Kauden viimeisen PBA-turnauksen, Storm Lucky Larsen Mastersin, karsinta on päättynyt ja selville on saatu ne 55 keilaajaa, jotka pelaavan sunnuntain finaaleissa. Perjantain ja lauantain aikana joukko suomalaiskeilaajia selvitti tiensä loppukahinoihin. Parhaan tuloksen meikäläisistä teki Niko Oksanen, joka voitti karsintaerä 24:n tuloksella 1404 (keskiarvo 234). Sillä hän sijoittui koko karsinnan kolmannelle sijalle Kyle Troupin 1463 243,8) ja Trevor Robertsin 1444 jälkeen. Niko aloitti tuon erän räväkästi yhdellätoista kaadolla ennen sitä yhtä pulikkaa, joka esti täysosumasarjan syntymisen, siis 299. Seuraavaan sarjaan tuli vain 189, mutta sitten kaatojuhla jatkui: 267, 222 ja 237 ennen viimeisen sarjan pudotusta 190:een.

Perjantai-iltana Juho Rissanen voitti oman eränsä lukemalla 1372 (228,7). Hänen aloituksensa oli vain 195 ja 209, loppua kohti tahti parani 225, 245, 234 ja loppuun komeasti 264. Tuolla tuloksella Juho oli karsinnan yhdeksäs. Myös Kaaron Salomaa ylsi niiden 25 keilaajan joukkoon, jotka pääsevät suoraan loppukilpailun kakkosvaiheeseen. Hän keilasi 1320 (220) ja oli sijalla 24.

Finaalin ensimmäisestä vaiheesta sunnuntain urakan aloittaa Teemu Putkisto, joka keilasi viimeisessä erässä lukeman 1305 (217,5) ja ansaitsi sillä sijoituksen 32. Viimeinen tulos, jolla selvisi loppukilpailuun, oli Emmanuel Jonssonin 1295. Viisi pistettä ulkopuolelle jäi Santtu Tahvanainen sijalla 58.
Muita reittejä loppukilpailuun lunastivat paikan myös Peppi Konsteri ja Juhani Tonteri. Peppi sijoittui naisten kisan kakkoseksi tuloksellaan 1228 (204,7) ja Juhani oli kuudennen sarjan turbon ykkönen pistein 275.

Loppukilpailu alkaa sunnuntaina klo 9.00 Suomen aikaa ja televisioitava loppuottelu klo 21.30.

 

Pekka Korpi

Kuva SKL

Järjestäjän sivuille

Tuloksiin