Tämän vuoden neljäs Euroopan kiertueen kilpailu keilattiin Tanskan Odensessa. Kilpailun voittoon keilasi Ruotsin Kim Bolleby. Loppuottelussa vastakkain olivat Bolleby ja Tanskan Thomas Larsen. Bolleby aloitti paikolla ja teki sen jälkeen jonoa ysiruutuun asti. Kymppiruudussa hänelle jäi 7-10 reikä, mutta sillä ei ollut enää mitään merkitystä, kun Larsen ei pysynyt Bollebyn kaatojuhlassa mukana. Voitto Bollebylle lukemin 254-205 ja mukaan uran toinen EBT-titteli.

Loppukilpailu keilattiin neljässä eri vaiheessa ja niistä kolmessa ensimmäisessä keilattiin neljän sarjan blokkeja. Viimeiseen vaiheeseen pääsi kahdeksan parasta, jotka keilasivat kahdessa lohkossa shoot out -pelit. Kun molemmista lohkoista oli vain yksi pelaaja, he keilasivat vastakkain loppuottelussa. Bolleby oli selvästi paras keilaaja loppukilpailussa yleisestikin. Hän voitti kaikki osiot joihin osallistui ja keilasi todella kovalla keskiarvolla.

Kilpailun osallistujat koostuivat pääasiassa tanskalaisista. Bollebyn lisäksi paikalla oli muutama muu ruotsalainen, hieman hollantilaisia ja saksalaisia sekä yllätysnimenä Yhdysvaltojen Tom Hess. Hess pääsi mukaan loppukilpailuun, mutta tippui jatkosta vaiheessa kaksi. Kilpailun karsinnan voitti tanskalainen Jesper Agerbo tuloksella 1463 ja hän voitti myös lisäkilpailuna pelatun Anniversary Potin. Odense International keilattiin kymmenennen kerran ja sen kunniaksi kahden karsintaerän yhteistuloksella voittaja palkittiin 6000 kruunulla. Kilpailussa ei ollut mukana suomalaisia.

Seuraavaa Euroopan kiertueen kilpailua keilataan jo Ruotsin Helsingborgissa, kun Lucky Larsen Masters on käynnistynyt viikonlopun aikana.

 

Tulokset

 

Eliisa Hiltunen

Kuva: Odense International

 

Korjaus: Lucky Larsen Masters on sittenkin osa Euroopan kiertuetta tänä vuonna ja naisten 8 pisteen tasoitus on lisätty.