USBC Mastersissa on keilattu kaksi kolmesta viiden sarjan karsintapelistä. Suomalaisittain tilanne näyttää kohtuulliselta, kun Tomas Käyhkö keikkuu jatkajien joukossa, toisaalta kaikki muut viisi yrittäjää ovat melko kaukana karsintarajan alapuolella.

Kun jatkoon etenee 63 parasta, tai tällä hetkellä 64, kun automaattipaikan omaava viime vuoden voittaja Anthony Simonsen on keilaamassa itsensä mukaan, teoreettinen jatkopaikka vaatii 218 keskiarvoa. Teoria siksi, että kaksi kolmasosaa on keilattu ja tuolla lukemalla päätyy nyt sijalle 42, eli siis kaksi kolmannesta lopullisesta jatkajasta.

Tuon rajan yläpuolella on Käyhkö, jonka kymmenen sarjan tulos 2208 (keskiarvo 220,8) antaa nyt sijan 25. Toiseen blokkiin Tomas keilasi 1114 (222,8). Alku oli räväkkä 246, sitten 197 ja toinen iso sarja 242. Pari viimeistä olivat tarpeeksi hyviä kovan tuloksen varmistamiseksi, 210 ja 219. Käyhkön kolmas blokki keskiviikkona klo 19.30 Suomen aikaa keilataan pelatuilla radoilla, siis ilman hoitoa, mikä teoriassa on tuoretta keliä hankalampi, joten saapas nähdä.

Toiseksi parhaista asemista toiseen osioon lähtenyt Santtu Tahvanainen pelasi tuota hankalampaa keliä. Hänen kisansa oli melko tasaisen hyvää, mutta isot sarjat puuttuivat. Alku meni mukavasti, 221, 235 ja 203 nostivat sijoitusta mukavasti. Neljännessä sarjassa pelipaikka oli noussut jo nelosmerkkiin ja sen vasemmalle puolellekin ja se tietysti lisäsi hankaluutta. Santtu heitti palloa vasemman rännin päältä kolmisen metriä ilmassa. Sarjat 198 ja 225 antoivat viiden sarjan tulokseksi 1082 (216,4) ja sen antama yhteistulos on 2157, mikä on sitä teoreettista jatkopaikkaa jäljessä reilut parikymmentä pistettä.

Kysymykseen ”Oliko pelattu olosuhde paha?” Santtu vastasi:
– Aika radikaalit erot, kun sarjakohtaset erot oli pääosin kymmenen riman luokkaa.
– Lähettii enemmänkin selviytymään tänään, eikä niinkään tekemään isoa ja tosi hyvin onnistu löytää joka rataparilla idean heti, mutta ei sit oikeen pysyny sarjan aikana mukana muutoksissa, niin ei saanut isoja aikaseksi. Huomenna sit vähän enemmän tulosta ja paikka matsi peleihin, hän tuumasi.

Osku Palermaa ei ole oikein saanut peliään kulkemaan Detroitissa. Tiistaina tahti parani, mutta 1077 (215,4), ei piisaa, kun jatkopaikkaa jaetaan. Tahti oli samantapainen, kuin ensimmäisessä blokissa, tasainen mutta hieman liian matala. Neljä ensimmäisät meni suhteellisen kivasti, välillä 211-236. Viimeinen sarja oli vain 191 ja se pudotti tulosta turhan paljon. Yhteensä Oskulla on yhteensä 2088 ja eroa jatkopaikkaan satakunta pistettä. Isoa peliä kaivataan.

Olli-Pekka Pajarin toinen blokki antoi 942 (188,4) ja yhteistulos 1939 on niin kaukana takana, että tämä Masters-reissu jäänee kokemuksen hankinnan osastolle.

Aiemmin Jesse Kallio ja Teemu Putkisto olivat saaneet lukemat 2115 ja 2019.

Kolmas karsintablokki keilataan keskiviikkona. Suomen aikaa klo 15 aloittaa Tahvanainen, klo 19.30 Käyhkö, Palermaa ja Pajari. Aamuyön erässä pelaavat Kallio ja Putkisto.

 

Pekka Korpi

Kuva: SKL arkisto

Mastersin infosivuille, mm. tulokset

Mastersin sivuille

Liveseuranta