PBA Springfield Classicin esikarsinta sujui Tomas Käyhköltä oikein mukavasti. Kahdeksaan sarjaan kertyi tulosta 1951 (keskiarvo 243,9) ja sillä hän klaarasi helposti itsensä niiden 12 keilaajan joukkoon, jotka lunastivat paikan torstaina alkavaan varsinaiseen kilpailuun.

Radanhoitona esikarsinnassa oli PBA Viper, joka tänä vuonna on 37 jalka pitkä. Oikeassa reunassa on pieni, mutta suhteellisen jyrkkä rinne kakkosmerkin oikealla puolella ja siitä oikeakätiset vetelivät uretaanipalloilla, myös Tomas. Vasurilla reuna oli aavistuksen loivempi ja suuri osa heistä keilasi alussa hieman alempaa.

Tomaksen alku kisaan oli mahtava. Hän lämmitteli ensin 216, kiihdytti sitten 259. Kolmanteen oli jo täysi vauhti, 287 ja neljänteen sitten 279. Neljän sarjan tulos 1041 (260,25) antoi tuossa vaiheessa piikkipaikan ja käytännössä homma oli jo selvä jatkon suhteen. Neljänteen sarjaan samalla rataparilla Frank Snodgrass tekaisi kolmesatasen. Viidennessä sarjassa tuli sitten se hetki, kun piti miettiä pallon vaihtoa reaktiiviin ja linjan nostoa. Tommy K., kuten BowlTV:n selostaja Tomasta kutsui, kun sukunimi on liian vaikea lausuttavaksi, arpoi ehkä liian kauan sitä pallon vaihtoa ja sarjaksi tuli vain 202 ja hän putosi kakkoseksi, kun vasuri Anthony Neuer meni ohi. Viidenteen homma pelitti taas, 247, mutta ”Ginger Assassin” pysyi edellä. Siirto hallin alkupään radoille ei sujunut aivan kivuttomasti, viiteen ensimmäiseen ruutuun Tommy K. teki kolme tyhjää. Loppujono nosti sarjaksi vielä 205 ja paikka listalla säilyi. Viimeisen sarjan katseleminen oli taas miellyttävää. Kaksi neljän kaadon jonoa antoi sarjaksi 258 ja komean lopputuloksen. Neuer teki saman ja otti esikarsinnan voiton aika mukavalla tuloksella 2004 (250,5). Päälle 1900 keilasivat myös Spencer Robarge, 1908, ja Justin Knowles, 1902. Nämä molemmat keilaavat vasemmalta puolelta. Knowles teki matkalla myös 300-pisteen sarjan. Pelipaikan lunasti myös Ruotsin Kim Bolleby, 1853. Viimeinen jatkopaikka irtosi pistein 1828.

Tuloksilla ei sinänsä ole mitään väliä, sillä pääkilpailuhan alkaa nollilta. Mitään harjoitteluhyötyä ei karsijoille myöskään tullut, sillä itse kilpailu keilataan 34 jalkaa pitkällä Wolf-hoidolla.

Springfield Classicissa keilataan aluksi kolme kuuden sarjan karsintapeliä ja sitten porukkaa pienennetään. Ensimmäinen peli alkaa torstaina klo 19 Suomen aikaa. Tomaksen lisäksi mukana ovet Osku Palermaa ja Santtu Tahvanainen.

 

Pekka Korpi

PTQ tulokset

PBA:n sivuille