Suomen Keilailuliiton Naisvaliokunta järjestää Keilaajattarille pikkujoulut sunnuntaina 4.12.2022 Lahden Keilahallilla. Tapahtuma alkaa klo 12.00 Triokisalla, johon on varattu paikkoja rajoitetusti naiskeilaajille. Kisan kolme parasta naisjoukkuetta palkitaan erän päätteeksi. Kisana toimii siis Lahden Keilahallissa järjestettävä Triokisa, jossa myös finaalirajan ulkopuolelle jäänyt paras naisjoukkue pääsee finaaliin. Joukkueiden ei tarvitse muodostua saman seuran jäsenistä.

 

Lisäksi paikalle saapuu eri alojen myyjiä, joiden myyntipisteillä voi vierailla klo 13.00 alkaen. Myyjät ovat paikan päällä niin kauan kuin tapahtuma kestää, joten ostoksille pääsee myös keilailun jälkeenkin. Myyjät ilmoitetaan lähempänä tapahtumaa, mutta tässä marraskuun aikana.

 

Triokisan oma finaali pelataan tiistaina itsenäisyyspäivänä 6.12.2022 klo 12.00 alkaen. Kilpailuun voi ilmoittautua Lahden Keilahallin kilpailusivuston kautta (tästä).

 

Naisvaliokunta