Maila Virtanen kruunattiin veteraaninaisten Suomen mestariksi Raision Keilailukeskuksessa lauantaina. Loppukilpailun avausosion ykköstuloksen keilannut 78-vuotias Virtanen sai loppuottelussa vastaansa Leena Jokiniemen, joka kirkasti viime vuoden pronssinsa hopeaksi tänä vuonna. Pronssille ylsi puolestaan Sinikka Sivonen. Virtaselle veteraanien Suomen mestaruus oli kolmas.

Keilaseura Porin Tarmoa edustava Maila Virtanen keilasi onnistuneen loppukilpailun alusta loppuun. Avausvaiheen ykkössijoitetulla oli iso palkinto päästä shoot out -peleissä suoraan loppuotteluun ja sen paikan Virtanen varmisti tänään kuuden sarjan tuloksella 1205.

Toiselle loppuotteluun yltäneelle Leena Jokiniemelle reitti loppuotteluun oli toisenlainen, sillä Jokiniemi pääsi kuudennelta sijalta kuuden parhaan shoot out -peleihin ja raivasi tiensä kultataistoon pidemmän kaavan kautta voittamalla kaksi kolmen keilaajan yhden sarjan peliä.

Loppuottelussa Maila Virtanen pystyi pelaamaan tasaisempaa ja ehjää peliä. Suomen mestaruus ratkesi loppuottelun tuloksella 193–145.

– Tämä oli näistä veteraanimestaruuksistani kaikista jännin, kun piti odottaa pitkään tuota loppuottelua, aikaisemmin vuosina 2017 ja 2020 Suomen mestaruuksia juhlinut Virtanen nauroi palkintojenjaon päätteeksi.

Maila Virtanen hymyili voiton ratkettua.

– Olin harjoittelemassa tätä shoot outia Valkeakoskella aikaisemmin ja siellä olin aivan ulkona tästä pelimuodosta. Nyt oli sitten helpompaa, kun pääsin tähän ykköspaikalle. Keilaaminen tänään oli aika samanmoista kuin alkukilpailussa, en nähnyt siinä suurta eroa. Leena taisi olla loppuottelussa ja aika väsynyt, koska me kaikki tiedämme, että häneltä tulee sitten isosti kaatoja, kun peli kulkee, Virtanen kertoi.

Keilailu on lähellä sydäntä, eikä nytkään tule pitkää taukoa ennen seuraavaa kisaa.

– Huomenna on Porin Tarmon mestaruusturnaus kuusi sarjaa, Virtanen paljastaa.

Viime vuoden pronssimitalisti ja tämän vuoden hopeamitalisti Leena Jokiniemi on keilailun maailmanmestari ja Ballmaster Open -voittaja, muttei vielä veteraaninaisten Suomen mestari. Mitaliputki on nyt kahden vuoden mittainen.

– Maila kyllä voittonsa ansaitsi ja pelasi hienosti tänään. Tämä kisaaminen tuntuu edelleen niin hienolta ja onnellinen siitä, että olen aikanaan lajin löytänyt ja saanut keilailun omakseni. Voi sanoa, että rakastan keilailua. Itsestäni oli esimerkiksi hienoa katsoa Mailan onnistumisia ja nähdä, että hän tuossa iässä jaksaa kisata ja vieläpä voittaa, Jokiniemi kehuu.

Pronssimitali ratkesi tällä kertaa yhden pisteen erolla. Toisen shoot out -kierroksen päätteeksi Sinikka Sivonen nappasi itselleen pronssia ja Kirsti Tuominen oli lopulta neljäs.

Osioiden välissä palkittiin myös veteraaninaisten parikilpailun mitalistit.

Veteraaninaisten parimestaruus:

  • Kultaa voittivat ACat – Kirsti Tuominen ja Tuula Tamminen (2350)
  • Hopealle keilasivat Cherry – Päivi Enstedt ja Kaisuleena Lummaa (2323)
  • Pronssia keilasivat Ailec – Leena Jokiniemi ja Pirkko Halden (2314)

Kaikki tulokset näet täältä:

Tuloslinkki

Striimitiimi lähetti päivän kokonaisuudessaan suorana SKL:n YouTube-kanavalla. Jälkilähetyksen voit katsoa linkistä alapuolelta. Huomenna jatketaan veteraanimiesten loppukilpailulla!

Linkki livelähetykseen SKL:n YouTube-kanavalle 

Veteraaninaisten SM-finalistit tänään

Kirsti Piipari HK-Kehrä, Helsinki
Päivi Enstedt Cherry, Tampere
Kirsti Tuominen aCat, Hyvinkää
Leena Jokiniemi Ailec, Helsinki
Maila Virtanen PoTa, Pori
Sinikka Sivonen Palke, Riihimäki
Terttu Savioja WRB, Seinäjoki
Seija Pelkonen TuUL, Turku
Raili Liitsola Kalke-70, Lohja
Ritva Laaka Bay, Lahti
Eila Pitkänen Boltsi-72, Helsinki
Arja Kolari WBT, Keski-Savo

Veteraanien SM-kisojen kotisivut

SKL:n YouTube-kanava

Tulokset

Olosuhde

SM-säännöt

 

Teksti ja kuvat: Henri Havusela