Miesten SM-kilpailuiden mitalit jaettiin tänä vuonna kolmen nuorukaisen kesken. Suomen mestaruuteen nousi vasta 19-vuotias Markus Lahti, joka voitti loppuottelussa niin ikään vasta 19 vuotta täyttäneen Juho Vuoppolan dramaattisten vaiheiden jälkeen pisteen erolla 193-192. Pronssille nousi 23-vuotias Leevi Saikkala, joka taipui välierässä Vuoppolaa vastaan 225-177.
Miesten ja naisten SM-finaalien mitalipelit lähetetiin suorana kahden tunnin mittaisena suorana lähetyksenä Yle TV2 -kanavalla ja lähetyksen pääsee katsomaan jälkilähetyksenä Yle Areenasta:
Keilailun SM-finaalit 2026 Yle Areenassa
Mitalipeleihin edenneestä kolmikosta kyseessä oli kaikille ensimmäinen henkilökohtainen miesten SM-mitali. Markus Lahti on niittänyt menestystä valtavan määrän nuorten ja junioreiden tasolla sekä arvokilpailussa että kansallisissa kilpailuissa. Nyt oli täysosuma miesten tasolla ja nuorukainen hallitsi viikonlopun kestäneitä finaaleita käytännössä alusta loppuun. Sarjoja kertyi viikonloppuun 28, mikä kertoo paljon siitä, mitä Suomen mestaruuteen vaaditaan. Loppukilpailun aloitti lauantaina 48 keilaajaa.
– Aika vaikea vielä edes kuvailla miltä tämä voitto tuntuu. Karsintojen perusteella tiesin, että tänä vuonna voi olla mahdollisuus pärjätä. Kaksi kertaa olen nuorten Suomen mestaruuden voittanut ja nyt tämä seuraava steppi tuli sitten aika nopeasti, Lahti kuvaili kultamitali kaulassa.
Molemmat loppuottelussa keilanneet nuorukaiset valmistautuvat parhaillaan nuorten MM-kilpailuihin, jotka keilataan kesäkuun lopussa.
– Sieltä lähdetään tavoittelemaan seuraavaa mitalia, joka on toivottavasti saman värinen kuin tämä, Lahti summaa.

Upean päivän keilasi myös Juho Vuoppola, joka keräsi round robinissa eniten pisteitä 11 sarjan aikana sunnuntaina ja nousi mitalipeleihin. Välierässä hän voitti tosiaan Leevi Saikkalan 225-177.
– Ei mitään, keilailua vähän erilaisessa ympäristössä mihin on tottunut. Peli-idea löytyi ja toivottavasti pystyn jatkamaan sitä loppuottelussa, Vuoppola sanoi Ylen lähetyksessä välierän jälkeen.
Hyvin Vuoppola myös jatkoi loppuottelun alussa ja Lahdella oli haasteita saada kaikkia keiloja kaatumaan. Tilanne kuitenkin muuttui Vuoppolan parin tyhjän myötä. Kymppiruutuun lähdettiin Lahden yhden pisteen johdossa ja se piti loppuun saakka. Lopulliset lukemat 193-192.
Seurasimme sunnuntain etenemistä ennen mitalipelejä tässä artikkelissa.
SM-kisat eivät vielä ole ohi. Nimittäin Tixi Bowlingissa keilataan ensi viikonloppuna miesten ja naisten B-tason SM-finaalit lauantaina ja sunnuntaina. Tässä vaiheessa jo iso kiitos Tixi Bowlingin henkilökunnalle kisojen onnistuneista järjestelyistä.