Varkauden Mainarit kruunattiin sunnuntaina miesten SM-liigan kauden 2021-22 mestareiksi. Runkosarjan ylivoimainen ykkönen eteni loppuotteluun, jossa se kohtasi Lahden Bayn. Pronssia jaettiin puolestaan Helsingin GB:lle. 

Eipä siinä lopulta paljon jossiteltavaa jäänyt Varkauden Mainarien marssiessa miesten liigamestareiksi tällä kaudella. Joukkue oli runkosarjan ylivoimainen ykkönen ja sarjapisteissä kaulaa toiseksi sijoittuneeseen Lahden Bayhyn oli lopulta 107 pistettä.

Lopullinen sarjataulukko kaudella 2021-22

Liigan päätösviikonloppuun Mainarit tuli joukkueella Tomas Käyhkö, Joonas Jehkinen, Juho Rissanen, Lenni Juutilainen, Luukas Väänänen ja Mikko Hirvonen. 

Joukkue voitti runkosarjan päätöskierroksellakin kahdeksan 11 ottelustaan, vaikka isoa panosta Mainareilla ei selkeässä johtoasemassa ollut.

Runkosarjan pelien päätteeksi Mainarit jäi odottamaan vastustajaa loppuotteluun, kun Bay ja Helsingin GB kamppailivat välierässä, jonka Bay vei lopulta selvin lukemin nimiinsä 26-14 kahdessa ottelussa. Tämän jälkeen Bay lähti joukkueella Santtu Tahvanainen, Roni Leskinen, Jesse Ahokas, Juhani Tonteri ja Henry Laine pelaamaan loppuottelua Mainareita vastaan.

GB:lle siis pronssia kaulaan liigakauden päätteeksi. Helsinkiläisjoukkue pelasi sunnuntaina kokoonpanolla Leevi Saikkala, Olli-Pekka Pajari, Pyry Puharinen, Joonas Jähi ja Teemu Putkisto. Pelaajat tekivät ison työn noustuaan sarjataulukossa mitalipeleihin kolmannelta sijalta jättäen samalla TPS:n neljännelle sijalle.

Onnelliset mitalistit. Kultaa Mainareille, hopeaa Baylle ja pronssia GB:lle.

Mainarit näytti ensimmäisessä loppuottelussa Bayta vastaan, miksi varkauslaiset ovat olleet niin vahvoja läpi kauden. Hetken näytti, että Mainarit vie ensimmäisen ottelun kaikki pisteet nimiinsä, mutta Juhani Tonteri ja Jesse Ahokas taistelivat neljä sarjapistettä lahtelaisille. Ensimmäisen ottelun pisteet Mainareille 16-4 ja vahva ote mestaruudesta jo tässä vaiheessa.

Toinen loppuottelu piti jännityksen yllä aina kymppiruutuihin asti. Lopulta kuitenkin päätösruuduissa Mainareiden kolme ensimmäistä heittäjää Käyhkö, Juutilainen ja Väänänen onnistuivat puristamaan kaikki voitot omista peleistään, jolla Mainarit nappasi riittävät pisteet mestaruuden varmistamiseksi. Molemmat ottelut 16-4 varkauslaisille ja yhteispisteet 32-8.

– Iloiset on tunnelmat ja myös helpottuneet, kun Bay pelasi hyvin tuossa toisessa loppuottelussa. Luukas Väänäsen onnistuminen kymppiruudussa sitten ratkaisikin mestaruuden. Liigakaudesta kokonaisuudessaan jäi sellainen olo, että oikea joukkue voitti, Joonas Jehkinen virnistää viitaten Mainareiden todella vahvaan kauteen.

Kokeneelle Jehkiselle kyseessä on jo neljäs liigamestaruus.

– Olimme yllättävänkin hyvässä johdossa läpi kauden. Itse olin mukana vain kahdella kierroksella, mutta hieno nähdä, kuinka meidän joukkue on nuortunut ja onnistutaan näin hyvin ja meidän nuoret pelaajat suorittivat tiukassa paikassa vahvasti. Tulevaisuuttakin ajatellen hyvältä näyttää Mainareiden joukkue. Itsekin varmasi olen vielä muutaman vuoden mukana, kunhan aikaa riittää, Jehkinen sanoo.

Mitalipelien tulosseuranta

Tässä uutisessa seurasimme aikaisemmin mitalipelien etenemistä.

Loppuottelun yhteistulos

sij. joukkue ottelut pisteet keilapisteet ka./ottelu
1. Mainarit 2 32 2240 1120,00
2. Bay 2 8 2017 1008,50

Loppuotteluiden kaikki tulokset

Loppuottelun henkilökohtaiset tulokset

Mainarit teki kovaa tulosta ensimmäisessä loppuottelussa ja Bayn kannalta vaarana oli, että varkauslaiset vievät kaikki pisteet, mutta Juhani Tonteri ja Jesse Ahokas taistelivat lahtelaisille neljä pistettä. Mainareilta isoja onnistujia olivat Tomas Käyhkö (265) ja Joonas Jehkinen (279), minkä lisäksi Lenni Juutilainen keilasi 245 pistettä Roni Leskistä vastaan ja nappasi kaksi pistettä Mainareille.

Toinen loppuottelu piti jännityksen yllä aina kymppiruutuihin asti. Lopulta kuitenkin päätösruuduissa Mainareiden kolme ensimmäistä heittäjää Tomas Käyhkö, Lenni Juutilainen ja Luukas Väänänen onnistuivat puristamaan kaikki voitot omista peleistään, jolla Mainarit nappasi riittävät pisteet mestaruuden varmistamiseksi. Molemmat ottelut 16-4 varkauslaisille ja yhteispisteet 32-8.

Välierät

Päivitämme tähän mitalipelien edetessä tuloksia. Bay ja GB aloittivat välierät noin klo 13.15 ja nyt pelataan siis kaksi ottelua ja raskaat pisteet ratkaisevat ihan kuin runkosarjapeleissäkin. Molemmat joukkueet lähtevät kovassa vireessä näihin mitalipelihin, kun sekä Bay että GB voittivat päätöskierroksen lopussa viisi viimeistä otteluaan putkeen.

Molempien välierien tulokset 

Välierien henkilökohtaiset tulokset

GB taisteli hyvin, mutta se ei riitä, kun takamatka oli pitkä. GB voitti toisen välierän 14-6, mutta kokonaispisteet Baylle 26-14.

Ensimmäisen välierän tulokset 

20-0! Bay löi GB:n erittäin ahtaalle ennen toista välieräottelua nappaamalla avausottelussa kaikki raskaat pisteet itselleen. Edes GB:n ankkurin Pyry Puharisen 235 pistettä ei riittänyt, kun Bayn ankkuri Santtu Tahvanainen tykitti yhdeksän kaatoa alusta ja 279 pistettä tärkeässä paikassa. Keilapisteet Bayn hyväksi 1124-975.

Sunnuntain runkosarjan päätöskierroksen tulosseuranta

Lopullinen sarjataulukko ja päivän otteluiden tulokset 

Runkosarjan lopulliset henkilökohtaiset pisteet

Ennen pelien alkua SKL palkitsi Talissa vuoden 2021 ansioituneita keilaajia. Kaikki palkitut keilaajat näet tästä uutisesta.

Sunnuntain ensimmäisten otteluiden kaikki tulokset

Niinhän siinä kävi ensimmäisissi peleissä, että kolmantena oleva TPS hävisi oman ottelunsa WRB:tä vastaan 16-4 ja neljäntenä oleva Helsingin GB aloitti oman päivänsä voittamalla Vantaan BC Storyn 14-6, joten TPS johtaa GB:tä enää 11 pisteellä ja sen lisäksi turkulaisilla on seuraavassa ottelussa vastassaan kivenkova Mainarit. GB kohtaa puolestaan Kouvolan All-Starsin.

Bay sen sijaan varmisti oman mitalipelipaikkansa kaatamalla Patterin 16-4. Bayn kantaviin voimiin lukeutuva Santtu Tahvanainen aloitti päivän upeasti 300 pisteen sarjalla. Baylle komea yhteistulos 1169.

Nyt saadaan jännittää mittelöä TPS:n ja GB:n välillä. Muut joukkueet eivät pystyy enää haastamaan turkulaisia, kun Patterikin on viidennellä sijalla jäänyt 37 pisteen päähän.

Sunnuntain toisten otteluiden kaikki tulokset

Kyllä menee draamaksi tämä homma! Kun yhdet ottelut on enää pelaamatta, GB nousi yhdellä pisteellä sarjataulukossa kolmanneksi TPS:n ohi. Turkulaisilla oli kovin mahdollinen vastus, ja Mainarit otti 16-4-voiton TPS:stä.  Samaan aikaan tiukassa ottelussa GB voitti lopulta All-Starsin 16-4.

Päätösotteluissaan GB kohtaa Patterin ja TPS pelaa sarjataulokun kakkosta Lahden Bayta vastaan. Muilta osin runkosarjan tärkeät sijoitukset on ratkaistu jo. Mainarit voittaa ylivoimaisesti runkosarjan ja Bay on toisena. Sarjataulukon toisessa päässä on varmaa, että Mistral ja RäMe matkaavat myöhemmin pelattaviin liigakarsintoihin.

Sunnuntain kolmansien otteluiden kaikki tulokset

GB etenee välierään Bayta vastaan! TPS ei onnistunut päätösottelussa lahtelaisia vastaan ollenkaan ja pisteet Baylle 19-1. GB sen sijaan voitti oman ottelunsa Patteria vastaan puhtaasti 20-0 ja helsinkiläiset varmistivat runkosarjan kolmannen sijansa lopulta 20 pisteen erolla TPS:ään.

Varkauden Mainarit kohtaa siis loppuottelussa vastustajan välieräparista Bay-GB. Mitalipeleissä joukkueet pelaavat kaksi ottelua ja raskaat pisteet ratkaisevat voittajan.

Välierän lämmittely aloitetaan klo 13.05

Henkilökohtaiset tulokset kierroksen 5 viimeisintä sarjaa

Henkilökohtaiset tulokset kierroksen 6 ensimmäistä sarjaa

Teksti ja kuvat: Henri Havusela