Brunswick Ballmaster Openin kuudennessa erässä ei nähty finaalituloksia. Erän ykkönen oli Lahden Valtin Simon Susiluoto.

Kuudennessa erässä ei nähty loppukilpailuun oikeutettavia tuloksia. Simon Susiluoto oli erän paras tehden tuloksen 1338. Hän heitti viidennessä erässä 1344, joten tulosta hän ei parantanut. Yli 1300 pääsivät iltaerässä myös Jesse Kallio, 1319 ja Pyry Puharinen, 1305.

Erän puolivälissä näytti, että tulostaso nousisi korkeammaksi, kun Susiluodolla, Kalliolla ja Lenni Juutilaisella oli tulosta yli 700 mieheen.

Susiluoto oli hieman pettynyt peliensä jälkeen.

-Uretaanien perässä menin, niin ongelmat alkoivat puolivälissä peliä ja niitä en pystynyt ratkaisemaan ja samalla meni luotto heittoon. Toki viimeiseen sarjaan sain jo hieman ideaa, kun tulin reunempaa pelaamaan.

Simon nähdään pelaamassa turnausta ensi viikolla.

-Tulen ensi viikolla kokeilemaan kerran tai kaksi, kun ihan ok tulokset sain.

Erässä oli erikoispalkinnot alle 200 keskiarvon pelaajille. Parhaan tuloksen, 1244 teki Helsingin GB:n Jaana Rapeli. Hän kuittasi palkinnoksi keilapallon. Saman seuran Anssi Leppänen oli toinen tuloksella 1212, millä hän sai Ballmaster uusintalahjakortin. Hyvinkään UK88:n Jarmo Tamminen oli 1196 tuloksella kolmanneksi paras alle 200 keskiarvon pelaaja ja hän pokkasi palkinnoksi Ballmaster desperado-lahjakortin.

Finaaliraja ennuste kuuden erän jälkeen on 1339 ja eristä 1-8 ennuste on 1336.

Karsinta jatkuu sunnuntaina klo 11:00. Erässä on erikoispalkinnot naiskeilaajille.

Tulossivulle

Järjestäjän sivuille

 

Olli Pakonen