PBA50 National Championshipin toinen kuuden sarjan karsintapeli ei tuonut kärjen järjestykseen suuriakaan muutoksia, kisa kävi kuitenkin selvästi tasaisemmaksi ja tulostaso laski hieman järkevämmälle tasolle. Norm Duke jatkaa edelleen ykköspaikalla tuloksella 2884 (240,3). Toiseen blokkiin hän teki tasan 1300, mikä on huomattavasti vähemmän kuin ensimmäiseen. Kakkosena keilaa edelleen Christopher Keane, nyt aivan Duken kannassa tuloksella 2867. Tasapisteisiin Keanen kanssa kiipesi kaikkien aikojen menestyksekkäin keilaaja Walter Ray Williams Jr. Hän veteli toiseen peliin 1431 (238,5), jolla siis otti kärjen kiinni.

Mika Koivuniemen sijoitus parani mukavasti karsintaviivan yläpuolelle, vaikka tulosta ei tullutkaan kovin paljoa enempää, kuin tiistaina. Nyt keilat kaatuivat 1333 (222,2) edestä ja yhteensä hänellä on koossa 2654 (221,1) ja sijoitus on 26. Kun jatkoon kolmen karsintapelin jälkeen pääsee 32 parhaan tuloksen tehnyttä miestä, on Mika tällä hetkellä tuossa joukossa. Eroa karsintarajaan hänellä on 27 pistettä, joten parastaan on pistettävä myös viimeisessä pelissä.

Aikaeron vuoksi en saanut Mikalta kommenttia, mutta korjataan tuo vaje seuraavan pelin jälkeen.

Seuraava kuuden sarjan peli alkaa Suomen aikaa neljältä iltapäivällä. Koivuniemi astuu radalle omaa osuuttaan varten klo 20.00. Lopulliset tulokset ovat selvillä aamukahden jälkeen.

 

Pekka Korpi

PBA:n turnaussivuille