Tasaisiin ja jännittäviin mitalipeleihin päättyivät naisten ja miesten SM-kilpailut Tikkurilassa. Nimittäin naisten B-tason finaaleissa mitaleista taisteltiin tänään kovaa. Suomen mestariksi kruunattiin lopulta 74-vuotias Kirsti Piipari, joka kirkasti vuoden 2020 pronssinsa nyt kullaksi. Hopea matkasi TKK:n Mari Laineelle, joka teki tällä kaudella paluun radoille pitkän tauon jälkeen ja sai hienon lopetuksen kaudelleen. Pronssille ylsi Annu Väisänen.
Pelit lähetettiin suorana SKL:n YouTubessa ja ne voi katsoa myös jälkilähetyksenä:
Tulokset TiXi Bowlingin sivuilta
Sunnuntaina pelattiin samalla tavalla kuin miehet eilen. Kahdeksan sarjan avausosion jälkeen kahdeksan parasta jatkoi round robiniin, jossa pelattiin seitsemän sarjaa, eli kertaalleen jokainen jokaista vastaan. Tämän jälkeen kolme parasta matkasi mitalipeleihin.
Ykkösenä suoraan loppuotteluun eteni Kirsti Piipari, joka hallitsi kilpailua läpi päivän ollen myös avausosion ykkönen. Ennen loppuottelua välierässä kohtasivat Piipariin jälkeen tuloksissa toisena ollut Annu Väisänen sekä Mari Laine. Välierästä saatiinkin koko rahan edestä jännitystä. Kun kaksi sarjaa oli tahkottu, päätyi välierä kaksikko tasapeliin 375-375. Tämän jälkeen suoritettiin ysi- ja kymppiruudun uusinta. Ei ollut kaukana siinäkään tasapeli, kun Mari Laineen piti viimeisessä paikossa saada neljästä keilasta kolme pois ja hän otti tasan sen verran. Laine matkasi loppuotteluun uusinnan tuloksella 27-26.
Myös loppuottelu oli ensimmäisessä sarjassa tasainen ja Laine voitti sen pisteen erolla 186-185. Piipari kuitenkin petrasi toisessa sarjassa, voitti sen 203-168 ja kruunattiin Suomen mestariksi 388-354.
– Niin hyvältä voitto tuntui, että tuli itku, herkistynyt Piipari kuvaili.
– Silloin muutama vuosi sitten olin pronssilla ja nyt tämä, niin on se hienoa. Tänä vuonna minulle oli jo voitto päästä tänne loppukilpailuun, joten täällä vaihe vaiheelta jatkoon pääsy oli jo voitto. Sain pidettyä tänään hermot kurissa. Olen ottanut valmennusta ja se on kehittänyt minua. Suosittelen kaikkia tosissaan harrastavia ottamaan valmennuksia, kun meillä Suomessa on niin tasokasta valmentamista. Keilailu on itselleni tärkeä harrastus, vaikkakin kesällä siirryn veteraaniyleisurheilun pariin, 74-vuotias Piipari sanoi.

Hopeamitalisti Mari Laine kertoi, että palasi tälle kaudelle radoille 13 vuoden tauon jälkeen. Hienon päätöksen hän sai paluukaudelleen tänään.
– Hirveän hyvältä tuntuu, kun viime syksynä aloitin uudestaan. 2013 olen ollut radoilla ennen tätä kautta viimeksi, joten siihen nähden heinoihin tunnelmiin päättyi tämä kausi. Minullekin kahdeksan parhaan joukkoon pääsy oli voitto. Hopea merkkaa paljon ja nyt keilailu jatkuu, koska tämä on niin mukava harrastus, Laine tunnelmoi.
Nyt on Tixin SM-kilpailut pelattu. Tässä kohtaa täytyy kiittää kaikkia Tixi Bowlingin työntekijöitä sekä Vantaan Keilailuliiton jäseniä ja kaikkia vapaaehtoisia, jotka tekivät pitkän urakan kisojen eteen.
Seurasimme aikaisemmin tuloksia tässä artikkelissa:
Tulosseuranta
Loppuottelu
Kirsti Piipari vs Mari Laine ensimmäinen sarja 185-186. Toinen sarja 203-168. Kirsti Piipari Suomen mestariksi yhteislukemin 388-354!
Välierä
Annu Väisänen vs Mari Laine ensimmäinen sarja 179-191, 178-166. Kahden sarjan jälkeen tasan 357-357. Pelattiin ysi- ja kymppiruutujen uusinta, minkä jälkeen äärimmäisen tasaisen välierän päätteeksi Mari Laine loppuotteluun uusinnan tuloksella 27-26.
Kirsti Piipari loppuotteluun – välierässä Annu Väisänen ja Mari Laine
Kirsti Piipari on hallinnut päivää hienosti. HK-Kehrän keilaaja oli avausosion jälkeen ykkönen, kuten myös round robinin päätteeksi. Piiparista avausosion jälkeen vain pisteen päässä ollut Annu Väisänen matkasi mitalipeleihin kakkossijalta vain yhdeksän pisteen erolla kärjestä. Round robinissa eniten pisteitä keräsi kuitenkin kolmanneksi sijoittunut TKK:n Mari Laine, joka voitti seitsemästä ottelustaan viisi.
Näin ollen mitalikolmikko on selvillä Piipari matkaa suoraan loppuotteluun ja saa vastustajan välieräparista Väisänen vs Laine. Mitalipelit alkavat pian round robinin jälkeen.
Kahdeksan parasta selvillä
Äärimmäisen tasainen oli kahdeksan sarjan avausosio, minkä jälkeen kahdeksan parasta jatkaa round robiniin, joka alkaa noin klo 14.00. Kärkipaikkaa piti tässä kohtaa Kirsti Piipari. Pelaajien tulokset jatkavat seuraavaan vaiheeseen.

Top kahdeksan
Kahdeksan sarjan avausosion tulokset:
1 Kirsti Piipari 1491
2 Annu Väisänen 1490
3 Susanna Lahti 1390
4 Mari Laine 1364
5 Riitta Niemi 1357
6 Taru Jokinen 1339
7 Hanna Träff 1329
8 Helena Styrman 1329
9 Eija Tammisto 1324
10 Pirkko Holappa 1293
11 Sinikka Sivonen 1281
12 Johanna Träff 1276
13 Cindy Ranta-Hytönen 1253
14 Hanna Hilokoski 1244
Naisten B-sarjan finalistit
24.5.2026 • aloitus klo 10.00
- Hanna Hilokoski – Strikers
- Eija Tammisto – R-4
- Pirkko Holappa – VanKei
- Susanna Lahti – TKK
- Annu Väisänen – UKe
- Sinikka Sivonen – PalKe
- Riitta Niemi – StMB
- Helena Styrman – Boltsi-72
- Cindy Ranta-Hytönen – TBC
- Mirja Heiniemi – Ke-Ro Poissa
- Kirsti Piipari – HK-Kehrä
- Mari Laine – TKK
- Johanna Träff – Liilat
- Hanna Träff – Liilat
- Marja Hongisto – TuWe Poissa
- Taru Jokinen – aCat
Teksti ja kuvat: Henri Havusela