Vuoden 2021 Euroopan kiertue päättyy tänä vuonna Ruotsin Morassa pelattavaan Leandersson Christmas Tournament -kilpailuun. Kilpailu kunnioittaa aiemmin syksyllä syöpään menehtyneen keilailulegenda Tomas Leanderssonin muistoa ja kilpailua voidaankin kutsua myös Leandersson Memorial Tournamentiksi.

Kilpailussa keilataan kuuden sarjan karsinta ja sen perusteella loppukilpailuun etenee 32 keilaajaa. Karsinnan jälkeen pelattavasta desperadosta loppukilpailupaikkoja on jaossa kolme, joten yhteensä 35 kilpailijaa mittelee kilpailun voitosta tulevana sunnuntaina.

Kilpailu käynnistyi lauantaina 11. joulukuuta early bird -erillä ja kilpailua on nyt keilattu kymmenen erän verran. Karsinnan kärkipaikkaa pitää Daniel Johansson tuloksella 1472, mutta muuten tulostaso on vielä melko maltillinen. Toisena on Lukas Sevelin tuloksella 1377 ja top 10 joukkoon riittää vielä tulos 1273. Karsinnan kymmenen parasta etenee suoraan loppukilpailun toiseen vaiheeseen.

Suomesta kilpailemaan matkustavat Peppi Konsteri, Jarno Lahti, Jesse Ahokas ja Santtu Tahvanainen. Heillä kaikilla on ainakin yksi kilpailuerä varattuna jo tälle päivälle. Kilpailua voi seurata Lanetalkin live scoringin kautta sekä kilpailun facebook-sivuilla tulevista livelähetyksistä.

 

Kilpailun nettisivut

 

Eliisa Hiltunen