Suomi saavutti kolme mitalia nuorten PM-kilpailujen parikilpailusta.

Nuorten PM-kilpailuissa keilattiin perjantaina joukkuekilpailun perään parikilpailu. Suomen naiset keilasivat hopeaa ja pronssia sekä miehet pronssia.

Vilma Salo ja Marjaana Hytönen olivat kiinni kultamitalissa aina päätössarjaan sakkaa, mutta jäivät lopulta hopealle, kun Ruotsin pari Nora JohanssonEmma Halttunen keilasivat kultaa. Salo heitti tuloksen 1129 ja Hytönen 1229. Heidän yhteistuloksensa oli 2358, millä kulta jäi 29 pisteen päähän.

Peppi Konsteri ja Mila Nevalainen puolestaan taistelivat pronssimitalista Ruotsin ykkösjoukkueen kanssa ja veivät tuon taistelun lopulta 50 pisteen marginaalilla. Konsteri summasi kuuteen sarjaan 1066 pistettä ja Nevalainen 1242. Yhteistulos heillä 2308.

Miesten parikilpailussa Ruotsin ykköspari William SvenssonRobin Skans oli ylivoimainen keilaten mestariksi tuloksella 2677. Himmeämmistä mitaleista käytiin tiukkaa kamppailua Suomen ja Norjan kummankin parin sekä Ruotsin kakkosparin kesken. Suomen kakkospari Tomas KäyhköTeemu Putkisto nappasivat lopulta pronssimitalit tuloksella 2542. Hopeaa ottivat Norjan ykkösparin Jonas DammenAlexander Beck kymmenen pisteen erolla. Käyhkö merkkautti pisteet 1213 ja Putkisto 1329.

Suomen toinen pari Jesse Ahokas Jarno Lahti sijoittui parikilpailussa kuudenneksi tuloksella 2502. Ahokas teki 1282 ja Lahti 1220.

Suomi on saalistanut kilpailuista odotetulla tavalla mitaleita. Kultamitalit ovat vielä jääneet puuttumaan, mutta päävalmentaja Jarmo Ahokas uskoo, että maammelaulu soi lauantaina Islannissa.
– Hieman harmittaa, kun viimeisissä peleissä on kulta mennyt Ruotsiin. Heille kunnia siitä, että ovat olleet tärkeillä hetkillä parempia. Nyt ei auta harmitella vaan toivoa, että Mastersista tulee kultaa, Ahokas viestitti.

Nevalaiselle all events pronssi

Mila Nevalainen nousi hyvällä parikilpailun pelillään pronssille all eventsissä. Kultaa keilasi Ruotsin Emma Halttunen 18 sarjan tuloksella 3536. Ruotsin Nora Johansson hävisi kultamitalin ainoastaan kolmella pisteellä. Milan loppupisteet all eventsissä oli 3510. Seuraavat sijat menivät Suomelle, kun Peppi Konsteri sijoittui neljänneksi, Vilma Salo viidenneksi ja Marjaana Hytönen kuudenneksi, joten kaikki Suomen naiset jatkavat pelejään huomenna Mastersissa.

Miesten sarjassa hyvissä asemissa ennen parikilpailua ollut Tomas Käyhkö tippui mitaleilta neljänneksi. Kultaa voitti Ruotsin William Svensson tuloksella 4129. Hänen voittomarginaalinsa oli selvä, sillä hopealle keilannut Ruotsin Robin Skans jäi Svenssonista 171 pisteen päähän. Pronssia nappasi Norjan Alexander Beck ainoastaan seitsemän pisteen erolla Käyhköön. Teemu Putkisto oli viides ja Jesse Ahokas kahdeksas. Jarno Lahden kohtaloksi tuli olla ensimmäinen karsiutuja Mastersista.

Mastersissa keilataan kahdeksan pelaajan Round robin, joka ratkaisee voittajan. Naisten pelit alkavat kello 12.00 Suomen aikaan ja miesten kello 16.30.

Tulokset

Järjestäjän sivuille

Olli Pakonen