Brunswick Euro Challengen alkukilpailu on keilattu Tanskassa. Jatkoon keilasivat Luukas Väänänen, Tomas Käyhkö, Jarno Lahti, Juho Rissanen, Rami Mukkula sekä Ani Juntunen. Desperadosta finaalipaikkaa hakivat Nooa Vilokkinen, Jussi Laine, Juho Vuoppola sekä Roni Leskinen, mutta yksikään heistä ei sitä saavuttanut.

Väänänen oli sijalla viisi tuloksella 1367 ja hän pääsee aloittamaan finaaliurakkansa suoraan toisesta osiosta. Kahdeksan parhaan joukossa oli vielä viimeiseen erään asti myös Tomas Käyhkö, mutta sitten Alexander Tigerstrand livahti sijalle seitsemän ja tiputti Tomaksen yhdeksänneksi.

– Aika vaikeaa on ollut. Keli on melko tarkka ja pallot ottaa kiinni tosi aikaisin. Uretaani ei ole ollut tällä viikolla ihan niin hallitseva, viestitti Tomas.

Karsinnan ykkönen oli Carsten W. Hansen tuloksella 1424. Kahdeksas oli Brandon Bohn tuloksella 1353. Kahdeksan parasta siis aloittavat toisesta osiosta. Finaalirajaksi (sija 36.) muodostui 1294, josta Juho Vuoppola jäi vaivaiset kaksi pistettä. Tuloksen 1294 oli keilannut kaiken kaikkiaan kuusi pelaajaa, joista kaksi jäi finaalin ulkopuolelle.

Finaalipelit alkavat sunnuntaina klo 9.30 Suomen aikaa. Finaalin ensimmäisessä vaiheessa 40 pelaajaa keilaa viisi sarjaa, jonka jälkeen 20 parasta pelaajaa etenee toiseen vaiheeseen.

Toiseen vaiheeseen tulevat mukaan karsinnan sijoilla 1-8 olevat pelaajat eli yhteensä 28 keilaajaa pelaavat toisessa vaiheessa. Jälleen viiden sarjan jälkeen kahdeksan parasta jatkavat.

Kolmannessa vaiheessa kahdeksan parasta pelaa seitsemän sarjan round robin pelit. Kolme parasta jatkavat yhden sarjan pudotuspeleihin.

Kilpailun sivut

Tulokset

Online scoring

Livestream

Teksti ja kuva: Tiina Viljakka