PBA World Championshipin karsinta- ja jakopelivaihe on ollut pitkä, 61 sarjaa. 45 sarjaa keilattiin kolmen eläinkisan yhteydessä ja jatkossa 16 sarjaa tuli round robinista. Nyt on saatu selville ne yhdeksän keilaajaa, jotka ryhtyvät ratkomaan isojen rahojen kohtaloa. Voittajalle on sunnuntaina luvassa satatuhatta dollaria. Suomen aikaa aamuyöllä sunnuntaina keilataan porraspelien ensimmäinen vaihe, jossa sijoille 5-9 päätyneet miehet pelaavat yhdestä jatkopaikasta lopulliseen finaaliin sunnuntai-iltana. Neljä kaveria kärjestä lunastivat suorat paikat loppurähinään.

Ykköspaikan piti loppuun asti Matt Russo, jonka johto ei ollut uhattuna missään vaiheessa. Hän lähti round robiniin yli 200 pisteen etumatkalla. Ensimmäisellä rr-kierroksella Jesper Svensson lähestyi alle sadan pisteen päähän, mutta illan toisessa osassa Russo karkasi uudelleen ja johtomarginaaliksi muodostui lopulta reilut 250 pistettä. Russo pelasi monesta muusta vasurista poiketen pääosin reaktiivipallolla ja hänen 61 sarjan keskiarvokseen tuli yli 239 pistettä. Svensson keikkui koko round robinin ajan kakkosena, eikä sijoitus liikkunut kumpaankaan suuntaan. Pahimmillaan hallitseva mestari EJ Tackett tuli parinkymmenen pisteen päähän, mutta ei saanut koskaan kiinni. Sijoitussarjassa Graham Fach kukisti Tackettin 278-237 ja ohitti tämän sijoituksissa 62 pisteellä. Tackett piti neljännen paikkansa ja on siis viimeinen suoraan loppupeleihin selvinnyt mies. Top nelosessa Tackett on ainoa oikeakätinen.

Ensimmäiseen porraspelivaiheeseen tiensä raivasi neljä vasenkätistä keilaajaa, Justin Knowles, Eric Jones, Packy Hanrahan ja Michael Martell. Seitsemännellä sijalla on oikeakätinen Kyle Sherman. Alkuvaiheen miehistä ilman PBA-voittoa ovat Jones ja Martell. Varsinkin Jones on mielenkiintoinen tuttavuus, sillä kaksikätinen vasuri on vasta 19-vuotias. Hänellä on vyöllään jo alueellisia voittoja ja alemman tason televisiokokemusta, joten hän on kisan musta hevonen. Sherman oli pitkään loukkaantuneena ja palasi kilpailuihin vasta alkukaudesta. Aivan kunnossa hän ei ole vieläkään, seitsenviikkoisen Mya-tyttären isä kertoo lämmittelevänsä tunnin-puolitoista ennen kuin aloittaa kilpakeilaamisen.

Porraspelin ensimmäinen vaihe alkaa aamukahdelta sunnuntaiaamuna ja ratkaiseva toinen klo 19 Suomen aikaa.

 

Pekka Korpi

Kuva PBA

PBA World Championshipin tulokset

PBA:n sivuille