokset heitetään nyt roskakoriin, vain kolmen sarjan yhteistulos ratkaisee.
Kaaron Salomaa lähti viimeiseen, pelatuilla radoilla keilattuun, blokkiin karsintarajan yläpuolelta ja hyvin alkoi tuo viimeinenkin vaihe. Kolme kertaa seisoi yksittäinen keila, muut lyönnit olivat kaatoja. Sarja 248 vankisti tilannetta. Toisessa sarjassa iski sitten katastrumffi. Kolmosruutuun 4-6-7-10 stereot, seiskassa missi 3-6-keiloista ja vielä viimeiseen 4-6-7. Sarjaksi tuli vain 157 ja laskennallinen, yksi erä oli vielä jäljellä, raja nousi yläpuolelle. Kolmas sarja oli torjuntavoitto taidolla ja tuurilla. Kakkosruudun kotiportti lähti tyylikkäästi takapokalla ja loppupuolella hidas ”talkkari” kaatoi kympin ja seuraavassa ruudussa ylipuolen kaato antoi tuplan. Sarja 214 piti Kaaronin mukana kuvassa. Isoa peliä kuitenkin tarvittiin, mutta neljännessä sarjassa homma alkoi stereoilla. Tupla kuittasi sen, mutta nelosmissiä homma ei enää olisi kestänyt. Tuplan avulla sarjaksi kirjattiin 194 ja viimeiseen vaadittiin yli 250 lukemaa. Sitä ei tullut, vaan alkupuolella tupla ja useita paikkoja. Kasiruudun iso reikä oli sitten viimeinen sinetti toiveille. Sarjaksi tuli 193 ja viimeisen blokin tulokseksi 1006 (ka. 201,2). Kokonaistulos jäi lukemaan 3200 (ka. 213,3) ja sen myötä sijoitus tipahti riville 116 yhdessä Terrance Rock III:n kanssa. Tuolla ei saanut edes palkintorahoja, joita jaetaan 97 parhaalle.
Pettynyt oli Kaaronin kommentti: ” No jep, alkoihan se aika todella hyvin. Muutamat reiät rankasi ikävästi aika paljon. Kenttä oli ajoittain vähän sotkusempaa, muuten ihan jopa pelattavaa. Välillä pallot vaan arpo aika paljon.
Ei tässä varmaa ihmeitä varmaan katsellaan pelejä ja koitetaan jotain tekemistä keksiä.”
Viimeinen kommentti viittasi kysymykseeni reissun jatkosta.
Tahvanaisella oli vielä mahdollisuus nousta mukaan jatkopeleihin viimeisessä blokissa. Ensimmäisen sarjan neljän jono näytti hyvältä, mutta viimeiseen ruutuun lipsahti missi 3-6-10-keiloista. No, 213 piti hänet vielä pelissä. Toinen sarja kakkosmerkistä paikkopalloksi luokiteltavalla vehkeellä ei sujunut lainkaan. Alku oli OK, tupla ja paikkoja, sitten tuli lunta tupaan. Kasiruutuun taas 3-6-10-missi, ja kahteen viimeiseen molempiin stereot ja noilla 169. Ei hyvältä näytä, sanoo Maakansa ja jatkaa…, kuuluu vanha sanonta. Kolmannessa sarjassa Santtu ryhdistäytyi ja paukutti palloa pesään, 279. Vain neloskeila jäi kerran pystyyn. Neljäs sarja, johon tarvittiin toista isoa, alkoi tuplalla, mutta viidennen ruudun seiskamissi ja heti perään tullut seiska-kymppi veivät käytännössä jatkomahdollisuuden. Toinen seiskamissi lopussa antoi vain 183. Viimeinen sarja oli muodollisuus. Neljän kaadon jono keskellä sarjaa ja hänen turnauksensa päättyi kymppimissiin ja sarjaan 217. Blokkiin kertyi 1061 (ka. 212,2) ja yhteistulokseksi 3227 (ka. 215,1). Nuo pisteet riittivät sijalle 101, vain kahdeksan pistettä rahapalkintojen ulkopuolelle.
Jarno Lahti päätti kilpailunsa kohtuullista paremmalla blokilla 1086 (ka. 217,2). Se koostui sarjoista 254, 205, 196, 217 ja 214. Lopputulos oli 3139 (ka. 209,3) ja sija jaettu 168. Jarnon jatkomahdollisuudet olivat kuitenkin jo menneet aiemmissa peleissä. Samaa voi sanoa Luukas Väänäsestä, joka kunniakkaasti pelasi lopun hyvin. Hän keilasi viimeiseen peliinsä Santun tapaan 1061 ja keräsi yhteensä 3124 (ka. 208,3). Sillä hänet löytää tulosluettelon riviltä 178 yhdessä taannoisen Vuoden Keilaajan Andrew Andersonin kanssa. Kun kisaan lähti 390 keilaajaa, ei tuo sija ole hävettävä. Enemmänkin odoteltiin, mutta…
Kärkipäässä vasurihallinta sen kuin vahvistui. Jakob Butturff keilasi ykköseksi lukemallaan 668 pistettä päälle parin (ka. 244,3). Näin Butturff saa matsipelien ensimmäisessä ottelussa vastaansa viime vuoden voittajan, myös vasurin, Gary Hainesin, joka ei karsinnasta jatkopaikkaa lunastanut, mutta pääsi sääntöjen mukaan jatkoon paikalle 64. Haines keilasi 15 sarjaa keskiarvolla 205,5 ja oli vasta sijalla 210.
Butturffin perässä tulosluettelon kärjessä olivat Eric Jones, Deo Benard, Spencer Robarge, Graham Fach, Jesper Svensson, Killian Kilpatrick ja Matt Russo, kaikki vasenkätisiä keilaajia. Paras oikeakätinen, Dominic Barrett, oli yhdeksäs. Viimeinen mukaan keilannut oli Daniel Vick tuloksella 3287 (ka.219,1).
Mutta tästä eteenpäin karsintatuloksilla ei ole väliä, on vain voitettava vastustaja kolmen sarjan ottelussa, joka alkaa nollilta. Yksi tappio ei vielä pudota kilpailusta, vaan jatkaa saa hävinneiden lohkossa. Kun siellä sitten häviää, ovat pelit ohi. Perjantaina ja lauantaina keilataan matseja pitkin päivää, tai meikäläisittäin iltaa ja yötä. Viiden parhaan porraspelit keilataan sunnuntaina klo 23 Suomen aikaa.
Pekka Korpi
Kuva PBA