Tasavallan presidentti Alexander Stubb on myöntänyt tänään perjantaina liikuntaneuvoksen arvonimen Harri Järviselle Suomen Keilailuliiton hakemuksesta.
Järvinen toimi SKL:n puheenjohtajana vuosina 2008-2016. Liiton kunniapuheenjohtajaksi hänet kutsuttiin vuonna 2019.
Järvinen aloitti keilailun vuonna 1973 nousten juniorimaajoukkueeseen vuonna 1976. Hän on voittanut muun muassa Työväen Urheiluliitto TUL:n henkilökohtaisen mestaruuden, senioreiden valtakunnansarjan mestaruuden, veteraanien Suomen joukkuemestaruuden, lukuisia seura- ja liittomestaruuksia sekä monia muita kilpailuja. Kahdesti hän on tehnyt täydellisen 300 sarjan.
Keilailun järjestö- ja luottamustehtävät Järvinen aloitti vuonna 1978, joihin ovat kuuluneet monet seura-, jäsenliitto- ja liittotason tehtävät. SKL:n puheenjohtajana hän edusti Suomea keilailun maailmanliiton ja Euroopan liiton kokouksissa sekä Pohjoismaiden foorumeissa. Nykyään hän toimii Bowlingin Oy:n hallituksessa.
Keilailun lisäksi Järvinen on tehnyt pitkän uran myös Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliitto SHU:ssa sekä Työväen Urheiluliitto TUL:ssa. Lisäksi hän on ollut aktiivinen valtakunnallisen työpaikkaliikunnan kehittämisessä.
Järvinen on aikaisemmin palkittu muun muassa Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultaisella ansioristillä sekä lukuisilla keilailun ansiomerkeillä.
Suomen Keilailuliitto onnittelee kunniapuheenjohtajaansa liikuntaneuvoksen arvonimestä.