Bud Mooren mukaan nimetty PBA50 Players Champioinship major-turnaus keilataan pääkaupunki Washingtonin kyljessä Woodbridgessä, Virginiassa. Radoille on vedetty 42 jalan, 12,8 metrin, mittainen Mark Roth-hoito. Kilpailussa keilataan ensin kolme kuuden sarjan karsintapeliä kolmena päivänä kolmessa ryhmässä. Ratahoitoja ryhmien pelien välillä ei tehdä, vaan päivän myöhemmät erät keilaavat olosuhteilla, jotka edellisten jäljiltä jäivät. 18 sarjan jälkeen 24 keilaajaa kärjestä pelaavat täyden round robinin ja 42 sarjan jälkeen viisi kärjestä keilaavat keskiviikkona porraspelin kilpailun isännän Bill Mooren kotitalon kellarissa olevilla kahdella radalla. Moore itse osallistuu isäänsä kunnioittavaan kilpailuun, ensimmäisessä blokissa hän teki tuloksen 999.
Mika Koivuniemi aloitti kilpailunsa A-ryhmässä, joka pelasi hoidetuilla radoilla. Ja hienosti Mika keilasikin. Kaikki sarjat olivat päälle parin, reilustikin, ja kaatoja tuli runsaasti ja tyhjiä vain kolme. Ensin syntyi sarja 245 viiden kaadon jonolla ja tuplalla. Sitten tuli neljän kaadon myötä 226. Kolmas sarja oli työläs, tuplan jälkeen Mika joutui paikkohommiin, viisi kertaa täytyi yksinäinen keila kaataa toisella heitolla. Nelonen, seiska, kahdesti kymppi ja ysikeila kenkkuilivat ja sarjan tulos jäi suhteellisen alas, 205:een. Sitten Koivuniemi pääsi taas vauhtiin, neljän kaadon ja triplan väliin jäi iso reikä, mutta lukema oli 235. Viidennessä sarjassa ei ollut yhtään paikkoa. Ensin kuusi kaatoa, sitten iso reikä, tupla ja viimeiseen ruutuun taas reikä. Tulos 232 piti Mikan mukana hyvässä vauhdissa. Viimeinen sarja oli komeaa katseltavaa. Kymppipaikko, yhdeksän kaatoa ja taas kymppipaikko ja 279. Kuuden sarjan tulos oli 1422 (keskiarvo 237), joka riitti kovassa joukossa sijalle viisi. Kymmenen pistettä paremmalla keskiarvolla kärkituloksen keilasi Brad Angelo (otsikkokuvassa) lukemalla 1487. Päälle kuusikymppiset John Marsala ja Ricky Schissler ovat seuraavina pistein 1451 ja 1437. Koivuniemen edelle ehti myös hänen hyvä kaverinsa Chris Barnes, 1435.
Toisen blokin Mikan ryhmä A keilaa Suomen aikaa sunnuntai-iltana klo 23 alkaen kahden erän jäljiltä olevilla käytetyillä radoilla.
Pekka Korpi
Kuva PBA